Toscanan tammikuu

Firenze on mahtipaikka. Kaupungissa on 380.000 asukasta, suur-Firenzen alueella 1.500.000. Kaupungissa käyn vuosittain normaalioloissa lähes 13 miljoonaa turistia. Uffizi galleriaan heitä päätyy pari miljoonaa. Barcelonan, Venetsian ja Dubrovnikin tavoin Firenzessä ollaan kyllästymässä päiväkävijöiden laumoihin.

Tammikuussa 2021 kaupunki on kuitenkin koronan vuoksi typötyhjä turisteista. Lisäksi koronatapausten määrä on laskenut niin alas, että ensi viikolla museot avaavat täällä jälleen ovensa.

Saan tilaisuuden nähdä Uffizin ja muut paikalliset museot kaikessa rauhassa ilman väkijoukkojen raivoa. Jälleen yksi lisä Euroopassa oleskelun positiiviseen pivoon, Ateenan Akropolis ja Vatikaanin Pietarinkirkko tuli jo nähtyä ypöyksin.

Kummallista tässä on, että en viime keväänä ollut jäämässä Eurooppaan. Minun ei pitänyt koskaan päätyä talveksi Italiaan. Odotin Thaimaan ja Vietnamin rajojen avautuvan koronan jälkeen. Tarkoitus oli ottaa hatkat ja muuttaa Kaakkois-Aasiaan pysyvästi.

Mutta vaikka siellä koronatapausten lukumäärä oli vähäinen, ei Thaimaa eikä Vietnam tehnyt elättäkään avatakseen rajansa matkailijoille. Minulla oli heinäkuun alkuun ostettuna menolippu Bangkokiin, joka jäi käyttämättä karanteenin jatkuessa.

Sitä ennen pakenin avioliiton kauhuja dokausreissulle stadiin. Kun Viro avasi rajansa matkailijoille, kävelin jo seuraavana päivänä Tallinnan tyhjiä katuja.

jn

Tallinnassa en jaksanut monta päivää oleskella. Oli sen verran laimea mesta, josta en ole koskaan tykännyt. Mielestäni stadi on paljon parempi ja toinen kotikaupunkini Tukholma omassa sarjassaan. Virolaiset eivät koskaan hymyile ja ovat muutenkin tylsää ja tolloa väkeä. Neljän päivän jälkeen matkustin Suomenlahden yli takaisin stadiin.

Kulutin aikaa vähän siellä sun täällä, mutta Kaakkois-Aasian rajat eivät auenneet. Kun Kreikka avasi rajansa 5.7. matkailijoille, kävelin jo 7.7. pitkin Thessalonikin katuja. Kreikkalaiset osaavat tehdä hyviä salaatteja, tuli päivittäin todettua. Täällä Italiassa ollaan salaattien suhteen umpisurkeita.

Viereisessä huoneessa Antigon Urban Chic hotellissa asui kyproslainen pariskunta. He matkustavat joka kesä Kyproksen helteitä karkuun kaakkois-Kreikan Thessalonikiin.

Polttelimme parvekkeella Amsterdamin lentokentältä ostamiani sikareja. Äijän juttujen mukaan meininki on ja tulee olemaan jakautuneella Kyproksella paskamaista.

Jossain välissä odotin serkkuani Kreikkaan. Olisimme lähteneet juhlimaan Mykonokselle muiden humujen sekaan. Serkkua tosin huolestutti, että saari on homojen lymypaikka. Eikö ne pyöri omissa sakeissaan, kuittasin. Eikä serkku koskaan päässyt Kreikkaan asti, jäi välille ties minne.

Koska Thessaloniki oli nähty, ajoi taksilla reilut sata kilometriä lauttasatamaan ja matkasin Thassokselle. Sitä oli joku kehunut. Paikka oli täynnä balkanilaista all inclusive sakkia, joka dokasi omissa porukoissaan ja ajeli päivisin Mersun romuillaan pitkin saaren katuja promilleista välittämättä. Yksi porukka onnistui ajamaan vuokraamansa koslan lunastuskuntoon.

Olin parissa vimpan päälle laitetussa resortissa pari viikkoa. Uin päivittäin matkaa. Mutta koska en jaksa lojua ottamassa aurinkoa, ei Thassos pitemmän päälle jaksanut kiinnostaa minua.

Mainittakoon, että Balkanin porukat toivat mukanaan rajun satsin koronaa Kreikkaan. Onneksi ehdin alta pois ja ajoin laivalla manterelle Kavalan kaupunkiin.

