16.6.2024 Huivimummojen aika
Tässä talossa asui aikaisemmin varakkaampaa ns. parempaa väkeä. Heidän rivinsä ovat harventuneet kovaa vauhtia viikatemiehen diilatessa.
Vielä on muutama jäljellä. Hiukset aina tiptop kulkeva vanha nainen kauhisteli yhtiökouksessa että taloon on muuttanut arabeilta näyttävä perhe jolla on kaksi lasta jotka pitävät ääntä. Perheellä on upouusi Volvon maasturi mutta vanha nainen ei voi olla päivittelemättä asioiden menevän huonompaan suuntaan:
Kohta täällä alkaa liikkua huivimummoja!
En itsekään erityisemmin pidä ulkomaalaisista. Miksi minun pitäisi heistä tykätä? Enhän tykkää edes suomalaisista? Pääasia että eivät häiritse eloani ja oloani.
Näen maahanmuuttajia etelästä vain satunnaisesti kuntosalilla. Aika epeleitä ovat; puhuvat salin ilmaisella wifillä kovaäänisiä ilmaisia puheluita jonnekin hevon vitun Afrikan vihreille kunnaille.
Lisäksi he levittelevät tavaroitaan ympärilleen vallaten laitteita. He eivät ymmärrä modernin minän territorioiden rajoja koska lukevat ja veisaavat aina aamusta iltaa Koraanin kähmäisiä säkeitä.
Porukasta osa ottaa kaikki resut paskaiset kamansa pukuhuoneesta matkaan salin puolelle koska heidän kotomaissaan ne pöllittäisiin välittömästi.
Kaikista surkein tapaus oli joku patalakkinen pujopartainen musta pikku-ukko joka kauhistui salilla jytisevästä afrobiitin sykkeestä. Hän alkoi soittaa muslimien rukouskutsuja kännykällään. Kuvitteli vissiin olevansa islamin asialla. Kävin vääntämässä biitin kovemmalle.
Onneksi jätkää ei ole enää viime aikoina näkynyt. On vissiin monen muun tyhjäntoimittajan tavoin saanut lopullisen potkun perseelleen ja odottaa Metsälän karkotuskeskusessa palauttamista maahan jossa saa vapaasti revitellä surkealla halpiskännykällään muslimikamaa tai mitä se örinä onkaan. Ainakaan siinä ei ole hittiainesta vaan on monotonista samalla tapaan kuin Arabian ja Afrikan asukkaiden vähäinen henkinen elämä.
Tällaista kamaa tulee kirjoitettua kun lukee liikaa Houllebecq´in ja Nielsenin romskuja. Ne jätkät lataa täysillä. Punaviherhörhöt vihaavat tyyppejä mutta eivät voi olla lukematta heidän kirjojaan. “Serotoniini” ja “Tanskan sisällisota 2018-2022” kertovat miten tälle lännen suvaitsevalle ideologialle on käynyt ja minkälaiset piikkilangat jatkossa minnekin levitetään pitämään porukka kurissa.
xxxxxxxxxxxxxxxxx
Koira tuli meille tammikuun lopussa. Se ei miettinyt päivää pitempään ennen kuin kävi kimppuuni kuin sika limppuun. Seuraavat kolme kuukautta elimme koiraperhehelvetissä. Koira puri ja hyökkäili aamusta iltaan, vielä kun joutui yö.
Kennelistä neuvottiin ottamaan kovat otetteet käyttöön: Kaikki muu paitsi tappaminen sallittua.
Mietimme onko sillä päässä vikaa, linnakundin ainesta joka tapauksessa. Piti palkata koirakuiskaaja joka katseli hommaa aikansa ja iski koiralle rautaketjun kaulaan. Siitä kun nappaa sen raivotessa niin johan jätkä hapettuu!
Juuri kun aloimme miettiä vakavissamme pennun lähettämistä Saksaan saippuatehtaalle sen käytös muuttui yhtäkkiä ilman mitään syytä. Aavemainen hiljaisuus vallitsi kuin sodan tykkitulen loppumisen jälkeen. Koira vissiin tajusi että minun lisäkseni maailmassa on muutakin vihattavaa. Tosin se on kiero ja viekas; ulkona ihmiset päivittelevät että onpa siinä kiltti ja rauhallinen pentu.
Viimeisen kuukauden aikana pentu on jatkanut kasvamistaan. Sen tullessa taloon sen painoi 7 kiloa, nyt jo reilusti yli 30. Ihmiset päivittelevät sen kasvuvauhtia, että taitaa tulla jättikokokonen kultsu. Onneksi sille on alkanut viimeinkin löytyä kuri ja järjestys. Kovapäinen viekas kultainen noutaja tarvitsee kovan ja systemaattisen kasvatuksen. Ja vaikka en ole natsi muiden kuin vaimoni mielestä, minulle passaa että menon koventuessa lisätään kierroksia!
