Pohjoisessa Campaniasta ylöspäin rajuilmat jatkuvat. Pahoja tuhoja on viimeksi syntynyt Agostan laaksossa ja Piemontessa Ranskan rajan lähellä. Venetsiassa on ensimmäistä kertaa suljettu miljardeja korruption takia maksaneet tulvaportit, joiden piti olla valmiit jo yhdeksän vuotta sitten. San Marcon autiolle ei acqua alta ole ainakaan vielä noussut. Osa porukoista on varmuuden vuoksi vanhasta muistista pannut kumisaappaat jalkaan.
Täällä Sisiliassa sää on ollut koko ajan hyvä. Pienet sateet pari kertaa mutta muuten kesäiset kelit. Päivän ylin lämpötila Siracusessa on ollut noin 28 asetta. Ei kuitenkaan liian kuuma, vaikka Suomessa tällaiseen keliin läkähtyisimme.
Koronavirustapaukset ovat Italiassa viime aikoina kasvaneet huomattavasti. Vielä tämän viikon alussa päivittäisten tapausten lukumäärä oli 1500:n kieppeillä. Nyt se on jo yli 2800. Uusia rajoitustoimia on asetettu paikallisesti. Sisilia on toistaiseksi säästynyt pahimmalta. Mutta varmasti täälläkin tapausten lukumäärä tulee nousemaan.
Emme pelkää koronaa, vaikka jos se iskee on siitä hymy kaukana. Olemme jonkin sortin fatalisteja. Tulee mitä tulee, emme mahda asialle mitään. Kasvosuojuksia käytämme muiden tavoin kaupoissa ja kapakoissa sisätiloissa. Vanhassa kaupungissa Ortigian saarella väkijoukossa joskus panemme naamarit päähän, vaikka niiden tehosta tiedemiehet inttävät edelleenkin. Se suojaa muita meiltä, mutta ei meitä muilta. Tai jotain siihen suuntaan.
Eilen juhlimme vanhassa kaupungissa pitkän kaavan mukaisesti. Täällä on myös se kiva tapa kun tilaa kunnon annokset viinaa, tuodaan pöytään ilmaiseksi iso annos cocktail paloja. Pizzaa, piirakka, oliiveja, pähkinöitä. Pieni ruokainen ihminen ei paljon muuta illallista tarvitse. Jotkut käyttävätkin tätä tietoisesti esimerkiksi Roomassa hyväkseen. Säästävät sapuskarahat.
Meillekin alkupalat aperitiivien lomassa maistuvat, vaikka pitää varoa ettei syö liikaa ennen varsinaista ruokailua. Ruokapaikkoja Ortigiassa ja muualla Sircusessa on loputtomasti. On vaikea valita. Katsomme minkälaisia annoksia ihmiset ovat saaneet pöytäänsä. Jos näyttää hyvältä, syöksymme sekaan.
Vaimo keskittyy kalaruokiin, minä syön spaghettia siracusalaiseen tapaan. Siinäkin on anjovista joten en ole välinpitämätön meren hedelmille. Vino tavolo on halpaa ja passaa hyvin sapuskan kyytipojaksi.
Täytyy kuitenkin olla varovainen jos ei ole syönyt mitään koko päivänä, viini saattaa pistää tasapainoaistin aluksi koville, kuten erään vaimon tapaus osoittaa. Lensi selälleen tuolinsa kanssa viereiseen pöytään. Lasit ja lautaset kilisivät, hätääntyneet tarjoilijat ryntäsivät apuun. Potilas oli vahingoittumaton. Uusi tukevampi tuoli tuotiin paikalle ja illallinen jatkui.
Sapuskan jälkeen istumme Piazza Duomon ravintolassa nauttien väkijuomia. Intämme laulaako katulaulaja itse vai tuleeko täydellinen Billie Holliday tyylinen konsertti taustanauhalta. Itse olen varma ettei hän laula oikeasti, koska konsertti kestää pari tuntia, eikä laulaja taukoja pidellyt. Lisäksi katulaulajat esittävät yleensä muutamaa laulua edes takaisin. Vaimo on kuitenkin toista mieltä ja käy antamassa laulajalle 20 euron tipin.