70.000 asukkaan Kavala on mesta paikka mieleeni. Asuin keskustassa mukavassa hotellissa. Saatoin seurata illallisen alkavan paikallisilla puoli yhdeltätoista ja meno jatkui pitkän kaavan mukaan aina aamukahteen. Kavalassa vissiin kaikki ovat iltavuorossa tai työttömiä. Aamuisin kaupunki heräili ilman mitään kiirettä.

Kavalassa tulin johtopäätöksen, että voisin ihan hyvin asua siellä vakituisesti. Tosin kaupunki on lähellä Turkin rajaa. Joka vuotiset maiden väliset vihamielisyydet olivat meneillään.

Turkkilaiset lähettivät porukan poramaan öljyä Kreikan vesiltä. Kun kreikkalaiset nostivat metakan, turkkilaiset julistivat aikomuksenaan olevan ottaa haltuunsa lähes kaikki Kreikan saaret. Odotin sodan alkavan, kaipasin kunnon rytinää, mutta petyin pahasti. Vaikka näin ohjuksia ajettavan asemiin, ei mitään kuitenkaan tapahtunut.

Semmoisia tyhjän puhujia nämä eteläiset kansat tuppaavat olemaan. Uho on kova mutta kudit jäävät tosipaikan tullen piippuun.

Kun Italia joutui sotaan, kotiin palasi mies mitalilla palkittuna.

-Teit sankaritekoja, kysyttiin.

-Ei kun olin ainoa joka ilmaantui paikalle…

Kavalasta ajoin taas autolautalla Limnoksen saarelle. Eräiden teorioiden mukaan keskistä Italiaa ennen roomalaisia asuttaneet etruskit ovat alun perin Limnokselta kotoisin. Jostain päin Vähä-Aasiaa joka tapauksessa.

Limnoksella söin lisää salaatteja ja kävin pitkiä videopuheluita Vietnamiin. Rannalle ei edelleenkään huvittanut mennä. Jossain välissä tosin poltin kasvoni auringossa pahasti. Minä kun en perkele mitään aurinkovoiteita ala naamariini vetelemään. Peilistä minua katsoi kalmo mutta vitut mä siitä mitään välitin.

Kerran aikaisemminkin olen polttanut kasvoni pahasti. Kambodzan Sihanoukvillessä olin päivän sukellusretkellä ilman mitään voiteita. Illalla lätty oli käristynyt. Onneksi minulla oli vielä matkassa pari Phnom Penhistä hankkimaani marisätkää. Kun vedin ne poskeen ei mikään tuntunut missään, vaan lähdin syömään lisää space cakeja paikalliseen ravintolaan. Siellä kun tavataan pistää höystöt mukaan tilasi niitä tai ei.

Samalla reissulla onnistuin vielä toisen kerran polttamaan naamani. Nyt oltiin keski-Vietnamin Nah Trangissa veneilemässä. Enää ei ollut maria, enkä luottanut pakalliseen tarjontaan. Olisi voinut tulla pitkä kakku vietnamilaisessa vankilassa istuttamassa riisiä jalat reisiin asti vedessä jossakin viidakon syvyyksissä. Samoilla tienoilla jossa kapteeni Kurtz pitää leiriään…

Limnoksellla tajusin että minusta ei ole pitemmän päälle saarihyppelemään. Vihaan aurinkorantoja ja turismille ominaista tyhjän nyppäämistä. Listalla oli vielä koko joukko saaria, mutta oikaisin 16 tuntia kestäneellä laivamatkalla Syrokseen. Kai sitäkin oli joku suositellut.

Laiva ajoi auringon noustessa lähellä Turkin rannikkoa Samoksen tuntumassa. Näin maan epäilyttävän ja juonikkaan rantaviivan. Tämän lähemmäs en ole elämässäni Turkkia päässyt, enkä aio edes yrittää.

Kreikkalaiset vihaavat turkkilaisia vissiin syystä. Minä vihaan heitä muuten vain. Meidän tulee olla uskollisia ennakkoluuloillemme. Muuten elämästä menee maku.

Syros oli ollut pitkään venetsialaisten vallan alla. Saari muistutti jollakin kummallisella tavalla Venetsiaa, vaikka se olikin rakennuttu kukkulalle. Minulla on huono suuntavaisto. Saaren kapeilla kujilla olin koko ajan eksyksissä. Ei auttanut kuin alkaa dokaamaan.