Kurin ja järjestyksen tärkeys käy ilmi amerikkalaisilta kultsupalstoilta. Suomessa palstoilla ihmiset vain maallemme ominaiseen tyyliin vittuilevat toisilleen. Jos Orpon porvarihallitus olisi tolkuissaan kävisi se keräämässä nettivehkeet veke maamme sosiaalisen median kansoittamilta täyshulluilta ämmiltä ja äijiltä.
Elämä Kotkansaarella on hyvää jos ymmärtää olla ottamatta osaa mihinkään aivosaastaan jossa ihmiset surkeaa epäonnistunutta elämäänsä kituvat. Ei, he eivät elä vaan suorittavat autopilotilla elämäänsä.
Oversharing on pahin virhe jonka voi täällä tehdä. Ei kannata kertoa elämästään mitään. Näin saa olla rauhassa.
Eipä silti, tämän kevään aikana olen koirahommissa jutellut kadunmiesten kanssa noita näitä enemmän kuin koskaan aikaisemmin elämässäni. Kun en ole koko ajan menossa ulkomaille minulla on pennun kanssa puistoja kolutessamme salakavalasti kehittynyt itselleni aikaisemmin vieras sosiaalinen anomalia jutella ihmisten kanssa. Aikaisemmin olen kiertänyt ystävät ja kylänmiehet kaukaa.
Aina kun menen ulos tulee hämärästi tuttuja ihmisiä vastaan ja sanoja lausutaan. Että taitaa tulla hieno päivä, että narkit on taas yrittämässä sakilla puistoon, Costa Ricaa saa marketista halvalla. Sanotaan varmaan jotakin muutakin mutta en mä mitään muista.
Kotkansaaren keskustan keskustassa asuu onneksi tolkun väkeä. Sekoboltsit asuvat kahdeksan kilometrin päässä lähiöissä. Kun sossu rahat tulevat sakki lähtee narkkaamaan tänne keskustaan.
Onneksi porukka on pienentynyt vuosien varrella. Kuolleita, linnassa, huumevelkoja paossa stadissa. Pinkertonit käyvät tyhjentämässä Sibeliuspuiston aikaisempaa ankarammin. Olen koiran kanssa seurannut kun poliisit kantavat resupekkoja koppiautoon.
Minun ei tosiaankaan kannata enempää lukea näitä rivoja ranskalaisia ja tanskalaisia rääväsuita. Heistä saa huonoja vaikutteita. Jatkossa pitää tyytyä lukemaan vain Waltaria ja Päätaloa. Heitä lukiessa ainakin uni tulee nopsaan silmään…
XXXXXXXXXXXXXXX
Tilanne on tämä: Minulla ei ole mitään suunnitelmaa tulevaisuudelle. Leijun tämän saaren ilmatilassa. Olemme jopa alkaneet käydä lounailla ikkunan alla levittäytyvissä ravintoloissa pitkän tauon jälkeen. Koiran kanssa opettelemme olemaan resuamatta rantaravintoloiden terasseilla. Normalissa, Carlingsissa ja Jack&Jonesissa käyn hortoilemassa ja aina tarttuu kamaa matkaan jymyalennuksilla.
Netistä tilaan aikaisempaa vähemmän. En keksi enää mitä tarvitsisin. Voisin ostaa 100 tuuman älytelevision mutta jo nykyisen 86 tuumaisen kantaminen kämppään oli äärirajoilla. Ei sopinut hissiin eikä portaisiin. Kantajien täytyi purkaa se paketista ennen kuin onnistuivat roudaaman sen sisään.
Isomman jos hankit se on nostettava parvekkeen kautta nosturilla, jätkät jupisivat lähtiessään kun en antanut tippiä tapani mukaan latin latia.
Elektroniikka on hyvässä mallissa. Internetradiolla voimme kuunnella asemia ympäri maailmaa. Erityisesti olen kuunnellut losangelesilaista Classic Rock Californiaa. Toinen suosittu meillä on napolilainen Radio Campania. Siellä soi tunteikas napoloiskelmä jossa vaikutteita mustalaismusasta ja Espanjan vallan ajalta.
Suomalainen iskelmä on saanut paljon vaikutteita Italiasta. Radio Campanian musasta meillä tuli mieleen Kirka Babitzinin iskelmät.
Kuskaan koiraa etupihan Sibeliuspuistossa ja takapihan Palotorninvuorella monta kertaa päivässä jotta se oppisi olemaan kusematta sisälle. Usein menemme Sapokkaan meren ääreen. Noutaja on vesipersokoira. Siellä se kahlaa veneiden laskupaikoilla suurella innolla ja hörppii tyytyväisenä sataman paskaista vettä.