Ilta venähtää mutta paikallisille se on vasta yön alkupuolta. Matkalla asunnollemme Corso Gelonelle löydämme kapakan jossa nainen laulaa ääniväristen italialaisia iskelmiä. Jäämme kuuntelemaan ja ottamaan vielä pari paukkua. Himassa olemme puoli kahdelta. Analysoimme Ry Cooderin biisin ”Across the Borderline” sanoja. Laulu soitettiin miljardööri Niklas Herlinin hautajaisissa.
Across the Borderline
Ry Cooder
There’s a place where I’ve been told
Every street is paved with gold
And it’s just across the borderline
And when it’s time to take your turn
Here’s a lesson that you must learn
You could lose more than you’ll ever hope to find
When you reach the broken promised land
And every dream slips through your hands
Then you’ll know that it’s too late to change your mind
’Cause you’ve paid the price to come so far
Just to wind up where you are
And you’re still just across the borderline
Up and down the Rio Grande
A thousand footprints in the sand
Reveal a secret no one can define
The river flows on like a breath
In between our life and death
Tell me who’s the next to cross the borderline
Itsekin olen ylittänyt Rio Granden Meksikon puolelle Ciudad de Juareziin joka tunnetaan ”Kuoleman kaupunkina”. Selvisin takaisin Amerikan Yhdysvaltoihin, eikä kukaan uhannut pistää minua kylmäksi. Huoria ja huumeita kaupiteltiin heti kaupunkiin johtavan sillan päässä. Kun yritin ostaa vitamiineja minua Kaliforniassa vaivanneen pahan influenssan jälkihoitoon, myyjä on juonessa mukana ja myy minulle muutaman ampullin anabolisia steroideja. Salakuljetan ne sillan yli El Pasoon. Otan pari kokeeksi. Ei ne ainakaan haitaksi olleet sillä Teksasin Austinissa ja Tenneseen Nashvillessa olen jälleen hyvässä kondiksessa.
Ja niin koitti meille tänään lauantaina 3.10.2020 kalpee huominen Siracusassa Sisiliassa. Tännekin on tultu laittomasti vuosikaudet sankoin joukoin meren yli Afrikasta. Eikä nekään tarinat ole johtaneet onneen kultaisilla kaduilla. Ei yleensä edes yellow brick roadilla. Porukat asuvat leireissä Lampedusalla ja muualla. Täällä ei kaduilla pakolaisia näy. Heidät on tehokkaasti eristetty omiin oloihinsa. Toki jotkut kulkukauppiaita myyvät krääsää ravintoloiden asiakkaille. Mutta kauppa ei käy, voin vakuuttaa.
Nukkuminen on ihmisen elämän parasta aikaa. Vedän sikeitä yhtä soittoa puoli kahteen iltapäivällä, nousen syömään ja jatkan unieni salaperäisessä maailmassa ilta seitsemään.
Pimeys tulee täällä seitsemältä. Katson telkusta pohjoisen tulvatuhoista ja koronan viime vaiheista. Parin päivän päästä vaimo lentää työmatkalle Cataniasta Roomaan. Palaa joskus seuraavan viikon lopulla.
Minä astun tiistaiaamuna junaan ja ajan Messinaan. Aion käydä mantereen puolella Reggio di Calabriassa. Paluumatkalla pari yötä Taorminassa. Se on ollut suurjulkkisten suosiossa 1960-luvulla. Richard Burton, Liz Taylor, Ava Gardner ja monet muut tykkäsivät viettää talvea siellä. Myös presidentti Urho Kekkonen viihtyi Taorminassa.
Mutta sitten tuli turistien tulva elintason nousun ja lisääntyneen lentoliikenteen ansioista. Monet entiset superjulkkisten mestat on ajan myötä vallanneet tavalliset turistit. Amalfin rannikko, Ateenan Riviera ja monet muut mestat joissa maailmatähdet viihtyivät vetävät entisellä maineellaan porukkaa. Mutta aika entinen ei koskaan enää palaa. Rikkaat ja kuuluisat pysyttelevät turvallisuussyitä koloissaan. Me tavikset käymme katselemassa paikkoja joiden kulta-aika on ohi.
Matkustaminen on turhista turhinta touhua. Siksi se on monelle meistä elintärkeää.
