Sisilian ja Italian muiden keltaisten alueiden välillä on mahdollista matkustaa 20.12. saakka. Kaikki matkustaminen kielletään joulun ja uuden vuoden ajaksi 20.12.2020-6.1.2021. Näin ollen täältä on lähdettävä suht nopsaan jos ei halua jäädä Siracusaan vuodenvaihteen yli.
Avioliiton jatkamisneuvottelut päättyivät tuloksettomina. Näin ollen lennän 17.12. Roomaan, josta olen varannut asunnon hipster kaupunginosasta Trasteverestä. Joulu ei tule olemaan normaali koronarajoitusten vuoksi, mutta Rooman kaduissa riittää käveltävää. Venetsia tipahti listalta, koska talvi siellä on kylmä ja kostea. Mutta nyt mun on pakko tehdä lopullinen siirto ja muuttaa Roomaan.
Jos matkustusrajoitteet sallivat mietin tammikuun puolessa välissä jatkanko muualle Italiaan, vai jäänkö Roomaan. Ex-vaimo asuu Siracusessa ainakin ensi tammikuun loppuun saakka, joten tuommoinen 600 kilometrin etäisyys on hyvä pitää vanhan ja uuden elämän välillä. Koska olen Helsingin käräjäoikeuden lautamiehenä parin vuosikymmenen ajan tottunut lakeihin ja sopimuksiin, löimme ex-vaimon kanssa kättä päälle että jokainen turha entiseen kaipaava puhelu maksaa soittajalle jatkossa tuhat euroa.
Kaikki muu suhteen julkinen penkominen on kielletty kirjallisella sopimuksella. Rikkoja joutuu maksamaan toiselle 50.000 euroa. Näin ollen tämä vaimo tyyppi katoaa selityksittä tästä kertomuksesta.
Hyvää matkaa! Unohdus on ainoa oikea tapa muistaa mennyttä!
Kämpillä alan vähitellen sanoa hyvästit Sisilian vaimoehdokkaille. Pari on vielä kierroksessa, mutta niiden jatko selviää ennen kuin poistun Roomaan. Yksi Sisilian tytöistä itse asiassa asuu Firenzessä, vaikka hän on kotoisin täältä ja hänellä rantahuvila Agrigenton lähellä. Eli Toscana lienee jatkossakin mahdollinen, jos sen status muuttuu punaisesta keltaiseksi.
Kreikassa on Ateenassa ja Korfulla potentiaalisia ehdokkaita, joten voin käydä myös sillä suunnalla mutkan. Kuitenkin odotan Aasian avautumista koronan jälkeen. Skippaan Thaimaan, intressini ovat joka suhteessa Vietnamissa. Raja on ollut kiinni keväästä asti, joten sen seudun vaimoehdokkaita en olisi kumminkaan päässyt tapaamaan. Kommareille tyypillisellä tehottomuudella ei edes mitään matkustuskuplaa ole naapurimaiden kanssa saatu aikaan.
On siinä totuttelemista, jos siirrän kirjani Saigoniin.
Suomessa tulen käymään näillä näkymin noin 15.3.2021. Vuokralaiset eivät saaneet taloaan vuokralle pitempään, joten he joutuvat palaamaan siihen. Ei fyrkat riitä kahden kalliin mestan ylläpitoon. Purin sopimuksen suosiolla. Onhan siellä Suomessa vielä sukulaiset ja tuttavat sekä Oulun Heinäpään Vesperkodissa äitimuori, joka tätä nykyä juttelee täyspäiväisesti kuvittelemiensa koirien ja kissojen kanssa. Ruokalassa hän heittää sapuskaa lattialle hoitajien iloksi. Pitäähän kotieläimet ruokkia. Lisäksi hän välistä miettii muuttamista yhteen jonkun Pekan kanssa. Koronaeristys ei ole tehnyt hänen päänupilleen hyvää.
Ilmassa alkaa vähitellen olla lähdön tuntoa. Naapurin rouva ymmärtää että nyt on otettava kaikki irti mitä tästä tilanteesta on saatavissa. Vaikka tämä ei ole mikään pornoblogi, voin sanoa kokeista naapurin rouvan kanssa viagran toimivan rautaisen kovasti. Siinä sitä sitten on naapurin rouvalla aika ja mahdollisuus kokeilla kaikkea mistä on kuullut ja mikä mieleen tulee. Ainoa ongelma on että joskus hän äityy niin hurjaksi että pelkään kullin katkeavan. Muuten annan hänelle kaikki vapaudet touhuta kimpussani.
-You can use me, vastaan kun hän kysyy meneekö homma liian rujoksi.
Että tämmöinen reissu tästä tuli. Pornoloma totta tosinaan. Mutta mukava se on löytää elukka itsestäänkin kemiallisen buustin avulla. Ihminen on kemiaa ja ei siinä mitään vikaa ole jos löytää oikean aineen jolla säätää aivot naulakkoon. Parempaa ainakin kuin adhd aikuisille syötettävä amfetamiinijohdannainen Ritalin, jota sitäkin apteekista tien toiselta puolen löytyy.
Ongelmat syntyvät hitaasti mutta varmasti. Jos on tottunut seksihommissa kemialliseen buustiin, homma ilman viagraa alkaa tuntua kuin suutelisi siskoaan. Tämä lienee vaarana näissä mielen ja kehon suorituskyvyn parantajissa. Mutta narkkari ongelma on, että vaikka hän tietää kaman aiheuttavan pitemmällä tähtäimellä ongelmia, myy hän kerta toisensa jälkeen tulevaisuutensa tämän päivän totaalisen nautinnon vuoksi. Lopulta paluuta entiseen ei ole.
Total pleasure! Satiscaction maximum! Money back quaranteed!
Olen kuitenkin kyllästynyt Siracusen katujen dallaamiseen. Uusi elämäni voi alkaa missä tahansa. Se siinä vetää syvyyksiinsä, lainaten omaa runokirjaani ”Rottien elämästä”. En ollut erityisesti matkalla Roomaan, mutta koska kaikki tiet vievät sinne, on otettava uudesta kaupungista kaikki ilo irti taskussa paketti viagrapastilleja.
Rooma on siinä mielessä helppo kaupunki, että keskeiset nähtävyydet ovat suhteellisen lähellä toisiaan. Aion kävellä vähintään 20 kilsaa päivässä. Peruskunto pysyy yllä. Kuntosalit ovat olleet koronan vuoksi Italiassa jo pitkään suljettuina.
Suomesta kaipaan koirani lisäksi vain olohuoneen ikkunasta näkyvää Sibeliuspuiston toisella laidalla olevaa kuntosalia. Vedin siellä tosin täysdorkia 2,5 tunnin treenejä. Ohjaajat yrittivät saada minut vähentämään mutta kun se meni kovaa tahtia mukavasti annoin homman haista. Keväällä minulta sitten todettiinkin röntgenissä kulumaa molemmissa lonkissa. Se lienee syntynyt vuosien varrella 70 minuutin soudusta täydellä vastuksella ja sen päälle vedetystä tunnin sessiosta kovalla vastuksella crosstrainerilla.
Jatkossa on helppoa kun pitää vain yrittää tehdä mahdollisimman vähän tuollaiset tunti puolitoista.
Tulevaisuus on avoin ja mä diggaan siitä. Luultavasti tämä heinäkuussa Kreikasta alkanut lasten ristiretki vie minut vielä moneen maahan. Sellaista se on kun antaa kaiken tapahtua itsestään ja seuraa turhia seulomatta vaellusviettiään.
Ja tämä kaikki ei ole lopun alkua, vaan vasta alun loppua. Vielä mä dallaan.