Kolmesti viikossa vedän kovat reilun kahden tunnin treenit puiston toisen reunan salilla. Kuntoni on ikäisekseni todella kova. Vielä se tässä iässä ainakin minulla nousee. Yritän kuunnella kehoni tuntemuksia. Jos tulee kipuja mietin miten vältän sen pahentumista. Joskus on mentävä hitaampaa että pääsee loppupeleissä pitemmälle.
Olen pudottanut vuodessa painoa kymmenen kiloa. Tämäkin on eräs aikamme megatrendeistä johon otamme osaa ymmärtämättä olevamme osa laajempaa kulttuurin muutosta. Olen kuitenkin tajunnut että kova treeni vaatii hiilihydraatteja polttoaineeksi. Kun energiaa on tankattu kehoon jaksaa treenin kevyesti ja palautuu nopeasti.
Kulttuuria ja kuntoilua, tätä oli elämäni armon vuonna 2024. Vielä olen hengissä enkä aio kuolla Pariisissa.
Tästä tuli mieleen että en ole käynyt edes stadissa koko vuonna. Olen aikonut lähteä monta kertaa mutta liikkuminen on turhaa energian haaskausta. Varsinkin kun koluan stadissa samat museot, samat kapakat, samat Kampin seudun tienoot joissa muistelen olleeni joskus kauan sitten onnellinen.
En suunnittele matkustavani tänä vuonna enää minnekään. Tosin kai se stadin keikka on kesällä heitettävä mutta sitä en laske matkaksi vaan keskustassa käymiseksi. Toki saan koko ajan jymytarjouksia mailiini.
Norwegian veisi marraskuusta lähtien suoraan Helsingistä Marrakechiin. Bonuspisteillä voisin käydä halvalla Tukholmassa ja Pariisissa. Lisäksi ensi vuoden alussa loppiaisen jälkeen voisin kuvitella matkaavani akselia Venetsia -Trieste – Padova.
Kun vauhti on pysähtynyt pääkopassani huomaan lukevani kirjoja liukihihnalta. Olen monikanavalukija: Storytel, viereisen korttelin Kotkan pääkirjasto, oma kirjakaappi jossa odottaa lähes tuhat joskus vakain aikein hankkimaani kirjaa lukemistaan. Onneksi olen tajunnut ihmisen ajan olevan rajallinen. Kaikkea kivaa ei ehdi eikä kannata edes haaveilla tekevänsä.
Ajan yksi trendi on myös pään tyhjentäminen turhasta informaatiosaastasta. Pakkomielle lukemisen hyödyllisyydestä on vaivannut minua koko elämäni. Nyt se ei enää vaivaa vaan luen sikana muuten vaan.
Olen lopettanut Netfixit ja muut telkun suoratoistot. Jäljellä vain Elisa Viihde jonne mahtuu 10.000 tuntia ohjelmaa talteen. Dokkareita ja leffoja lähinnä talletan. Samalla saa kansainväliset uutiskanavat kylkiäisinä: CNN, BBC World, France24. Al Jazeera, Deutche Welle, Japan News.
Kun jossain tulee paha mälli siirryn seuraamaan tuhon totaalista kauneutta joltakin nonstoppina lähettävältä kanavalta. Usein räpsyttelen pettyneenä kanavia kun porukkaa ei ole isommin missään päin maailmaa tullut telotuksi.
Spotify Premium, YouTuben mainokseton versio, Storytel kuuluvat lisäksi yleissivistykseen jota ei enää paljon missään näe eikä edes kaivata.
Tämä aika on runsas ja halpa, voin edelleenkin vakuuttaa.
Terasseja on avattu vitusti tänä kesänä Kotkansaarelle. En rannan mestoja lukuun ottamatta niillä paljon aikaani vietä. Minä istun penkillä koirapuistossa vetämässä salaa röökiä. Se on kato semmoinen zen ja tipahtamisen täydellisyys tai jotain tai jotain…
Minulla on olohuoneen ikkunalaudalla kiikarit joilla voin tarkkailla ja rangaista keskustan elämää. Näen joka päivä ryssien koneiden lentävän Suomenlahden käytävää Moskovasta ja Pietarista Kaliningradiin. Mietin kuinka helppoa olisi eristää Pietari muusta maailmasta. Jos venäläiset olisivat niin tyhmiä että vielä edelleenkin rettelöitsisivät, ei muuta kuin ydinasepatteri rajalle. Pietari lentäisi taivaan tuulin tuossa tuokiossa.
Jos sota tulee minulla on taistelureppu valmiina pakattuna. Kaunis on kuolla kun joukkonsa eessä!
Meille härmäläisille ei vittuilla.