Joulu ja uusi vuosi Roomassa meni suureksi osaksi ulkonaliikkumiskiellon vallitessa. Ruokakaupassa, apteekissa ja parturissa sai käydä. Ulkoilu urheilun merkeissä oli myös sallittu.
Eli kun ei jaksanut enää pysytellä sisätiloissa, ei muuta kuin verkkarit niskaan ja menoksi pitkin Rooman katuja. Loppua kohden muutenkin ihmiset yhä vähemmän välittivät rajoituksista.
Säät Roomassa olivat vuoden vaihteessa kehnot mutta jos aurinko paistoi, ei mikään pitänyt porukoita himassa. En nähnyt kertaakaan poliisia valvomassa ulkonaliikkumiskiellon noudattamista 10 päivän aikana Trasteveressa.
Katsoin sata leffaa, tuhat dokkaria Ipadilta. Elisa Viihteen kautta saattoi halutessaan seurata kotimaisia ja ulkomaalaisia tv-kanavia. Lukeminen on jäänyt minulta viime kuukausina, vaikka toki Hesarin ja Google Alertsit käynkin päivittäin läpi. Hesari on viime aikoina kovasti petrannut, joten siellä on luettavaa nykyisin aika hyvin. Lisäksi punavihervasemmistoa edustavien kiihkotoimittajien yksipuoliset kolumnit on kaikessa hiljaisuudessa siivottu lehden sivuilta.
Välipäivinä kun liikkuminen oli vapaata suoritin 12-15 kilometrin kaupunkikävelyjä Rooman keskustassa. Erityisesti Villa Borghesen puisto miellytti lukuisine ulkoilijoineen ja koirineen.
En kuitenkaan rakastunut tälläkään kertaa Roomaan erityisemmin. Siellä on loputtomasti nähtävää mutta suurkaupungin vilinä jättää vieraantuneen olon. Ennen tosin olin hulluna suurkaupunkeihin – Pariisi, Lontoo, New York, Hong Kong, Bangkok, Kuala Lumpur, Kalkutta, Delhi – mutta nykyään iän myötä vähempikin meno piisaa.
Kun alueiden välinen liikkuminen sallittiin tärkeistä syistä, pakkasin kamat ja lähdin Termini asemalta junalla Firenzeen. Oli minulla todisteet matkani tärkeydestä, mutta ei niistä kukaan ollut kohdallani kiinnostunut. Roomassa poliisi vilkaisi laitureiden edustan tarkastuspisteellä paperiani sekunnin, Firenzessä tehtiin vain pistotarkastuksia, joten kävelin esteettä uuteen kaupunkiin.
Olemme vuokranneet pariksi kuukaudeksi vaimon kanssa kämpän Firenzen keskustasta. 380.000 asukkaan kaupunki on hieno ja tarpeeksi suuri. Lisäksi rajoitusten salliessa täältä pääsee nopeasti pohjoisen Italian muihin kohteisiin. Venetsia, Padova, Verona, Trieste, Torino, Genova… Paikkoja piisaa.
Mutta kaikki riippuu siitä miten koronavirustilanne kehittyy Italiassa. Ankarista rajoituksista huolimatta saattaa kolmas aalto iskeä. Sisilia, Calabria, Emilia-Romagna, Veneto ja Lombardia ovat jo nyt oransseja alueita. Lisäksi Sisilian sisällä on kasvaneiden tartuntojen myötä muutama regione muuttunut punaiseksi.
Aika näyttää, mutta Firenzeen saakka olemme päässeet ilman esteitä ja tartuntoja. Olemme siis kuolemattomia tässä kuoleman laaksossa, kuten olen koko ajan tiennyt asian laidan.
Tauti ehtii kuitenkin vielä iskeä, mutta se on sen ajan murhe. Tämä on tämän ajan murhe.
Firenze on hieno kaupunki. Sapuska hyvää, erityisesti liharuokia on paljon tarjolla. Saatan alkaa tulevaisuudessa kasvissyöjäksi mutta talvisessa Firenzessä syön tukevaa ruokaa.
