13.10.2022 Kuolema Sisiliassa

13.10.2022 Kuolema Sisiliassa

Äiti kuoli eilen vai oliko se jo toissapäivänä, kuten Albert Camus aloittaa teoksensa “Sivullinen”. Sisilia koronan aikaan on kuoleman saari. Pari vuotta sitten ollessamme täällä Siracusassa kuoli vaimoni äiti. Eilen saimme tiedon äitini kuolleen Oulussa pari viikkoa ennen kuin hän olisi täyttänyt 90 vuotta.

 

Oulu on ylhäällä Euroopan toisella laidalla. Sisilia on Euroopan ja Afrikan rajamaa etelässä. Korona jatkuu vaikka siitä ei enää pidetä meteliä. Päivittäin lasketaan Italiassa kuolevan siihen 60 -100 ihmistä. Tarkkoja tilastoja ei enää pidetä sairastuneista ja kuolleista.

 

Matka kulki jälleen Amsterdamin kautta Cataniaan. Siellä odottavalla taksilla vanhaan tuttuun kämppään Ortigian saarelle Siracusaan.

 

Turistit ovat palanneet suurin joukoin. Pari vuotta sitten Italia oli aavemaa. Saimme nauttia Sisiliasta, Roomasta, Firenzestä, Sienasta, San Gimignanosta, Luccasta kaikessa rauhassa. Nyt pelataan jälleen eri pelejä. Sesonki jatkuu Sisiliassa vaikka paikka ei ole enää yhtä täyteen pakattu kuin lomakuukausina kesällä.

 

Kesä jatkuu myös. Lämmintä on noin 25 astetta päivisin. Välillä menee helteen puolelle. En usko että jaksaisin elää Sisiliassa kesän kuumimpina kuukausina. Kaikki paikat täynnä turisteja ja tulikuuma sää 24/7.

 

Olen turisti mutta en voi sietää turisteja. He imevät ilman hengittää vapaasti. Onneksi tiedämme unohdettuja ravintoloita kulmilla minne joukot eivät eksy. Siellä vedämme birraa ja voileipiä paikallisten lounastaukoa pitävien työmiesten seassa.

 

Pian säät alkavat viilentyä myös täällä Euroopan eteläreunalla. Väki vähenee ja osa paikoista pannaan talveksi kiinni odottamaan kevättä ja uutta sesonkia.

 

Äiti kuoli eilen vai oliko se jo toissapäivänä, olenhan muistanut mainita? Sisko Oulussa hoitaa järjestelyt. Joskus lähiviikkoina on mentävä hautajaisiin ja hoidettava samalla asioita omalta osaltani.

 

Äitimuori oli jo pitkään heikossa hapessa. Parkinsonin tauti lähes 20 vuotta ja siihen päälle vielä Alzheimer. Koronaeristys oli vielä piste iin päälle. Äidin kuolema ei tullut odottamatta mutta aina se on yllätys milloin maallinen taival päättyy.

 

Asuminen täällä Siracusassa on helppoa kun on sen jo kertaalleen kokenut. Vaikka Italia on maana koko ajan konkurssin partaalla ei se näy katukuvassa. Taloustsunami on jo aikaisemmin pyyhkäissyt Siracusan yli, kalliit kaupat on suljettu vuosia sitten.

 

Kirjailija Jukka Pakkasen mukaan Italia on kuin ruostunut matkustajalaiva joka puksuttaa viimeisillä voimillaan karilta karille mutta liikkuu kuitenkin. Valtionvelka on kasvanut korona aikana 20 prosenttiyksikköä 150:een prossaan bruttokansantuotteesta. Velkaa ei ole mainittavista ennen koronaa otettu lisää mutta vain korot on pystytty maksamaan.

 

Nollakorkojen aika on ohi ja Italian velan korko on nopeasti noussut yli neljään prosenttiin. Se alkaa olla viimeinen niitti ellei Euroopan keskuspankki jälleen jollain veivillä pelasta Italiaa.

