Lähtö Suomesta talvea pakoon

19.9.2020 Viimeinen päivä Suomessa

Tänne on tultu, tämä on loppu, tämä on alku. Kevään ja kesän aviokriisi ei ole johtanut kuin yhteiseen pakoon Suomesta talven pimeyttä ja kylmyyttä. Avioeron harkinta-aika päättyy 90 päivän päästä. Tuolloin kumpi tahansa voi panna homman katki. Suunnitelman mukaan olemme silloin edelleenkin Italiassa. Sisilian Syracuse on uusi osoite vuoden lopulle saakka. Sen jälkeen alustavissa suunnitelmissa siirtyminen kohti pohjoista Italiaan Toscanaan Firenzen tienoille.

Lähteminen on nykyään helppoa. Netistä olen järjestänyt kuljetukset ovelta ovelle Kotkasta Syracusaan. Lento Amsterdamin kautta Cataniaan. Taksit suhaavat kummassakin päässä. Ennen nettiä kaikki oli vaikeampaa ja vei aikaa. Nyt asiat voi suunnitella ja varata nopeasti täältä ikuisuuteen. Matkalle lähtemisen jännitys on vuosien aikana karissut. Nykyään matkalle lähteminen vaatii ponnistusta. Perille pääsy ei ole pettymys mutta lentokentillä ja koneessa venyminen ei huvita.

Nyt päätimme lähteä talvea pakoon koronaviruksesta huolimatta. Italiassa tilanne on Espanjaan ja Ranskaan verrattuna hallinnassa. Paikat suljettiin aikaisemmin ja avattu myöhemmin. Koulut avattiin uudestaan 14. syyskuuta, lomalaiset ovat palanneet pohjoisen suuriin kaupunkeihin. Tapausten lukumäärä on kuitenkin kasvanut erityisesti Roomassa, Milanossa ja Napolissa. Sisilia on sen verran syrjässä, että tapaukset ovat olleet viime aikoina yksittäisiä.

Tosin Palermon viereisestä Corleonessa – jossa kuvattiin aikoinaan Kummisetä leffaa – on löydetty viime päivinä aikaisempaa enemmän tartuntoja. Tartuntojen alkuperä on jäljitetty paikallisen kummisedän sukuun kuuluvien nuorukaisten häihin, jossa koronavirus on levinnyt ainakin pariin kymmeneen ihmiseen. Koulut ja kapakat pantiin kiinni.

Corleonen mafiasuvun patriarkka on istunut linnassa jo vuosikausia Italian valtion murskattua Sisilian mafian tämän murhattua syyttäjät Paolo Borsellinni ja Giovanni Falcone. Mafia sai tuta viimeisen päälle että valtiota vastaan sotiminen ei ole kovin viisasta puuhaa. Armeija lähetettiin murskaamaan Sisilian mafia, eikä se siitä ole koskaan kunnolla toipunut. Mafian sijasta huumekaupan johtoon nousi ensin Napolin Camorra ja sen jälkeen Calabrian ´Ndragheta, jonka kerrotaan hallitsevan yli puolta Euroopan kokaiinimarkkinoista.

Valtiota vastaan sotimisen sijasta Italian mafiat pyrkivät nykyään soluttautumaan hyvällä menestyksellä valtion sisälle lahjomalla virkamiehiä tekemään niitä hyödyttäviä päätöksiä esimerkiksi rakentamisessa ja kaavoituksessa. Lisäksi likainen raha pestään puhtaaksi monipuolisessa yritystoiminnassa, jonka taustalta löytyy järjestäytynyt rikollisuus. ´Ndranghetan lonkerot ulottuvat nykyään kaikkialle maailmaan. Sen salaisuus on pitäytyminen tiukasti sukulaisuus suhteissa. Näin perheiden hämärätoimet ovat paremmin suojassa ulkopuolisilta.

Monet ovat varoittaneet vakavasti meitä lähtemästä vapaaehtoisesti Italian kuoleman kentille. He muistavat alkuvuoden pahan epidemian pohjoisessa joka tappoi kymmeniä tuhansia. Nykytilannetta he eivät tunne koska uutisointi on keskittynyt koronan osalta etupäässä Espanjaa ja Ranskaan.

120.000 asukkaan Syracuse Sisilian itärannikolla ei ole koronan suhteen keskiössä. Tapauksia on ollut viime aikoina pari päivässä. Mutta elämä on riskialtista hommaa, huonosti voi käydä milloin tahansa missä tahansa. Kotkassa matkalla markettiin 98-vuotias autoilija voi jyrätä sinut kumoon olitpa suojatiellä tai pientareella.

