Keltaisella alueella

Eilen Sisilia muuttui yllättäen keltaiseksi alueeksi. Bisnes ei kestä enää lockdownia, eivätkä ihmiset. Ravintolat saavat olla jälleen auki ilta kuuteen. Se on elämänlaadun kannalta olennaisen tärkeä parannus. Lisäksi ilmeisesti liikkuminen Sisilian sisällä sallitaan.

Olin suunnitellut lentäväni heti kun mahdollista Venetsiaan kuukaudeksi. Hetken jo uskoin hetkeni koittaneen. Vaikka mitään lopullista varmistusta ei ole tullut, liikkuminen Italian sisällä keltaisten, eli vähän koronaa sisältävien, alueiden välillä on kuitenkin jatkossakin kiellettyä. Näin ollen olen edelleenkin karanteenissa täällä Siracusessa.

Sekin on vielä hieman epäselvää saako edes keltaisten alueiden sisällä vapaasti liikkua. Kaikki on ilmassa niin kauan kunnes pääministeri Giuseppe Conti antaa asiasta virallisen ilmoituksen. Jos liikkuminen Sisilian sisällä sallitaan aion ainakin lähteä Ragusaan ja Agrigentoon. Karanteenin venyessä voin harkita päämajani siirtoa Palermoon tai Cataniaan ensi kuun lopulla.

Mahdollisuus edes päivisin käydä ravintoloissa on iso parannus viimeisiin viikkoihin nähden.

Maaninen vaimon entisintäprojektini on edelleenkin käynnissä vaikka olen pitänyt matalaa profiilia. Neuvottelut entisen avioliiton jatkamisesta ovat edelleenkin käynnissä. En pitäisi maailman suurimpana ihmeenä jos vielä löisimme hynttyyt yhteen. Nyt kun pako Venetsiaan näyttää edelleenkin mahdottomalta, olemme yhdessä sumpussa tässä kaupungissa kolmen kilometrin päässä toisistamme. Minä täällä mantereen puolella Corso Gelonilla, hän vanhassa kaupungissa Ortigian saarella.

Jos olisin päässyt livahtamaan ensi viikolla Venetsiaan tai Roomaan, olisi aviokriisiin tullut tervettä etäisyyttä. Mutta tämä universumi jota asutamme näyttää olevan vahvasti sitä mieltä, että emme saa fyysistä etäisyyttä, emmekä koskaan pääse toisistamme eroon. Ja kun ihmiset pähkäilevät yhteisiä asioitaan vieraan maan vieraassa maassa lähes ainoina turisteina, saattavat asiat kääntyä ylösalaisin.

Aika näyttää, aika käyttää, terveisin viagralääkeyhtiö Pfizer.

Potentiaalisia vaimoehdokkaita alkaa olla Brasiliaa myöten. Catania, Korfu, Alexandopoulos, Thaimaa viestivät salaperäisesti yön pimeydestä. Vietnam on siis poissa laskuista mutta tarvittaessa helposti elvytettävissä suusta suuhun menetelmällä. Katsotaan miten äijän käy? Minulla ei ole harmainta aavistustakaan missä olen keväällä. Eikä asia minua edes vaivaa yhtään. Jokainen päivä murmelina riittää.

Tulevaisuus on vieras maa. Asiat tehdään siellä toisin.

Ei tänne etelään Sisiliaan mitään talvea tule. Lämpötila on vähän alle 20 astetta. Kun aurinko paistaa, on lämmin. Ortigian tyhjäntoimittajat menevät ottamaan aurinkoa kivisille poukamilleen. Eräät uivat edelleenkin meressä. Tyypit ovat sairaan ruskettuneita mutta kai he saavat siitä jotkut perverssit kicksit.

Suomeen ei ole ikävä, vaikka tämä koronahomma on tehnyt matkustamisesta lähes mahdotonta. Halutessaan täällä voi katsoa Ylen uutiset ja sään. Yhtä ja samaa koronahommaa se on Härmässäkin. Täällä tosin on viime päivät uutisissa RaiNews24 kanavalla surtu aamusta iltaan telkussa Diego Maradonan kuolemaa. Se on iskenyt jopa koronaa kovemmin italialaisten tajuntaan. Vaikka Napolissa pelatessaan Maradona hengaili Camorran porukan kanssa, käytti prostituoituja ja kokaiinia, ei se ole hälventänyt hänen muistonsa suuruutta.

Viinaa en ole vetänyt koska haluan nähdä mitä tapahtuu selvinpäin. Teen tieteellisiä kokeita aineistonani minä itse. Itse asiassa olen selvänä selvästi törkeempi tyyppi kuin kännissä. joten ainakaan mitään buustia en ole viinasta vailla. Apteekkituotteisiin liittyy myös tiettyä kyllästymistä, vaikka nuorempana olin välillä sairaan kiinnostunut kaiken maailman tajunnan laajentajista ja supistajista. Ratkaisin monta kertaa maailmankaikkeuden arvoituksen huumepäissäni. Ongelma oli että vaikka asia oli edellisenä iltana mielessäni kristallinkirkas, en koskaan aamulla muistanut sitä.

Jos olisin, ihmiskunta olisi siirtynyt jo aikoja sitten laadullisesti korkeammalla tasolle.

Vuokraemäntä Donna näkee kohta minusta painajaisia. Astioita on mennyt säpäleiksi menon melskeessä, biojätteet kävelleet omin jaloin astiasta. Lisäksi en ole muistanut tyhjentää parvekkeelta ilmastoinnin kondensaatiovesiä.

Maleksiessani Ortigia Marinassa hän soitti ja sanoi parvekkeeltani valuvan vesiputous alas kadulle. Vettä syntyy paljon kun olen älynnyt kääntää viilentäjän lämmittimeksi. Donna näkee painajaisia paisuvasta sähkölaskusta, josta täällä ihmiset ovat peruspersaukisina jatkuvasti huolissaan.

Aina sattuu ja tapahtuu kun ei osaa pitää lukua.