 

Mutta pitemmällä aikavälillä on selvä ettei Italia kykene pysymään mukana eurossa. Se on too big to fail mutta ei sitä kyetä tekohengityksellä pitämään loputtomasti pystyssä. Italian talous ei ole kasvanut lainkaan viimeisten 30 vuoden aikana. Kaikki rapistuu, syntyvyys on maailma alhaisinta, uskoa tulevaisuteen ei ole.

 

Poliitikassa italialaiset ovat menettäneet uskonsa järjellisiin ratkaisuihin. Nyt on vuoro Georgia Melonin Italian veljien yrittää saada talous kasvuun. Tuskin kukaan uskoo sen onnistuvan vaikka EU:n koronaelvytysrahastosta on satoja miljardeja luvassa Italian talouden uudistamiseen.

 

Tähän mennessä saaduilla avustuksilla on rempattu asuntoja energiakestävimmiksi. Hallitus on luvannut 110 prossan tuen kotitalouksille tällaisiin hankkeisiin. Se johti siihen että avustuspapereilla alettiin käymään kauppaa mustassa pörssissä. Homma oli ainakin väliaikaisesti pakko puhaltaa poikki.

 

Italian talouden ja yhteiskunnan uudistaminen on täysin mahdoton tehtävä olipa vallassa sitten kommarit tai fasistit. Ihmiset eivät luota systeemiin. Veronkierto on Italiassa kansalaishyve. La Legan pomo Matteo Salvini lisäksi lupasi että jos voittaa vaalit annetaan kansalaisten verovelat anteeksi…

 

Menemättä enempää kurjan Italian ongelmiin totean vain, että ei kannata muuttaa herkästi kirjoja Suomesta Italiaan. Eikä tänne kannata tulla ainakaan säästämään kuluissa; hintataso on lähes yhtä korkea kuin Suomessa. Inflaation ja energian hinnan nousun vuoksi tuleva talvi tulee olemaan Italiassa kuten muuallakin Euroopassa erityisen vaikea.


Mutta mä näitä polkuja dallaan kai viimeiseen asti. Ortigian saarella sijaitee Siracusan vanha kaupunki, jonne turistit rientävät. Tällä reilun neliökilometrin suuruisella saarella on satoja ravintoloita. Kesällä pitää varata illalle pöytä etukäteen. Lokakuussa jo tilaa piisaa vaikka suosituimpien mestojen ovella on vieläkin jonoa.

 

Matkailu avartaa yhä enemmän sillä netin avulla voi tuoda henkisen ja vähemmän henkisen elämänsä matkassa. Joskus tuntuu että kun nettiä ei vielä ollut matkoista sai enemmän irti. Nyt taustalla soi Radio Suomi Helsinki vähän liiankin tiheään. (Kuuntelen vieläkin Ylen Helsinkiä koska Kymenlaaksossa ei koskaan tapahdu mitään ja musa on yhtä samaa junnuvainiota.)

 

Ukrainan sota on kaukana Sisiliasta vaikka epäilen nähneeni kadulla kaksi kaalisopalta haisevaa ryssää. Vissiin joku vakoilupartio?

 

Ydinpommit eivät ainakaan täällä ole vielä paukkuneet mutta jos näin käy minkäpä sille mahtaa? Ei muuta kuin tiukkaa viinaa heti aamusta alkaen, velat muuttuu saataviksi.

 

Voisihan täällä viipyä vaikka koko talven mutta kun on ne hautajaiset tulossa. Ja vanha koira hoidossa Suomessa. Sitä ei enää kannata raahata vanhuuden päiviksi ulkomaille. Se ei sitä paitsi tykkää reissaamisesta. Viihtyy kotioloissa ja lähimaastoissa. Kun koirasta aika jättää tapahtunee meillä siirtyminen pitemmäksi aikaa tänne Italiaan.

 

Koronan aikana olen reissannut Kreikassa, Espanjassa ja Kroatiassa Italian lisäksi. Italiassa kulttuuri on syvempi ja kaikkialla läsnä.