Pakkaaminen sujuu sekin nykyään sutjakasti. Mahdollisimman vähän kaikkea ja puolet pois. Pitkällä matkalla ei haittaa jos jotain jää, aina voi ostaa paikan päältä uutta kamaa. Passi, kolme luottokorttia, muutama satku käteistä, vakuutukset, koronalomakkeet, lääkkeet. Muu on toissijaista ja korvattavissa.

Kun olin heinäkuussa kuukauden reissun Kreikassa minulla oli laukku mukaan lukien 17 kiloa matkatavaraa. Nyt sitä on viisi kiloa vähemmän, vaikka reissu on paljon pitempi.

Kirjoja en ala kantamaan Euroopan toiselle laidalle. Sen sijaan luen e-kirjoja Hesarin ja kirjaston valikoimasta. Tarpeen vaatiessa englanninkielisiä e-kirjoja voi tilata Amazonilta lisää. Kodin viihdekeskus lähtee pilvessä matkaan. Netflix, laatuleffojen Mubi, Elisa Viihteen 1500 tunnin tallenteet, Yle Areena. Spotify soittaa kaiken maailman musiikin. Tärkeintä on omistaa hyvät kuulokkeet. Läppäri, iPhone, iPad välittävät reaaliajassa uutiset ja viihteen. Pitää vain varoa ettei pää poksahda ylitarjonnasta.

Viime aikoina näistä nettivempaimista on ollut reissulla jopa haittaa. Suomen uutisia tulee helposti seurattua jopa tarkemmin kuin täällä Kotkassa. Vehkeet tulee tavan ja tottumuksen vuoksi otettua esiin lukuisia kertoja päivässä. Samoin tulee viestiteltyä Suomeen aivan liikaa kaiken maailman messengerien välityksellä. Yritän tällä kertaa unohtaa uutiset, ainakin Suomesta. Google Alertsien välityksellä saan päivittäin täsmäuutiset haluamistani kohteista ja aiheista.

Alunperin luulin olevani alkukesästä matkalla Vietnamiin. Mutta korona piti koko kesän ja pitää vielä loppuvuodenkin sen suljettuna turisteilta. Näin ollen olen joutunut sopeutumaan lähialuematkailuun. Kreikka avasi rajansa turisteille 5.7. Kävelin Thessalonikin katuja jo 7.7. Jaksoin reilata suhteellisen innokkaasti. Thessalonikista Thassokselle, sieltä mantereen Kavalan mukavaan kaupunkiin josta ferryllä Limnokselle.

Siellä mietin minne seuraavaksi. Kios oli mielessä mutta siellä sijaitsee iso pakolaisleiri. En halunnut lähteä katsomaan livenä televisiosta tuttua ahtautta ja kaaosta. Sen sijaan matkustin 16 tuntia lautalla Limnokselta Syrokselle, jota joku jossain osasi suositella. Minulla oli sattuma metodina. Syros on upea saari venetsialaisine piirteineen. Lisäksi saari ei elä pelkästään turismilla, joten iltaisin kaupungilla näkyi aitoja asukkaita. Syrokselle aion mennä toistekin.

Oltuani aikani siellä aion jatkaa lautalla Mykenokselle mutta kyllästyin island hoppingiin. Lensin Ateenaan jossa hengailin runsaan viikon. Akropoliksella käy normaalisti 15.000 turistia päivässä. Nyt koronan aikaan siellä kävi vain 1000. Sain ihastella eurooppalaisen kulttuurin alkukotia kaikessa rauhassa.

Ateenaan iski kuitenkin 40 asteen helle, olo muuttui tukalaksi. Tulikuuma asvaltti, polttava tuuli olivat minulle liikaa. Vaikka olin suunnitellut jatkavani reissua kohti Italiaa, helle ja kotimaan asiat saivat minut päättämään tilapäisestä paluusta Suomeen.

Asioita piti säätää todenteolla mutta yhden sijasta reissuun jatko-osaan osallistuu yhden sijasta kaksi. Vaimolla on kädet täynnä töitä, joten Syracusessa hän ei jouda kovinkaan paljon lomailemaan. Lisäksi hän aikoo lokakuussa osallistua kuukauden italiankielen intensiivikurssille 4 tuntia päivässä.

Meikäläinen aikoo ottaa iisisti ja tutkia kaikessa rauhassa Sisilian mestoja. Mitään sen kummempaa tekemistä en ole ainakaan tällä hetkellä vailla. Pilvessä matkassa kulkeva viihdekeskus tarjoaa ylikulutuksen vaaroistaan huolimatta loputtomasti must see and read matskua. Eikä siinä mitään koska en tunne tarvetta tyhjentää ajatuksiani miettimään elämän tarkoituksen kaltaisia loputtomia kysymyksiä.

Tätä oli elämäni eikä kummemmaksi muuttunut. Riittää mulle ihan hyvin.

Sisilia koronan aikaan ja jälkeen