Opetin yhdessä kaupungin kapakassa miten kunnon Bloody Mary tehdään; vähemmän jäitä ja enemmän tomaattimehua. Kun homma saatiin viimein pelaamaan, piti ottaa vielä muutama laadun varmistamiseksi. Muuta en muista mutta olin soittanut yöllä majapaikan isännän hakemaan minut jollakin opin kämpille.

Seuraavana aamuna sama sekoilu jatkui, ja sitä seuraavana. Tajusin vihaavani Kreikan saaristoa. Lensin seuraavana aamuna Ateenaan. Ehdin nähdä turisteista tyhjän Akropoliksen ennen kuin iski helvetinmoinen yli 40 asteen helle.

Yritin totutella siihen ostamalla paikallisesta kannabiskaupasta tarjolla ollutta mietoa rehua. Mutta se oli liian mietoa. Lisäksi koronatapausten lukumäärä alkoi nopeasti kasvamaan. Kauppoihin määrättiin maskipakko.

https://sisiliakoronanaikaan2020.fi/wp-content/uploads/2021/01/img_1178.movhttps://sisiliakoronanaikaan2020.fi/wp-content/uploads/2021/01/img_1171.mov

Vietnamin raja oli kiinni ja helle helvetinmoinen. Ostin ensin lentolipun Roomaan koska kuvittelin siellä olevan viileämpää. Säätilastot totesivat samojen paukkuhelteiden olevan sielläkin menossa.

Kai siinä jotain puhetta oli, mutta matkustin Rooman sijasta Kotkaan hetken mielijohteesta. Härmässä olin seuraavan reilun kuukauden potemassa avioeron harkinta-aikaa. Mutta se tuli molemmille osapuolille liian pitkäksi.

Niinpä lensimme syyskuussa yhdessä vaimon kanssa Sisiliaan. Yhtä ja samaa avioeroamista homma oli Siracusessakin. Näin ollen vaimo muutti erilleen asumaan. Seurasi muutamia levottomia viikkokausia. Jossain välissä kävin Cataniassa, Messinassa ja Taorminassa. Kahden Cataniasta vierailulla olleen naisoletetun henkilön kanssa piipahdimme vielä Notossa.

Vähitellen säät viilenivät Siracusessa. Eikä välit vaimonkaan kanssa lämmenneet pysyvästi. Päätin häipyä avioeron harkinta-ajan loppuajaksi Roomaan. Mutta neuvottelut päättyivät yllättäen myönteisesti eron perumiseen päivää ennen lentoani.

Sopu oli roikkunut ilmassa mutta ratkaisu syntyi yllättävän nopeasti kaksi päivää ennen harkinta-ajan umpeutumista. Sen jälkeen ero olisi ollut puolin ja toisin ilmoitusasia.

Roomassa pidin sadetta ja ulkonaliikkumiskieltoa kolme viikkoa. Kävelin 12-18 kilsan lenkkejä keskustassa. Näin nähtävyydet.

Sitten tulin yhden veivin avulla junalla tänne Firenzeen. Samalla veivillä vaimo lensi Cataniasta Firenzeen. Muutimme jälleen yhteenkeskustassa olevaan asuntoon. Sen pituinen se ero tarina, josta opimme ties mitä?

Firenzessä olemme eläneet pitkää ja onnellista avioliittoa nyt viikon. Leiskat ovat välistä leimahdelleet. Mutta se kuuluu asiaan kun tunteet ovat mukana pelissä.

Firenze ja Toscana ovat hienoa seutua jossa pidämme talvea kevääseen saakka. Tällä Euroopan sivukeikallani ovat yhteyteni katkenneet Kaakkois-Aasiaan, eikä Italia ole ollut paskempi paikka. Tänne voisi vaikka muuttaa asumaan.

Esimerkiksi tänään vierailimme 90.000 asukkaan Luccassa joka voisi tulla kysymykseen; ei liian pieni eikä iso. Miljoonakaupungit ovat paremminkin Aasian juttu. Pariisi ehkä vielä menee mutta pienempi mesta sopisi vakituiseen asumiseen paremmin.

Toscana on koronatapausten suhteen keltainen alue. Tämä tietää sitä, että ensi viikolla todellakin museot aukeavat. Sen jälkeen lähden täältä vuosisatojen taakse Medicien ja Savonarolan maailmaan. Mä poissa oon ja tuskin palaankaan.

Ei mulla muuta. Nyt jatkan viikinkien arvoitusta selvittävän dokkarisarjan katsomista. Hekin kävivät jo ajan laskun alussa Roomassa.