 

Espanjassa on halvempi hintataso mutta ei samalla syvyydellä sielua.

 

Kreikassa voisi elää jos tykkää pelkistetystä elämästä. Siellä on paremmat sapuskat kuin Italiassa jossa esimerkiksi salaattien päälle ei ymmärretä mitään.

 

Kroatiassa ovat rannikon vanhat venetsialaisten rakentamat kaupungit mutta muuten se on köyhä maa ja meno vaisua. Dubrovikissa ja Splitissä kun pari viikkoa pyörii piisaa se minulle.

 

Täällä Ortigiassa riehuu juuri kova ukkosmyrsky. Sääennusteet pitivät kerrankin paikkansa. Ehkä syksy alkaa vähitellen tehdä tuloaan.

 

Jossakin olen ajatellut käyväni kun vaimo istuu päivät kielikoulussa. Caltanisetta ja Enna Sisilian keskiosissa ovat mahdollisia vaikka sinne pääseminen julkisille kestää. Vajaan sadan kilsan reissuun ylös vuoristoon menee kolme ja puoli tuntia.

 

Pozzallosta menee lautta Maltalle. Reissu kestää pari tuntia. Itse asiassa Maltalle on täältä Siracusasta linnun tietä alle sata kilsaa. Mutta kun siipeni ovat revityt joutuisin ajamaan junalla Pozzalloon ja siitä meren yli Maltalle Vallettaan.

 

Uusi lauttayhteys Maltalle kulkee mafian kanssa käytyjen pitkien selvittelyjen jälkeen läheisestä Augustasta. Se kuitenkin lopetti talveksi kulkemisen.

 

Katsotaan miten tilanne kehittyy ja milloin Suomeen palataan. Cataniasta aiomme kiivetä Etna tulivuoren juurelle. Val di Notoa aiomme kierrellä palkkaamalla kuskin kuljettamaan. Palermossa pitäisi käydä tuttuja moikkaamassa. Sieltä sitten jotakin kautta kotia kohti.

 

Dolce&Gabbana järjesti viime kesänä jättikemut täällä Ortigiassa. Maailmantähdet valtasivat keskusaukion joka suljettiin tavallisilta dallaajilta. Muutenkin superstarat ovat löytäneet Sisilian. Mick Jagger osti talon Notosta, Madonna juhli täällä viime kesänä synttäreitään, Radioheadin Tom Yorken häät pidettiin täällä…

 

Mutta nyt on tämä valitettava kuolemantapaus käsittelyssä. Lisäksi koiralla on ollut hoitopaikassa maha sekaisin eikä ruoka ole maistunut. Voi tätä huolta ja murhetta! Nyt vasta tajuan; huoleton on hevoseton poika.

 

Suurin huoli meillä on että täältä ei pääse takaisin Suomeen ilman että painoa on tullut viisi kiloa lisää. Vehnäleipää, pizzaa ja makaroonituotteita. Kaupasta saa onneksi hyvät salaattiainekset. Siihen jotakin lihaa tai kalaa sekaan ja vatsa kiittää.

 

Viini ja kalja ovat myös painon kannalta paholaisen kyytipoikia. Campari soodaa siihen kun vielä ryystää ja saa ilmaiseksi pöydän täyteeen naposteltavia lisukkeita, niin jopa täytyy taas kotona pantata ja käydä salilla treenaamassa.

 

Digi-Hesari, Spotify, Storytel, Elisa Viihde Suomen televisiokanavineen. Kotomaan äänet ja asiat ovat napin painalluksen päässä vaikka parempi olisi jos yhteydet olisivat poikki.

 

En ole niitä ihmisiä jotka ihastuvat tosiasioista välittämättä johonkin kaukomaan paikkaan ja muuttavat sinne pysyvästi. En ole tuollaista mestaa löytänyt enkä enää aikoihin edes etsinyt. Näin ollen sama olla täällä. Jos tilanne muuttuu se on sen ajan murhe. Tämä on tämän ajan murhe.

Ulkona sade jatkuu, sade.