Palasimme puolen vuoden jälkeen Suomeen maaliskuussa, eli 8 kuukautta sitten. Firenzessä otimme koronatestit, ajoimme taksilla Fiumincinon lentokentälle Roomaan, lensimme tyhjässä Finnairin koneessa takaisin.
Paluun jälkeen ensimmäiset kaksi viikkoa olimme kotona hikimärkiä. Keskuslämmitys piti lämmön yli 20 asteessa, Italian talvessa olimme tottuneet 15 asteeseen. Koira palaisi hoidosta ja oli ihmeissään kun lapsiperheen touhu vaihtui himassa tylsään odotteluun.
Aluksi tuntui hyvältä olla omassa kotona mutta varsin pian aloimme suunnitella palaavamme syksyllä Italiaan. Mutta se suunnitelma meni mönkään, vaikka meillä oli jo asunto varattuna Toscanan Luccassa.
Lisäksi yksi suomalainen etsi meille kämppää Firenzestä. Tarkoitus oli olla reissussa vähintään vuosi. Koira olisi lähtenyt matkaan ja asunto pantu vuokralle.
Kevät ja kesä menivät ihan kivasti, vaikka en muista niistä mitään. Koiran kanssa kuljimme rantoja, istuimme kahviloissa meren äärellä. Kerran kävin muutaman päivän reissun stadissa. Siellä huomasin että en enää kaipaa sinne. Kuljen ulkomuistista vanhat polut, istun harvat vanhan kunnon ajan kapakat (Wanha Kettu, Salve, Sea Horse), uusia tulee ja menee kiivaasti, niistä en edes yritä enää saada otetta.
Heinäkuussa koronarajoitukset väistyivät. Lensin Ouluun tapaamaan äitimuoria vanhainkodissa ja sukulaisia omissa kopeissaan. 89-vuotiaalle muistisairaalle koronaeristys ei ollut tehnyt hyvää. No response, keskusteluista ei tullut mitään. Sukulaisista mahdollisesti joku sanoi jotain järkevää mutta en muista kuka ja missä.
Kesän merkittävin tapahtuma oli kun palasin Kotkaan junalla itäistä rataa pitkin. Ei siinä radassa mitään mutta sain Valtion rautateiltä lahjaksi kaksi kuukautta lukuoikeutta sähkö- ja äänikirjapalveluun Nextoryyn. Se pisti koko loppukesän ja syksyn vituiksi.
Kirjojen kohdalla toistui sama ilmiö kuin Spotifyn kohdalla. Kun kaikki uutuudet useammalla kielellä ovat välittömästi tarjolla, olo on kuin karkkikaupassa. Samalla on yhä vaikeampi valita mitä lukee ja keskittyä sen lukemiseen tai kuunteluun. Listalleni kertyi sata kirjaa nopeasti.
Onneksi suurin osa Hesarissa kehutuista koti- ja ulkomaisista uutuuksista osoittautui kehnoiksi tekeleiksi. Lisäksi äänikirjat luetaan liian hitaasti ja kun lisää vauhtia ollaan Ankkalinnan tikitalkissa.
Päätin kuitenkin jatkaa tilausta. 17 eurolla kuussa kirjoja lähes aiheesta kuin aiheesta on pikkuhinta. Mieleeni ei edes tulisi mennä ostamaan lisää ongelmajätettä kirjakaupasta kolmen kympin kappalehintaan.
Kuinka monelta ongelmalta vältyttäisiin jos ihmiset vain malttaisivat pysytellä huoneessaan, totesi Montaigne esseissään.
Minä maltoin melko pitkään. Loin omaan huoneeseeni yksittäisen viihdekeskuksen jossa istuin aamusta iltaan. Koira tarkkaili minua makoilemalla parvekkeella. Iphone, IPad, Harman Kardon kaiuttimet x 2, 86 tuuman älytelevisio. Näin mentiin syksyä kohden.
Arvelimme elokuussa koronan saattavan palata syksyllä Italiaan joten päätimme lykätä lähtöä marraskuulle.
Mutta sitten koira sairastui ja meinasi kuolla. Sillä oli toinen sierain pahasti tukkeutunut, eikä henki kulkenut. Siinä kunnossa siitä ei olisi ollut Italiaan lähtemään joten lykkäsimme reissua toisen kerran.
Koira meinasi tukehtua hengiltä. Sieni-infektioita ja kasvainta epäiltiin. Mutta viidellä tonnilla se leikattiin taas elävien kirjoihin. Mikä on elämän hinta? Mikä on vanhan koiran elämän hinta?
