Tavallinen päivä Siracusessa. Herään tapani mukaan liian aikaisin. Vasta juotuani kolme kuppia kahvia silmäni alkavat pysyä auki. Ne ovat nähneet liikaa, eivät enää jaksa motivoitua. Nyt kun naisoletettu henkilö on poistunut tästä kertomuksesta rottien elämästä asun yksin. Se tuntuu kummalliselta kaikkien näiden vuosikymmenten jälkeen.
Haen kaupasta kaksi kassillista kaikenlaista ruokaa, joista puolet melko varmasti mätänee jääkaappiin. Soitan Spotifystä vanhoja lauluja, uusiin en enää jaksa paneutua. Varmasti siellä on joukossa hyvääkin, mutta kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta.
It’s a thin line between love and hate, laulaa Pretenders. Sanos muuta.
Monique asuu Roomassa eikä osaa englantia, enkä minä italiaa. Houkuttelen häntä lentämään Cataniaan josta haen hänet tänne Syracuseen.
Minä en ainakaan lähde Roomaan nyt kun siellä on uusia tautisia kaikki paikat täynnä. Monique jää miettimään. Asuu puoliksi Pariisissa, mutta tietää Ortigian saaren kauneuden.
Jonakin päivänä hän ilmoittaa tulevansa, tai sitten hänen tilalleen vaihdetaan joku muu. Näin tämä globaali ihmismarkkina menee johon olen sekaantumassa.
Neljältä tapaan Ortigian Marinassa Adrianen. Hän omistaa asunnon Ortigiassa. Ei suostuisi asumaan muualla Siracusessa. Siis niin kuin joku punavuorelainen jonka mielestä Kallio on perseestä ja itä-Helsinki epäihmisten asuttama. Corso Gelone on hänelle Kalliota, mutta ei kuitenkaan ihan Piritorin tasolla.
Adriane on terapeutti ja työyhteisöjen kehittäjä. On tehnyt uransa Sveitsissä, jonne oli muuttamassa takaisin kun korona iski. Hän on kouluttanut monen suuryhtiön johtoa, pudottelee nimiä, että tiedänkö sen Nestlen pääjohtajan? No en tasan tiedä kun en tykkää kaakaosta.
Adriane teki vikaliikkeen palatessaan muutama vuosi sitten kotikaupunkiinsa. Osti hulppean kämpän vanhasta kaupungista Ortigian saarelta. Mutta vastaanotto ei ole ollut hyvä, hän ei ole kaupunkia johtavan korruptoituneen eliitin sisäpiirissä. Vaikka hänellä on vankka kansainvälinen kokemus ei Siracusesta ole löytynyt muuta kuin nettiterapiahommia. Siksi aikoo lähteä takaisin Sveitsiin kun ja jos korona joskus kuolee.
Adriane on varma salaliiton hallitsevan maailmaa. Osakemarkkinat ovat feikit, hän sanoo. Olen täsmälleen samaa mieltä mutta ehkä eri syystä.
Adrianella on kurvit kohdallaan, eikä hän niitä peittele. Minihame, isot rinnat pursuamassa kaula-aukosta, rusketusta rankasti liikaa. Kaiken kruuna tietenkin pieni harmaa sylikoira. Tässä meillä on viimeinkin aito rehevä italialainen nainen suoraan Fellinin filmistä. Haluaisin keskittyä naisen muotoihin, niiden kehumiseen, mutta Adriane pitää minulle kahden tunnin alustuksen salaliitoista.
Esimerkiksi korona on salaliiton tuotos. Se voitaisiin hoitaa verensiirroilla sen jo sairastaneilta uusille sairaille. Se ei maksaisi paljon mitään, siksi maailmaa johtava salaliitto ei salli sitä. Se haluaa tienata miljardeja rokotteella joka on siis itse asiassa ihan turha. Pahentaa enemmän kuin parantaa.
Koronatestauskin on vain rahastusta. Hän näyttää minulle kännykällään videon että haistelemalla viintä paljastuu onko saanut koronan. Jos ei haista mitään toisena testinä maistetaan sitä. Jos ei maistu miltään on tulos positiivinen. As simple as that.
