24.10.2022 Tutkimusmatkalla todellisuudessa
Graham Greenen muistelmissa esiintyy mies joka vain istuu nojatuolissa päivästä päivään tekemättä mitään. Kun häneltä lopulta kysyttiin mitä hän oikein hommaa, mies kertoi tutkivansa. Mitä tutkit? Mitään vastausta miehellä ei ollut antaa. Hänen mukaansa tärkeintä tutkimushommassa on löytää strategisesti paras tutkimuspaikka. Sen jälkeen mies vain istui ja tutki päivästä päivään.
Semmoista se vähän on tämä meikäläisenkin elämä. Ei ole tarvetta liikkua minkään kuvittelemansa päämäärän perässä. Sen kuin vain istuu ja katsoo päivien tulevan ja menevän ohitse. Toistaiseksi ei ole aika tullut pitkäksi. Vaikka minulla ei ole mitään tutkimuskohdetta, jotakin merkillistä on koko ajan maailmassa meneillään.
Paras vain ottaa iisisti ja katsella maailman kaahausta. Ainahan tässä maailmassa sairaille eläimille käy lopulta huonosti. Eikä se ainakaan aina ole minun syytä. Tärkeintä on olla ottamatta osaa. Istu tai makaa, pääasia ettet tee mitään.
Stay empty, stay.
Enää ei edes ole kysymystä johon etsin vastausta. Enkä usko edes tiedon pelastavan, tiedän siitäkin liikaa. Slummailin sen verran kauan yliopiston liepeillä että unohtamiseen on mennyt kohta ihmisikä.
Välistä tuntuu että pitäisi tehdä jokin liike oikeaan tai väärään. Haastaa itseään uudella tavalla. Mutta kun katson näille oman elämänsä sankareilla käyvän aina lopulta köpelösti, niin mitä turhia höyryämään. Liikkuminen on turhaa energian tuhlausta, kuten karjankasvattajat hyvin tietävät.
Viikonlopun vietimme Cataniassa joka on Sisilian toiseksi suurin kaupunki Palermon jälkeen yli 300.000 asukkaan voimin. Tähän Ortigian saareen verrattuna meno on siellä kuin Afrikassa. Väkeä tulee ja menee koko ajan. Ihmispaljous tuntui lauantaina jopa ahdistavalta. Hetkenä minä tahansa kaaos olisi voinut yltyä joukkotappeluksi. Jotenkin nämä kaupungeiksi kutsutut ihmiskeot kuitenkin pysyvät kasassa. Tosin koko ajan siellä täällä repeilee. Ruumiit lasketaan aamunkoitteessa.
Onneksi Italiassa on seitsemän erillistä päällekkäistä poliisiorganisaatiota. Ehkä ne puuttuvat menoon jos se yltyy vallan mahdottomaksi. Mitään takeita siitä ei kuitenkaan ole. Luultavasti osa väestä nostaa palkkaa vuodesta toiseen edes käymättä työpaikalla. Eikä heitä ole kukaan edes sinne vailla.
Tämäkin on yksi Italian julkisen sektorin ongelmista. Palkkalistoilla on kuolleita sieluja. Kun esimerkiksi Sisilian taloutta ei saada millään opilla piristymään perustetaan lisää julkisen sektorin virkoja. Ne jaetaan tietenkin korruptiosuhteiden mukaisessa järjestyksessä. Samalla asioiden hoitaminen tulee byrokratian viidakossa mahdottomaksi. Joku leima puuttua paperista väistämättömästi.
Muutama vuosi sitten Italiassa vallassa ollut hallitus keksi lisäksi työttömyysongelman ratkaisemiseksi kansalaispalkan. Tämän 500 euron summan saadessaan iso osa Sisilian nuorista lopetti tietenkin kokonaan töiden hakemisen. Näin toimii kapitalistien ylistämä homo economicus.
Koska he nuoret asuvat vanhoiksi vanhempiensa nurkissa tällä rahalla tullaan sen verran mukavasti toimeen, että turhan rehkiminen ei kiinnosta. Euron espressoa kun ryystää tuntikausia samassa tilanteessa olevien kamujen kanssa, aika kuluu jotenkuten. Ketäpä tällöin työnteko kiinnostaisi muita kuin Osmo Soininvaaraa ja muita Helsingin vihreitä jotka ovat vuosikymmenet ajaneet tätä järjetöntä hanketta Suomeen?
Cataniassa on paljon ravintoloita mutta keskustassa vain yksi pankkiautomaatti. Ainakaan emme löytäneet toista. Kumma juttu. Eikä yhtään ruokakauppaa historiallisessa keskustassa. Mutta kalamarkkinoilla menoa ja melskettä piisaa. Yleisen rojun markkinoilla meinaa väen paljoudessa tallautua hengiltä.
Mikäs siinä tutkiessa väen liikkeitä jonkin salaperäisen voiman liikuttamina. Catania on hieno mutta rähjä mesta. Mikään maailman varallisuus ei riitä sen eikä muun Italian menneiden kirkkojen ja palatsien kunnostamiseen.
Venetsia vajoaa mereen, muu Italia murenee vähitellen omia aikojaan. Kaduilla kulkiessa pitääkin varoa ettei ylhäältä tipahda kivenmurikka päähän. Vihreitä verkkoja on ripustettu suojaamaan alapuolista maailmaa mutta ne eivät tosipaikan tullen auta.
Surkeata kuolla tälle harmaalle planeetalle saadessan parvekkeen kaiteen päähän jossakin Catanian kaltaisessa mestassa.