Meidän perheessä yli 11 vuotiaaseen kultaiseen noutajaan suuremmin empimättä satsattiin viisi tuhatta euroa, vaikka leikkauksen lopputuloksesta ei ollut takeita. Ei parasta kaveria noin vain jätetä kuoleman kylmän tyhjyyden armoille.
Leikkauksessa ilmeni että jotenkin koira oli onnistunut vetämään puun palasen tukkimaan sieraimensa. Ilmeisesti se oli mennyt nielun kautta koska koira on koko ikänsä ollut hullu puremaan keppejä koirapuistossa.
Koira toipui entiselleen ja alkoi taas ihmetellä kuin tylsää meillä kotona on. Katseli parvekkeelta alas Sibeliuspuistoon ja oli valmis lähtemään lenkille koko ajan.
Siinä meni marraskuun lähtö mutta tammikuulle uudet varaukset päälle. Mutta sekin homma kusi nopeasti. Koronan neljäs aalto alkoi levitä. Ymmärsin että tästä ei hyvää seuraa. Vaikka se oli vaimolle vaikea hyväksyä totesimme että nyt on parasta jäädä omaan kotiin omaan viihdekeskukseen katsomaan mitä tuleman pitää.
Marraskuun pimeys alkoi vallata mieleni. Ei tässä mitään uutta mutta sain päähäni lähteä edes vähäksi aikaa katsomaan valoa, vaikka koronaluvut alkoivat uhkaavasti kasvaa Euroopassa. Melkein ensimmäiseksi osui silmiini Finnairin tarjous Madridiin 149 euroa laukkuineen. Siispä menolippu ja matkaan läksin.
Lentokenttä oli edelleen puolityhjä, suurin osa liikkeistä suljettu. Madridissa sen sijaan oli täydet valot päällä. Siellä ei vielä tiedetty että viikon kuluttua korona olisi tehnyt Espanjaankin vahvan paluun.
Istuin ravintoloissa, kävelin kengät puhki kaupungilla, kävin tärkeimmät taidemuseot (Prado, Reina Sofia, jonkun saku miljardöörin perustama). Vedin kaljaa ja viiniä niin että en aio enää ikinä vetää kaljaa ja viiniä. Viski sen sijaan kohtuullisesti nautittuna on hyvä päihde.
Vaikka pyörin Madridin keskustassa aamuöihin asti, en minulla siellä mitään ongelmia vastaan tullut. Ihmettelin kuinka paljon vähemmän laittomia siirtolaisia hortoilee Madridin kaduilla Italiaan verrattuna (siellä on 700.000 laitonta siirtolaista). Erityisesti kummastutti ettei latinalaisesta Amerikasta tulleita mestitsejä näkynyt missään.
Wake up, woke up! If you can´t then calcell it!
Madridin menon hiipuessa hyppäsin luotijunaan ja ajoin Sevillaan. Hieno kaupunki sekin, tosin aika paljon turistilaumojen kohde. Olen turisti mutta en voi sietää turisteja! Katedraalit, vanha kadut, ulkoilmakapakat olivat ihan hyvää tasoa Sevilassakin.
Mutta tajusin salaman lailla, että jotakin olemisestani puuttuu: Meri.
Tajusin etten voisi elää pitempään kaupungissa joka ei sijaitse meren rannalla. Sisämaassa olen ahdistuneempi, tunnen olevani ansassa. Tämä oli hyvä opetus jos sinne Italiaan vielä ioskus päästään muuttamaan.
Tuo muutto menee koko ajan kauemmaksi tulevan hämärään. Uusi virus pomppasi eteläisestä Afrikasta ja maailma alkoi jälleen sulkea porttejaan. Koronan tartuntaluvut hipovat ennätyksiä monessa maassa, Suomi mukaan lukien. Kolmas rokote onkin ensi vuoden alussa meikäläisellekin tulossa. Sitten voin kaikessa rauhassa jäädä odottamaan neljättä.
Sadan vuoden päästä viimeistään hellittää kuten keskiajan suuri rutto. Voi olla että en ole täällä enää paukuttamassa tätä kannettavaa. Mutta who wants to live forever?
Koska lennot uhkasivat peruuntua ja jäisin pahimmassa tapauksessa lopuksi elämääni nalkkiin Espanjaan, iskin kamat kasaan ja ajoi taksilla Atlantin valtanmeren rantaan Cadiziin.
Cadiz on kuin deluxe versio Sisilian Siracusan Ortigiasta. Suurempi, paremmassa kunnossa, elävämpi. Kun uuden maailman rikkaudet virtasivat Atlantin yli Espanjaan oli Cadiz valtakunnan tärkein satama.
