Talvi Venetsiassa

Talvi Venetsiassa

 

Harmaa kostea sumu kanavien yllä. Kaikki todellinen on epätodellista. En tiedä miksi mutta täällä mä vielä dallaan. Olen lennellyt maailmaa ristiin rastiin kymmeniä vuosia. Olen melkein kuollut monta kertaa, kerran enemmän olen jäänyt henkiin. Ei ole syytä valittaa pilven päällä istuville tutuille ukoille ja akoille miten tämä kaikki on mennyt.

 

Meillä oli Googlen karttaan merkittynä tarkkasti suunnitelma jonka avulla koluta La Serenissiman joka kolkka. Monesti olen ollut vailla suuntaa, vailla päämäärää. Monesti olen ollut poissa vaikka olen luullut olevani paikan päällä. Mutta enää mitään ei jätetä sattuman varaan.

 

Enää en sekoita päätäni aineilla. Näin ollen olen tehokas ja jopa muistan missä olen kerran kulkenut. Kulttuuria ja kuntoilua tällä kertaa Venetsiassa jossa olen käynyt monta kertaa aikaisemminkin. Mutta vasta nyt kykenen hahmottamaan missä ja kuka olen. Joku ihminen vissiin tai joku muu olento kulkemassa hetken ajan ja avaruuden loputtomassa kidassa.

 

Kävelemme Venetiassa viidessä päivässä 65 kilometriä, näemme parikymmentä museota, kirkkoja vaikka kuinka monta. Uusimpana kohteena Banksyn kanaalin varren taloon maalaaman kuva.

 

Banksy on myös oppinut varovaiseksi. Jos kuvan maalaa helposti lähestyttävään paikkaan, pian on paikalla miehet porineen pöllimässä kymmenien miljoonien arvoista teosta.

 

Vähitellen koko läntinen Eurooppa on muuttunut varkaiden paratiisiksi. Tummat miehet Välimeren toiselta puolen ovat koko ajan asemissa pöllimään matkailijalta kaiken mikä irti lähtee. On noiden surkimusten kanssa tänäkin vuonna saanut tapella tarpeeksi. Mutta mikään ei auta, pakoon ei heitä pääse; samat tyypit ovat täällä Kotkassa kodin läheisen kauppakeskuksen S-marketissa joukolla pöllimässä karkkia ja mitä kaikkea muuta irti lähtee.

 

Ihmisen kuuluu kuulemma olla nuorena radikaali ja vanhana konservatiivi. En tunne enää mitään myötätuntoa meren yli purtiloilla tulevaa sekalaista sakkia kohtaan. Ei heillä ole Euroopalle mitään tarjottavaa, eikä Euroopalle heille kuin rikokset ja hanttihommat.

 

Ei ihme että kaikkialla oikeistolaiset maahanmuuttooon kriittisesti suhtautuvat populistit saavat yhä enemmän kannatusta. Ensin meni Tanska, nyt Hollanti. Itäisen Euroopan uudet EU maat eivät ole olleet tässä vihervasemmiston hyväuskoisessa huijauksessa koskaan mukana.

 

Mutta Venetsiassa huomaan viihtyväni edelleenkin hyvin vaikka se on muuttunut turistimassojen myötä Euroopan Las Vegasiksi. Päiväkävijöille on tulossa vero ja ryhmät saavat olla kooltaan korkeintaan 25 ihmistä. Isojen risteilyalusten ajo suoraan kaupungin keskustaan kiellettiin jo pari vuotta sitten.

 

Kuitenkin porukkaa piisaa tungokseen asti Rialton sillan ja San Marcon aukion tuntumassa. Onneksi kaikkialla pätee että vähän kun otat suunnan syrjäisille kujille saat olla rauhassa.

 

Kävelimme läpi kaikki ennakolta karttaan merkityt kohteet ja paljon vielä siihen päälle. Kun näkee kännykän kartalta siihen merkityt kohteet voi edetä suunnitelmallisesti kohteelta toiselle. Nykyaika on helppo digitaalisine apureineen. Mutta ei kuitenkaan sen onnellisempi kuin maailma jossa leviteltiin karttaa joka kadunkulmassa.

 

Yhtään vanhanaikaista paperikartan tutkijaa emme nähneet. Muutama vielä luki isoa opaskirjaa. Meillä kaikki tarvittava tieto kulki kännykässä. Museot, kirkot, kanaalit, kujat, ravintolat houkuttelivat tallustelemaan yli kymmene kilsaa päivässä aina ghetosta Venetsian toiseen päähän biennaalin alueelle.

