Rainy Day in Syracusa

No more, I love you’s
The language is leaving me
No more, I love you’s
The language is leaving me in silence
No more, I love you’s
Changes are shifting outside the word

Annie Lennox

Sateinen päivä Siracusassa. Syksy alkaa tulla tännekin. Muuttolintujen parvet ylittävät kaupungin matkallaan Afrikkaan talvehtimaan. Isoja lintuja, pieniä lintuja. Suurin osa ensimmäistä ja viimeistä kertaa muuttomatkalla Pohjolasta Afrikan aroille.

Me kaikki muutamme, me kaikki muutumme. Älä kysy miksi, näin se vain menee. Joskus ajattelen Kurt Vonnegutin tavoin kuinka surullista on, että maailmankaikkeudessa on ainetta joka osaa ajatella.

Muistan kaikki paikat missä emme kävelleet yhdessä. Ja teitä elää tällä planeetalla monta, osa tiestä jo kuolleita. X voi olla kuka tahansa. Se tekee asiasta helpomman kestää. Kun yksi laiva uppoaa, seuraavan masto häämöttää jo horisontissa.

Kesällä olin menossa naimisiin vietnamilaisen naisen kanssa. Kaikki oli valmiina, talot, autot, uusi elämäntapa. Koronavirus tappoi tästä maailmasta paljon hyviä asioita jotka eivät koskaan enää palaa. Sinne meni myös kauan kaipaamani elämä Kaakkois-Aasiassa. It´s the end of the world as we knew it.

Itse asiassa minulla oli Vietnamissa kaksi vaimoehdokasta. Molemmat asuvat Saigonissa. Toinen kirurgi, toinen ison Tyynellä valtamerellä toimivan logistiikkayhtiön varatoimitusjohtaja. Tutustuin molempiin videopuheluissa, asiat alkoivat edetä. Ongelmaksi osoittautui, että en tiennyt että nuo naiset tunsivat toisensa. Kun asia paljastui syttyi Saigonissa sota. Koska Vietnamin raja oli kiinni päätin jättää heidät molemmat selvittelemään keskenään välejään.

Mutta vähitellen huomaan että suhde tähän varatoimariin on alkanut kehittyä uudestaan. Tällä kertaa kun pelissä ei ole mitään isoa yhteistä tulevaisuutta juttu luistaa rennommin. Nauramme ihmisen kurjaa osaa. Näin ihmisten pitäisi kommunikoida toistensa kanssa.

Kirurgi on edelleenkin vihainen minulle, vaikka seuraakin netistä liikkumistani. Kun en päässyt Vietnamiin lähdin kuukaudeksi island hoppailemaan Kreikkaan. Lähetin tytöille kuvia matkani varrelta, mutta kirurgi ei vastannut. Varatoimari vastasi ja jos tämä olisi peli, hän voittaisi. Rakkausasioissa kuten muussakin elämässä rohkeimmat ja aktiivisimmat korjaavat potin.

Mutta vaikka seurustelen lähes päivittäin varatoimarin kanssa videopuheluin, en aio enää muuttaa Vietnamiin. Tulkoon hän tänne Sisiliaan jos ja kun raja aukeaa. Tosin mulla voi olla silloin jo uusi vaimo.

Jos ensimmäinen ei kelpaa, toinen jättää, kolmas kaiken muuttaa voi.

Elämä Vietnamissa olisi ollut mielenkiintoista ja helppoa. Uhkana oli tosin joutuminen jonkinlaiseksi kotitontuksi kiireisten naisten painaessa pitkää päivää. Näin ollen saattoi olla parempi että suunnitelma ei koskaan toteutunut.

Varatoimari tosin on juttujani kuunnellessani päättänyt seuraavalla Euroopan lomallaan matkustaa Suomeen, Kreikkaan ja Sisiliaan. Tule vaan jos raja aukeaa, odotan Catanian lentokentällä. Mutta raja voi olla välillämme jo lopullisesti kiinni. Tai mistä mitään tietää?

Joskus mietin kuinka paljon yksinäisiä ihmisiä tällä planeetalla elää. Useimmat toivovat löytävänsä jonkun jonka kanssa jakaa milloin mitäkin. Uranaiset jäävät usein vanhoiksi piioiksi. Siksi heillä nimenomaan on ura. Mutta siinä sivussa toive saada joku ukko jolle rähjätä kun sille päälle sattuu.

Tänään sataa ja minä yritän unohtaa vaimoni Vietnamissa. Vaikka se on virallisesti kommunistinen maa, sen sivussa kasvaa nopeasti markkinatalous. Sieltä näitä paikallisesti varakkaita varatoimareita putkahtaa kansainvälisille ihmismarkkinoille etsimään ihmistä. Ei yleensä löydy, mutta jos ei ota osaa ihmisarpajaisiin, ei voi voittaa seisomalla yksin varjon alla kadunkulmassa sateisena päivänä.

Olin siis muuttamassa Vietnamiin pysyvästi mutta elämä heitti minut Kreikan kautta Sisiliaan. Se oli hyvä siirto, täällä on hyvä elää ja olla. Ja vaimoja näyttää täältäkin helposti löytyvän.

Helvetin läpi kulkenut haluaa tietenkin kulkea uudestaan sen läpi. Muuten tätä toistamispakkoani on vaikea ymmärtää.

En pane tänne kuvia entisistä tai tulevista vaimoistani. Muuten voi käydä kuin Majatalon edesmenneelle Maikalle Pattayalla. Hän pani nettiin kuvia huorista joista kävi laittamassa. Yhtenä yönä tappajat seisoivat hänen ovellaan. Onnekseen hän oli silloinkin valokuvaushommissa.

Myöhemmin Maikka hirtti itsensä kunniakkaassa 52-vuoden iässä.

Maikka on kuollut mutta minä elän. Tänään pitää mennä vaateostoksille. Alkaa olla tätä sosialistista elämää sen verran paljon että kuteita pitää saada lisää.

Nämä tämän perän Tinder tytsät eivät tykkää paskaisissa kamppeissa ja tennareissa tallaavista kavereista joten pitää ostaa kahdet kaikkea. Lisäksi aion hankkia nahkarotsin jota olen ihaillut yhden kaupan ikkunassa. Kun säät viilenevät sille voi olla käyttöä.

Aamupäiväiseen sateeseen menen sontsan kanssa kadunkulmaan polttamaan röökiä. En tiedä ovatko asiat hyvin vai erittäin hyvin. Mitä noita miettimään? Tämä juttu päättyy kun patterini ovat yhtenä kauniina päivänä lopussa. Maailma ei huomaa minkään puutuvan. Eikä tästä kannata numeroa tehdä.

Sisilia koronan aikaan ja jälkeen