Tuo vauraus tosin hukattiin inflaatioon ja järjettömään mihinkään johtamattomaan sotimiseen kaikkia mahdollisia vastustajia vastaan. Mutta tietty rahan tuoma vauraus näkyy Cadizissa ja Espanjan tärkeimmissä kaupungeissa tänäkin päivänä.
Sosiaalisesti asiat ovat täällä lähes yhtä rempallaan kuin Italiassa mutta tämä kirjoitus ei ole sosiaalipornoa.
Itse asiassa Sisilian ja Napolin alapuolinen mezzogiorno olivat vuosisatoja Espanjan kuninkaan hallinnassa. Tähän Molempain Sisilian kuningaskuntaan liikeni varoja esimerkiksi 1700-luvun alussa jolloin suuren maanjäristyksen tuhoja korjatiin suureelliseen barokkityyliin.
Moni varmasti ihmettelee miksi esimerkiksi Leccessä on kymmeniä barokkikirkkoja. Syy löytyy kaukaa Välimeren toiselta rannalta. Täällä ei oltu yhtä persaukisia kuin Italiassa on oltu aina Rooman valtakunnan tuhosta saakka.
Italia on ollut hajanainen kaupunkivaltioiden muodostama tilkkutäkki. Se näkyy edelleenkin maan kaikenpuolisena hajanaisuutena ja mahdottomuutena hallita sitä järkevästi.
Espanjassa Francon diktatuuri esti samanlaisen massiivisen mafian ja korruption synnyn kuin vasta 1860-luvulla luodussa Italia nimisessä valtiossa. Siksi täällä tuntuu olevan hommissa enemmän järjestystä.
Toinen syy miksi Espanja pesee Italian on, että täällä massaturismia alettiin kehittää jo 1960-luvulla. Italiassa siinä ei koskaan onnistuttu koska uskottiin Italian talousihmeeseen, josta jäi käsiin vain ruostuneet koneet ja taidot informaatioteknologian jyrättyä savupiiput.
Cadiziin voisin harkita muuttavani asumaan. Valtameren rannassa viihdyin hyvin ja keuhkoni saivat raikasta happea. Piti kuitenkin alkaa vakavasti miettiä miten täältä pääsee takaisin Suomeen jouluksi?
Finnairin ja Norwegianin lennot lähes kaikki loppuun myytyjä tai sitten 500 euroa suunta. Naputtelin pari minuuttia kännykkääni. Sain Lufthansa lennon kahdella sadalla Malagasta Franfurtin kautta Suomeen.
Cadizizsta ajoin taksilla vielä lopuksi katsomaan sodoman ja gomorrran tuhottua maisemaa Fuengirolaan Aurinkorannikolle. (Taksit kilpailutan GetTransfer.comista.)
Fuge on tällä hetkellä aika tyhjä turisteista. Korona ja talvi ovat tyhjentäneet sen rantabulevardin. Eniten täällä on suomalaisia eläkeläisiä. Kävin vaklaan heitä Suomi-baarissa. Siellä katsottiin sakilla Rukan hiihtokisoja. Tajusin että minulla ei ole heille mitään sanottavaa, eikä heillä minulle.
Fuengirolan ja koko Aurinkorannikon tuho on oleva väistämätön. Se on jo käynnissä. Aurinko aiheuttaa syöpää, tietävät muut kuin vanhukset. Ja nuorten periessä vanhustensa fyrkat, eivät he ainakaan tällaisiin turistighettoihin matkusta niitä tuhlaamaan.
Massaturismi alkoi 1960-luvulla ja se päättyi koronavirukseen vuonna 2020. Hiipumista hidastavat halpalentoyhtiöt jotka lennättävät rupusakkia bailaamaan viimeiset rahansa. Mutta suunta on selvä; näiden mestojen peli on pelattu.
Eli jos omistaa asunnon Aurinkorannikolta kannatta se myydä välittömästi edes johonkin hintaan. Kohta se ei mene kaupaksi mihinkään hintaan. Toki suomalaiset vielä ostavat näitä homeisia luukkuja mutta me tulimme metsästä viimeisinä.
Onneksi olemme pohjoisia lihansyöjiä. Olemme kooltamme suurempia ja vahvempia kuin nämä etelän hintelät vehnänpurijat. Lisäksi proteiinipitoisen lihan ansiosta aivomme ovat kasvaneet suuremmiksi. Se on ihmisen menestyksen tärkein syy.
Olisko aivojen suurempi koko syy pohjoisten protestanttien maailman valloitukseen verrattuna etelän vehnänpurjoihin ja muihin kasvissyöjiin? Vastauksen saisi kuin apteekin hyllytlä apulaisprofessori Tatu Vanhaselta ellei hän olisi jo manan majoilla.