Olen käynyt täällä aikaisemmin 1,5 kertaa. Duomo, Ponte Vecchio ja muut nähtävyydet ovat paikoillaan. Tosin museot pidetään koronan takia kiinni. Se on harmi mutta nykyään voi halutessaan koluta maailman johtavia museoita virtuaalisesti vaikka yötä päivää. Eipä ole tullut koluttua. Less is more.
Sisilian jälkeen Rooma tuntui kylmältä mutta Rooman jälkeen Firenze jopa talviselta. Kävinkin ostamassa paksun toppatakin Zarasta. Minuun eivät alhaiset lämpötilat pysty.
Himassa minulla on ainakin kymmenen talvitakkia, joita olen viime vuosian ostanut nettikauppojen alennusmyynneistä. Koirien kanssa on käynyt selväksi, että riittävä pukeutuminen on eloon jäämisen ehto.
En edes tiennyt että Zarassa myydään myös miestenvaatteita, mutta sopiva toppatakki lähtenee vielä täältä matkaan ylös pohjoiseen.
Paluu Suomeen on suunnitelmissa mahdollinen ja jopa todennäköinen about 15.3. Silloin olen ollut jo niin kauan Suomesta pois, että olen unohtanut kielen ja maan oudot tavat.
Suomen politiikkaa en ole seurannut, yhtä ja samaa koronaa se on sielläkin. Trumpin sekoilutkaan eivät huolestuta, väkivaltakoneistot hoitavat ja siivoavat paikat tarvittaessa. Mikä maailma menossa sitten kiinnostaa? Eipä paljon mikään. Eipä paljon mikään.
Kotona Kotkassa opettelen jälleen arktisen alueen alkuasukkaiden kanssa elämään. Se on kova tinki se. Aivot narikkaan, se on ainoa keino sopeutua Suomen meininkiin. Ja omata uusi menolippu minne tahansa.
Mutta Italiaan palaamme taatusti vielä monta kertaa. Ei ole poissuljettu vaikka muuttaisimme tänne pysyvästi asumaan. Koira pitää silloin ottaa matkaan. Muuten elämä sujuu Italiassa ilman ongelmia, vaikka maan oma väestö onkin menettänyt uskonsa maan poliittiseen järjestelmään.
Vuokraemäntäni Lara Roomassa oli muiden tavoin sitä mieltä, että oli hallituksessa mikä porukka tahansa, muutosta parempaan ei tule. Rahat katoavat korruptioon. Lisäksi italialaisen pelkäävät lentävänsä ulos eurosta ja koko EU:sta.
Itse asiassa italialaiset ovat paljon enemmän kiinnostuneita EU:sta kuin suomalaiset. Monet näkevät sen ainoana toivona saada maan romahtamaisillaan oleva talous tolpilleen. Nuorisotyöttömyys on hurja ja koronan jälkeen konkurssiaalto pyyhkii maata.
EU:n recovery fundista puhutaan paljon, vaikka oikeistopopulistit vastustavat sen ottamista vastaan. Pelkäävät sen vievän Italian samanlaisten nöyryytysten tielle kuin Kreikka joutui kymmenisen vuotta sitten. Toiset asettavat siihen toivonsa; sen avulla taloutta voidaan uudistaa ja samalla saada Italialle jonkinlainen tulevaisuus.
Mutta päällisin puolin elämä kulkee täällä tasaisia latuja, eikä viina lopu marketeista. En ole tosin naukkaillut pariin kuukauteen, vaikka täällä kylmässä Firenzessä lämmike olisi välillä tuiki tarpeen.
p.s. Tämän blogin nimi on edelleen ”Sisilia koronan aikaan 2020”. Se ei enää pidä paikkaansa mutta en ole koskaan uskonut aikaan enkä paikkaan. Misery will never end. Joten antaa mennä kun on alamäki taas…