Adriane puhuu välillä ranskaa mutta ei se haittaa kun olen itsekin siitä yliopistossa kielikokeen suorittanut. Hänen salaliittoteoriansa huipentuu siihen että maailman kaikki pääomat on kaapannut pieni ahne klikki. Jotenkin minusta tuntuu että tämä teoria leviää maailman kansojen keskuudessa tällä hetkellä nopeasti ja laajalle.
Me tiedämme mitä he tekevät mutta emme keitä he ovat.
Ravintolat suljetaan kuudelta ja talviaikaan siirtyminen tuo pimeyden jo viiden jälkeen. Lähden saattelemaan Adrianea ja koiraa. Olen kuunnellut kaksi tuntia pälpätystä salaliitoista, silti minusta tuntuu että Adrianesta tulee seuraava hullu vaimoni. Hänen juttunsa ovat sitä rataa piipaa osastoa että emme voi olla päätymättä vällyjen väliin pitkään sekavuutta pursuavaan suhteeseen.
Kehun Adrianea kauniiksi ladyksi, ja koirakin on kiva.
-Ehkö voimme tavata vielä joskus? ehdotan.
-Kävisikö huomenna, Adriane vastaa ja tiedän että hänestä tulee takuuvarmasti seuraava hullu vaimoni, vaikka en ehtinyt missään välissä kysyä mitä mieltä hän on Viagrasta.
Hän on täydellinen pakkaus. Kurvit kohdallaan, vaatteet hiukan pornahtavat, jutut lataamon tasoa. Mutta hänessä on särmää jota olen kauneuden ohella naisistani vailla.
-Voi olla että muutan asumaan tänne Siracusaan, sanon.
-Minulla on yksi huone vapaana jos haluat Ortigiaan, Adriane vilkuttaa lähtiessään.
Kuuden jälkeen lockdown on sulkenut kapakat. Vanhassa kaupungissa on pahaenteisen hiljaista ja ennen kaikkea pimeää. Tällaisissa oloissa ihmisiä keikataan, mutta Sisiliassa mafian on tehnyt selväksi että jos turisteihin kosketaan, henki lähtee.
Turistit tuovat vuodesta vuoteen tasaista tulovirtaa. Satunnaisten narkkarien yritelmät teurastetaan saman tien, eikä Ortigian sillalla päivystävällä poliisilla ole mitään sitä vastaan.
Kun olen takaisin asunnollani, on Adriane jo lähettänyt jatkosuunnitelman. Huomenna mennään katsomaan jotakin kalastajakylää. Sama se mulle. Mulla ei ole muuta kuin aikaa.
Mutta iltapuhteeni eivät ole vielä ohi. Cataniasta soittaa brasilialainen nainen jonka kanssa olen luvannut lähteä reissuun ensi viikoksi Ragusan suuntaan. Hän on ajanut Sao Paulossa autoa joten Italian liikenne ei tunnu hänestä yhtään vaaralliselta siihen verrattuna. Hän on siis kuski. Lisäksi hän haluaa viipyä kunnolla paikoissa. Esimerkiksi Ragusassa täytyy olla kolme yötä ja sitä rataa.
Kun menin Tinderiin minusta tuli osa maailman ihmismarkkinaa. Kaikenlaisia mukavia naisia kaikkialta maailmasta etsimässä jotakin ihmiseksi oletettua henkilöä kulkemaan rinnallaan ainakin jonkin matkaa.
-Minulle on ihan sama minne mennään ja kuinka kauan siellä ollaan, sanon.
Catanian brassin mielestä se on oikea vastaus. Aikoo viedä minut käymään Brasiliassa. Siellä tehdään tätä nykyä niin paljon murhia että siltä reissulta taidan kuitenkin hypätä pois.
Huono puoli Tinderin kansainvälisellä osastolla on, että yksikään nainen ei omaa minkäänlaista ongelmaa viinan tai tabujen kanssa. Heillä näyttää menevän lujaa ihan omasta takaa.
No nyt mennään näitä ratoja. Olisi tuossa lähellä vielä yksi yliopiston käynyt joka pitäisi katsastaa mutta pitää varoa ettei homma lähde käsistä. Naisasioissa määrä kun ei suinkaan muutu välttämättä laaduksi.
Luulen että tästä reissusta tulee lopullinen reissu. Tämän jälkeen en voi kuvitella enää asuvani Suomessa. Kai siellä on käytävä häissä ja hautajaisissa mutta meininki on maailmalla paljon mukavampaa, kuten olen niin monta kertaa aikaisemmikin todennut