 

Eikä voimat loppuneet, jalat särkeneet. Säännöllinen kova treeni ja sen päälle hyvät kengät joissa kantapää joustaa geelipohjallisten avulla, jo on nautinto katsoa uusin silmin kaikkea tätä vielä ainakin tämän kerran. Pariisi ja Venetsia olivat nuoruuteni suosikkikaupunkeja Euroopassa. Eikä mikään ole muuttunut, paitsi minä itse.

 

Esimerkiksi en enää näe mitään järkeä lähteä dokaamaan ja kreisibailaamaan kulttuurikohteisiin. Silloin jää paljon näkemättä ja kokematta ulkoisesti ja hajoilevan mieleni sisältä. Paitsi että mieleni on tätä nykyä solid as a rock.

 

Kun ihminen vanhenee alkaa hänen ääreishermostonsa kuolla. Ihminen rauhoittuu ja osaa ottaa rennosti. Ne jotka eivät koskaan oppineet ovat kuolleet tai viruvat stadin räkälöissä viittä vaille vainajina.

 

Venetsiassa dokanneista alkoholisteista kuuluisin on Ernest Hemingway. Hän veti hovinsa ympäröimänä viinaa Harry´s Barissa. Heräsi aamuyöllä ja meni kylppäriin kirjoittamaan ettei vaimo heräisi. Sen jälkeen dokaamaan vaikka välillä hän kävikin sorsajahdissa Venetsian laguunissa.

 

Näistä ajoista hän kertoo kirjassaan “Joen yli puiden siimekseen”. Sitä ei pidetä kovin hyvänä mutta olen siitä aina tykännyt juuri laguunin tunnelman kuvauksena. Itse asiassa seuraava Venetsian reissu suuntautuu laguunin tutkimiseen, jos sellainen vielä tulee ajan valuessa tiimalasissa.

 

Ja vesi nousi tälläkin reissulla kanavista San Marco piazzalle. Acqua altan iskiessä miehet ovat hetkessä pystyttämässä kulkutelineitä. Kun tuulee sopivasta suunnasta vesi pakkaa kanavat yli äyräidensä. Tulvapatojen nostaminen kestää vuorokauden. Niitä ei nosteta pikkutulvien vuoksi.

 

Thomas Mannin päähenkilö pitkässä novellissa “Kuolema Venetsiassa” asuu Lidolla ja tuntee sairaalloista vetoa nuoreen poikaan. Mies on sairas ja väsynyt. Lucchino Viscontin teoksesta tekemässä elokuvassa tämä Aschenbach hortoilee Markuksen torilla selvitellessään mielensä kiemuroita.

 

Thomas Mann tapasi lopettaa kirjansa lyhyeen. “Taikavuoren” päähenkilö päätyy lopussa parantolan rauhasta ensimmäisen maailmansodan tulihelvettiin. “Buddenbrookien” suku sammuu lopussa perijän kuollessa. Eikä mikään pelasta Aschenbachiakaan. Hän sairastuu teoksen lopussa koleraan ja kuolee nopeasti. Näin voidaan kuoleman tuoma nopea äkkipysäys tehokkaaasti kuvata. Lyhyestä virsi kaunis.

 

Venetsiassa asuneista kuuluisimmat ovat Kiinan löytyretkeiljä Marco Polo ja superviettelijä Giancomo Casanova joka onnistui muu touhunsa ohessa pakenemaan ainoana Dodgen palatsiin yhteydessä olevista lyijykammioista.  Siellä kundi painelee Venetsian kattojen yllä Federico Fellinin hänestä tekemässä elokuvassa.

 

Huokusten silta josta käytiin lyijykammiohin on turistilaumojen ykköskohteita. Viereinen Riva del Schiavonin silta on pakattu täyteen selfieihmisiä.

 

Lordi Byron on myös legendaarinen Venetsian kävijä. Hänen uhkarohkeista kilometrien pituisista uintireissuistaan on kirjoitettu paljon. Ikävä pilata hyvä tarina; hänen uidessaan ulapalla vieressä kulki gondoli turvana.

 

Mitä noita kaikkia Venetsian kävijöitä luettelemaan. San Michelen hautausmaa saaren protestanttisella osalla lepäävät Igor Stravinsky, hullu poeetta Ezra Pound ja neukuista ulos potkaistu Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittaja Joseph Brodsky.

