Aamulla etsin Sirakusan rauatieaseman, josta junat ajavat joka suuntaan Sisiliaan ja muualle Italiaan. 10.20 oli lähdössä juna Roma Terminille. Sinne saavutaan illalla yhdeksän jälkeen. Matkan varrella ohitetaan mm. Messina, Salerno ja Napoli.
Mieleni teki hypätä kyytiin. Olen vanhoilla päivilläni näköjään innostunut matkustamaan joka paikkaan. Olen pian kuin Amerikan rautateiden kovapintaisimmat hobot. Nähdessään tavarajunan lähtevän, eivät he voineet olla hyppäämättä matkaan.
Tai kuin edesmennyt lehtimoguli Aatos Erkko. Aina kun hän näki laivan suuntaavan satamasta merelle, tunsi hän vastustamatonta halua lähteä mukaan. Hän halusi nuorena merille. Tämä ei tietenkään sopinut hänen isäukolleen. Näin ollen Aatos joutui tyytymään lehtihommiin. Tätä hän katui elämänsä loppuun saakka.
Olen sitä ikäpolvea jolle matkustaminen maailmalla avautui jo nuorena 1970-luvulla. Kolme kertaa kiersin Euroopan interraililla, kaksi kesää olin töissä opiskeluaikoinani Tukholmassa, seuramatkailun jälkeen siirryin omatoimiseen reissaamiseen. Nykyään minua ei voi vaimoni mielestä viedä seuramatkalle. Pitkästyn ja alan vetämään viinaa.
Elämäni matkat ovat johtaneet joka suuntaan, joskus myös vikasuuntaan. Muutin nuorena Oulusta Helsinkiin, jossa asuin lähes 30 vuotta. Sen jälkeen lähdin viisi vuotta sitten matkaan kun vaimo ja koira päättivät muuttaa vaimon kotikaupunkiin Kotkaan.
Kotka on henkisesti stadiin verrattuna mentaalisesti jälkeen jäänyt mesta, vaikka matkaa Helsinkiin on vain reilut 130 kilometriä. Mutta se ei minua haittaa, sillä en tunne tarvetta ottaa osaa kaupungin elämään. Keskusta Kotkansaarella on kaunis paikka kävelyttää koiraa. Ainoa vika Kotkassa on, että Helsinki-Vantaalle on pitempi matka. Suhaan sen aina taksilla, joka kustantaa pari sataa suuntaansa.
Kun olin töissä Kuntaliitossa alkoi matkustaminen avata ainoan henkireiän järjissä pysymiseksi. Jokaisella lomalla olin matkoilla jossain päin maailmaa. Pariisi, Lontoo, New York, Goa, Peking, Miami ja mitä niitä olikaan.
Intian Goa teki minuun värikkyydellään ja vilinällään vaikutuksen. Seuraavat vuodet pyörinkin ensimmäisen avioeroni jälkeen Intiassa. Se kaikki hulluus sai minut tuntemaan itseni olemaan enemmän elossa kuin koskaan. Ikävä kyllä asuessani jonkin aikaa Intiassa tuo hulluus tarttui itseenikin. Lopulta aamuisin marssin Kalkutassa Lake Gardensin kaupunginosassa lähimmälle viinaluukulle ostamaan kaksi pulloa paikallista viskiä. Vähän vahvempaakin kamaa taisi tulla kokeiltua.
Onneksi tajusin etten pysyisi Kalkutassa pitkään hengissä. Lähdin takaisin Suomeen, enkä ole sen jälkeen tuntenut tarvetta Intiassa käydä.
Tilalle tuli Thaimaa. Meno oli sielläkin melkoista. Kirjoitin noista ajoista romaanin ¨Pillerirannikko” (Sammakko 2005). Ei hengen lähtö ollut kaukana sielläkään mutta hullulla on hullun tuuri.
Meno alkoi rauhoittua vasta kun tapasin nykyisen vaimoni mutta se kesti kauan. Olin hukassa milloin missäkin. Chiang Maissa hotelliini soitettiin Suomen Bangkokin suurlähetystöstä ja kyseltiin onko homma hallinnassa. Ei se ollut mutta päätin kuitenkin lopulta palata Suomeen.
Vähitellen puhku on pienentynyt. Reissaaminen jatkuu kiihkeänä. Italiassa olemme olleet vaimon kanssa viime vuosina kolme kertaa. Rooma, Napoli, Amalfi, Siena, Venetsia, Palermo, Bologna, Rimini. Ja nyt ollaan taas ja pitkään Sisiliassa. Myöhemmin todennäköisesti muuallakin Italiassa.
Pitkän reissun alussa huomaan kuinka vaikea on tottua ottamaan löysin rantein. Kävelen sinne sun tänne tutkimaan paikkoja. Aamulla meni kahdeksan kilometriä kiertäessäni rautatieaseman jälkeen vielä Ortigian saaren rantoja pitkin. Pitää yrittää rauhoittua näkemään pieniä yksityiskohtia ja keskittyä niihin.
Kesä jatkuu Sisiliassa, kesä. Ortigian saaren jokaisella kolmella uimarannan tapaisella oli auringonottajia, innokkaimmat jo meressä. Tänään on kuuma päivä mutta kunto kestää helteessä hortoilun, vaikka palattuani päätä särki kun en muistanut ottaa aurinkolaseja matkaan. Valoa on Välimeren maisemissa liikaa suomalaiseen harmauteen tottuneelle. Tämän totesin jo heinäkuussa Kreikassa ja ostin Limnokselta elämäni ensimmäisen hellehatun.
Satamassa on parkissa kaksi suurta risteilyalusta, jotka odottavat siellä jos vielä joskus päästään tositoimiin. Myös Augustan satamassa näkyi iso risteilijä tullessamme Catanian lentokentältä. Maailman kaikki risteilyalukset on parkkeerattu pitkin rannikoita. Turun telakka uhkaa koronan pitkittyessä menettää suuria tilauksia. Koska Suomen valtio on laivojen tilausten takaajana, voi lasku lopulta tulla veronmaksajille.
Korona on näyttänyt kuinka herkkä systeemi nykyinen maailmantalous on. Kaikki ovat riippuvaisia kaikista. Eikä pakoa omavaraiseen onnelaan ole jos nykyisen tapainen elintaso halutaan säilyttää. Mutta näitä juttuja en tunne tarvetta enempää miettiä. Viekää vaikka tuhkat pesästä, minä nautin kesästä.
Ja vielä toivottavasti monta kertaa ¨matkaan lähden, matkaan lähden ja mulla kauas menolippu on¨.