Koska olemme kunnon travellereita, ei muuta kuin retki ylös tulivuoren juurelle kuun maisemiin. Etna oli lokakuisena sunnuntaina täyteen ahdettu porukkaa kuin Mount Everest keväisin. Italialaiset olivat turistien ohella myös lähteneet sakilla katsomaan savua turpruttavaa hökötystä joka voi sortua hetkenä minä tahansa.
Mitään totaalista katastrofia ei ole Sisiliassa tapahtunut vuoden 1693 suuren maanjäristyksen jälkeen. Mutta koko Italia on Sardiniaa lukuun ottamatta on seismologisesti kuplivaa aluetta. Eli kohta rysähtää ja kovaa.
Esimerkiksi Napolin seudun ympärillä levittäytyvä supertulivuori Campi Legrei kun pamahtaa se on menoa koko Euroopan Unionille. Paukku tapahtuu muutama sadantuhannen vuoden kuluessa tai huomenna. Paras siis vetää pää täyteen aina kun mahdollista varmuuden vuoksi.
Tulivuorten ympärillä oleva maa on hedelmällistä. Tämän vuoksi väkeä pakkaa Napoliin ja Cataniaan vaikka tietyiltä vaarallisimmilta alueilta väkeä houkutellaan muuttamaan muualle rahan avulla. Fiksuimmat toki muuttavat rahat saatuaan. Mutta palaavat kohta takaisin. Vissiin tulivuoren ympärillä on mukava asua ja elää.
Kun sieltä Etnalta päästiin takaisin suhteellisen vähin vaurioin oli edessä reissun pahin takaisku. Milanosta tuleva juna oli 80 minuuttia myöhässä. Lopulta sen kulku loppui Messinaan ja matkustavat tungettiin seuraavaan Siracusaan menevään paikallisjunaan.
Kolme tuntia piti odottaa Catanian rautatieasemalla. Ei muuta kuin viereiseen jättimäiseen sushiravintolaan jossa paikalliset perheet vetivät naamat vääränä all you can eat annoksiaan hintaan 14.90 euroa. Syöminen on monen köyhän suurin nautinto elämässä saattoi havaita. Ensin raadetaan paskaduunissa kuusi päivää ja sitten syödään koko rahan edestä. Elämä tuntuu hetken aikaa elämisen arvoiselta.
Minne katosivat 70-luvun tyylikkäät viimeisen päälle pukeutuneet italialaiset? Jotakin heille jossain vaiheessa tapahtui. Nyt porukka pukeutuu rytkyihin ja elopainoa väellä piisaa. Ehkä jossain Milanossa asiat ovat toisin, tulemme ehkä parin viikon päästä näkemään.
Junaa odottaessa luin Storytelin lukulaitteella Mirkka Lappalaisen uusinta pläjäystä “Smittenin tapaus”. Olen oppinut diggaamaan lukulaitetta. Ei paina mitään, näkee lukea pimeässä ja siihen voi ladata niin paljon kirjoja offline tilaan kuin haluaa. Jos ei piisaa kataloogista lisää hintaan 16,99/kk.
Olen lukenut tällä reissulla monta kirjaa. Vänän, Jim Pembroken ja jonkun muun muistelmat. Romaaneja en oikein jaksa lukea. Todellisuus on suurinta taidetta ja taide jäljittelee todellisuutta. Sen me paikallamme päivästä päivään istuvat tutkijat tiedämme tasan tarkkaan.
Lopulta pääsimme takaisin Siracusaan Ortigian saarelle. Suunnittelin lähteväni käymään Maltalla vielä täällä oleskelun aikana. Mutta en jaksa lähteä tappelemaan enempää oikullista maailmaa vastaan. Laiva kuitenkin osuisi toisen maailmansodan aikaiseen miinaan ja uppoaisi.
Näin ollen tutkin strategisilta paikoilta Ortigian saaren elämää. Tänään maanantaina oli jälleen kuuma päivä mutta jokin oli muuttunut. Turistien määrä on vähentynyt mystisesti viikonlopun aikana. Jotkut ravintolat pistävät jo ovia talveksi säppiin vaikka kesä jatkuu täysillä.
Pari vuotta sitten kelit olivat paljon kylmemmät täällä Sisiliassa. Korona oli tyhjentänyt paikat turisteista. Kuolema vaani joka oven takana. Ulkonaliikkumiskieltoja tuli ja meni.
Autioissa kaupungeissa näimme niiden paljaan luurangon. Nyt ihmismassat ovat jälleen peittäneet ne alleen. Toista tilaisuutta emme saa, emmekä ole edes vailla.
Istun täällä siis tutkimassa mutta en kysyttäessä vastaa mitä. Ei tämä maailma miksikään muutu vaikka kuinka panisin töpinäksi. Kaikki kulkee kännykässä taskussa. Voit voittaa tai menettää rahasi pörssissä napin painalluksella. Mutta maailma menee päin helvettiä. Ei kannata sijoittaa edes pitkällä tähtäimellä. Tulevaisuus ei välttämättä enää tule sellaisena kuin olemme tottuneet sitä odottamaan.
En usko viinaan, eikä jumala mene päähän.
Pitää alkaa varailla kuljetusta ja hotellia Palermoon ja Milanoon. Finnair lennättää meidät ensi kuussa Suomeen. Siellä odottavat vanha uskollinen koira ja vihoviimeinen hautareissu Ouluun äitimuoria tapaamaan tämän planeetan pinnalla.
Mutta vielä on jäljellä päiviä Ortigiassa tutkia kaikkea ja ei mitään. Jossain kohtaa aika-avaruus- janaa voi paljastua uusi näkökulma josta voin viimeistellä kysymyksen. Vastausta en usko enää löytäväni.