 

Brodsky vietti Venetsiassa tammikuun. Silloin ei vielä massat olleet riesana. Amerikassa hän opetti kirjallisuutta yliopistossa, palasi joka vuosi kuukaudeksi Venetsiaan. Brodskyn haudalta voi lukea hänen kuolleen vain 54 vuotiaana.

 

Suomalaisista Venetsian vakikävijöistä kannattaa nostaa esiin Tito Colliander. Vanhassa tv dokkarissa äijä istuu jollakin piazzalla baskeri päässään kävelykeppiinsä nojaten.

 

Collianderin elämä oli varsin kova; ensin pakoon Suomeen Venäjän vallankumousta, nuoruuden sairastaminen esti haaveillut lääkäriopinnot, yritys elättää tilapäislehtikirjoittelulla perheensä ja kirjailijan kutsumúksensa. Onneksi pappa löysi rauhan ja onnen elämänsä lopulla Venetsian kanavilta ja kujilta.

 

Historia iskee Venetsiassa vastaan joka paikassa. Esimerkiksi ensimmäisellä interrailillani Venetsiasaa juoduin poliisin kanssa tekemisiin. Luulin tarjoilijan huijaavan minua laskun maksamisen yhteydessä. Kun hän ei suostunut palauttamaan rahojani vaan alkoi uhkailla löin häntä turpaan. Veri roiskui ja määrältään ylivoimainen tarjoilijasakki oli kimpussani. Mutta Oulun pojat eivät anna periksi, aina kun he löysäsivät otettaan jatkoin iskujen antamista.

 

Lopulta tinanapit saapuivat veneellään paikalle. Sinne ilmestyi myös vanha äijä joka kertoi olevansa Suomen Venetsian konsuli. Kun asian selvittäminen ei johtanut mihinkään poliisit panivat minut veneeseen ja veivät takaisin hotelliin. Vissiin väitteissäni oli jotakin perää kun en edes saanut sakkoja mukiloituani koko baarin henkilökunnan.

 

Hotellia pitävä vanha nainen oli vanhana roistona käydä hakemassa viinipullot piiloon ennen kuin poliisivene ajoi oven eteen. Seuraavana aamuna pakkasin kamat reppuun ja ajoin ensimmäisellä junalla Milanoon.

 

Päätin olla koskaan palaamatta Venetsiaan mutta tämän lupauksen olen Venetsian kauhuksi lukuisia kertoja pettänyt.

 

Mutta ne liikaa perityt rahat ovat vielä tänä aamuna noutamatta. En edes muista missä päin tämä episodi tarkalleen tapahtui. Jossakin Campo Ghetto Nuovon tienoilla tai siellä päin…

 

Marssittuamme viisi päivää aamusta iltaan talven harmaan kosteaa Venetsiaa pitkin poikin palasimme Kotkaan. Lento Munchenin kautta kesti vain neljä ja puoli tuntia. Olin reissusta sen verran väsynyt että nukuin reilun tunnin koneessa. Tätä ei usein minulle tapahdu. Yön yli kestävillä Aasian lennoilla olen jo aikoja sitten luopunut yrityksestä nukkua.

 

Palattuamme pakkanen pitää taukoa Suomessa. Mitä enemmän pyörin ulkomailla sitä enemmän tykkään pienestä elämästä Kotkansaarella. Täällä ei koskaan tapahdu mitään. Minulle se sopii, voin keskittyä omiin harrastuksiini kulttuurin ja kuntoilun parissa. Tarjontaa on tosin massiivisesti liikaa mutta tavoitteenani on oppia istumaan tässä nojatuolissa tekemättä yhtään mitään.

 

Sitä paitsi kaikki tämä rauha kokee kolauksen kuun lopulla kun uusi kultaisennoutajan pentu saapuu. Sen kasvattaminen on oma projektinsa mutta eiköhän tuo suju vanhalla rutiinilla. Kotkansaari on hyvä paikka koiralle elää; meren rantoja ja puistoja piisaa. Eikä ole stadin raivohullun suurkoiran kanssa lyhyeksi jäävää loppuelämäänsä sekoilevia narkkareita joiden kanssa saa tapella koirapuistoissa.

 

Enkä taatusti jätä kuukausiksi koiraa kenenkään hoitoon vaan olen täällä kotona. Pitkiä lenkkejä, mukavia koirakavereita, terveellistä mutta hyvää sapuskaa. Näin tämä satu jatkuu.

 

Minulla ei ole enää kiire minnekään.

Sisilia koronan aikaan ja jälkeen