Palermo, vol 1: Pasta con sarde
Muutama vuosi sitten matkustimne syyslomalle Palermoon. Vaimo olisi halunnut Taorminaan, mutta minä halusin Sisilian suurimpaan kaupunkiin. Olin käynyt siellä vain kerran aikaisemmin ensimmäisellä interrail reissullani 1979 (aiheesta myöhemmin lisää). Sain tahtoni läpi ja lensimme Munchenin kautta Palermoon.
Vaimoni vanha kämppis Ulrika opiskeluajoilta oli asunut Palermossa jo lähes 30 vuotta. Se saattoi olla syy miksi hän ei ollut alun perin halukas sinne lähtemään. Oli kuulemma ollut varsinainen tapaus. Opiskellut agronomiksi mutta lähtenyt valmistumisensa jälkeen au pairiksi Roomaan. Ja jäänyt sille tielle monen muun suomalaisen naisen tavoin. Hän oli tavannut Francon ja muuttanut Palermoon asumaan.
Asuimme rantakadulla laulaja Julio Inglesiasin omistaman hotelliketjun NK Palermo hotellissa. Hotelli sijaitsee Villa Giulian puiston vieressä. Mutta enää siellä ei ole gorilloja eikä depressiivistä leijonaa, jouduin pettyneenä toteamaan.
Minä näin, minä muistan. Gorillat Villa Giulian puistossa.
Hotellista oli myös lyhyt matka nähtävyyksille, joita totta tosiaan Palermossakin piisaa. Ylhäällä kukkuloilla sijaitseva Monreale vielä pisteenä iin päälle.
Kävimme myös kuskin kanssa retkellä Trapanin yläpuolen vuorilla sijaitsevassa Ericessä. Se oli hieno mesta ja näköala alas Trapaniin on huikea. Ei tosin voita Ravellosta Amalfirannikolla alas Välimerelle avautuvaa näkymää, mutta kumminkin top kamaa.
Matkalla pysähdyimme katsomaan jotakin muinaista amfiteatteria. Kukaan ei tiedä kuka sen rakensi, milloin ja miksi. Ei ollut edes historian la storia merkityksessä olemassa olevaa kertomusta siitä mitä joskus uskotaan tapahtuneen. Että pitääkin sattua, päivittelimme oppaan selostaessa suu vaahdossa.
Kun tulimme hotelliin, oli Urike aulassa odottamassa. Hän oli tilannut tietenkin ruisleipää Suomesta. Kasteli sitä kuulemma maitoon ja söi suurella nautinnolla. Hänen miestään Francoa ei näkynyt. Oli kuulemma tekemässä diiliä Microsoftin miesten kanssa. Eikä Ulrike halunnut Francon syystä tai toisesta näyttäytyvän Palermon vanhassa kaupungissa, vaikka tämä oli sieltä kotoisin.
Mitä lienee äijä siellä tehnyt ja hommannut, mietimme.
Ulrike löi meille kouraan erään rantakadun kalaravintolan käyntikortin, jonka taakse hän raapusti nimensä. Saisimme syödä ja juoda siellä ilmaiseksi niin paljon kuin halusimme koko Palermossa oleskelumme ajan. Hän heitti meidät ravintolan eteen autollaan, mutta ei itse suostunut jostain syystä tulemaan mukaan.
Siellä sitten istuimme käyntikortti kourassa kalaravintolassa. Tarjoilu pelasi, ruokaa ja juomaa tuli nopsaan pöytään. Sisilian mafian nokkamiehillä on ollut tapana syödä kokoontumisissaan pasta con sardea, joten olin juonessa mukana tilaten samanlaisen annoksen. Kalapasta ei ihan ollut makuuni mutta aatteen nimissä on oltava kaikkeen valmis. Vaimo tilasi jotakin simpukoita tai muita kovakuoriaisia. Valkoviini oli hyvää ja tilasimme sitä lisää.
Vaikka meillä oli piikki auki, katsoimme parhaaksi ettemme enää heiluneet kyseisessä kalaravintolassa käyntikortti kourassa. Varsinkin kun Ulriken miestä ei näkynyt eikä kuulunut. Hommat kuulemma venyivät. Kun asiat pitkistyvät tapaavat ne myös mutkistua.
Ajoimme parina päivänä Ulriken kyydissä Mondelloon, joka on kaupungin paras rantapaikka. Oli syyskuu mutta paikalliset kansoittivat viikonloppuna rannan. Heillä oli värikkäitä pukukoppeja joiden tienoilla jengi hengasi. Mondello näytti muutenkin vauraalta alueelta muuhun Palermoon verrattuna.
Kävimme tietenkin myös kapusiinimunkkien katakombissa, johon ihastuin jo vajaat 40 vuotta aikaisemmin Palermossa käydessäni. Kuolleet näyttivät nyt paljon vanhemmilta ja kuluneemmilta. Mutta siellä he kaikki edelleenkin olivat ammattien mukaan järjestettyinä muumiona virka-asuihin sonnustautuneina.
Välillä käyntimme keskeytti kova palosireenin ääni. Paikan opas oli vissiin ostanut oikeudet siihen. Kun hän näki valvontakamerasta jonkun yrittävän ottaa salaa valokuvan, alkoi sireeni soimaan niin että päässä humisi ja korvat soivat koko päivän.
Kirkkoja, museoita, katuja, kujia. Näkemistä Palermossa piisaa, vaikka se ei kuulu Italian ykköskohteisiin. Sen maine on tosin kovassa kasvussa, enkä yhtään ihmettele.
Yritimme vältellä Ulriken salakähmäistä seuraa mutta jotenkin hän aina osasi olla hotellin aulassa odottamassa. Näin ollen ei muuta kuin auton kyytiin ja ajelemaan nasta laudassa muun liikenteen sekaan. Näimme mm. mafian uhrien muistomerkin. Se oli huonossa kunnossa koska mafia ei ollut myöntänyt varoja sen kunnostamiseen.
Mafian tuhoamista yrittäneiden ja murhatuiksi tulleiden syyttäjien Paolo Borsellinon ja Carlo Alberto della Chiesan haudat myös tuli nähtyä. Toinen lensi taivaaseen vaimoineen ja henkivartijoineen kun mafia räjäytti pitkän pätkän moottoritietä seurueen alta sen ollessa matkalla lentokentälle. Toinen tapettiin muistaakseni suoraan oikeustalon portaille.
Mutta mafia laski väärin. Italian valtio lähetti armeijan panemaan sen kuriin. Siinä onnistuttiin niin hyvin että mafia ei ole koskaan Sisiliassa saavuttanut aikaisempaa asemaansa. Napolin Camorra ja erityisesti Calabrian ´Ndrangheta ovat menneet edelle. ´Ndranghetan sanotaan muodostavan toiminnallaan kolme prosenttia Italian kansantuotteesta. Sen lonkerot ulottuvat kaikkialle maailmaan. Erityisesti Australiassa näyttää sillä olevan isot bisnekset Euroopan ulkopuolella.
Kun olimme Ulriken talolla syömässä jotakin tosi pahanmakuista salaattia (italialaiset eivät ole salaattikansaa) olimme varmoja että mitään Francoa ei edes ole olemassa. Lisäksi aloimme miettiä onko tämä koko homma edes turvallista? Luodin sijasta juuri silloin Franco ilmestyi iloisena italialaisena. Yhtä hymyä koko mies, vaikka ei puhunut sanaakaan englantia. Emme kyselleet missä hän oli piileskellyt.
Väärät kysymykset väärään aikaan esitettyinä ovat vieneet monet vaikeuksiin.
No ei siinä muuta kuin taas hypättiin auton kyytiin. Painelimme Palermon viereiseen Corleoneen, Kummisedän kotikaupunkiin. Tien vieressä oli pieniä alttareita liikenteessä kuolleiden muistoksi. Corleonessa ei mafia pistänyt meitä kylmäksi joten jatkoimme Palermon keskustaan juhlimaan viimeisen päälle.
Ulrike ei suostunut poistumaan autosta mutta Francolle viina maistui. Meno olisi varmaan jatkunut ravintolakeskittymässä aamuun saakka mutta jossain välissä Ulrike painoi tööttiä niin pitkään ja monesti, että katsoimme parhaaksi poistua paikalta sovinnolla.
Pasta con sardea en ole tämän jälkeen syönyt. Enkä tavannut Francoa tai Ulrikea. Taisi olla vuosi pari sitten kun Ulrike soitti ja pyysi minua vahtimaan heidän taloaan kun he aikoivat lähteä matkalle Buenos Airesiin. Jostain syystä Ulrike tykkää viettää lomansa Argentiinassa. Kieltäydyin kohteliaasti, varsinkin kun naapuritalossa asui joku kovanaama joka koulutti pihallaan luvatta taistelukoiria. Rakit olisivat kuitenkin roikkuneet jossain vaiheessa persuuksissani.
Palermo on junamatkan päässä. Ehkä uskaltaudumme näyttäytymään siellä vielä kerran. Mutta mitään hämäriä käyntikortteja en ala enää ravintoloissa heiluttelemaan. Enkä ainakaan ala mitään taloja vahtimaan.
