Sisiliassa elämme elävän tulivuoren Etnan armoilla. Tiedemiehet ennustavat sen romahtavan hetkenä minä tahansa. Vuori on ontto sisältä ja lopulta se luhistuu kasaan. Se aiheuttaa valtavan tsunamin joka pyyhkii elämän Välimeren rannoilta. Mutta koska se vielä on olemassa, aiomme käydä katsomassa sen kraatteriin kunhan ehdimme retkeilemään.
Kuoleman kentillä olemme siinäkin suhteessa että 1600-luvun lopun maanjäristys tuhosi ison osan rakennuksista. Tämän vuoksi Sisiliassa on paljon barokkityylisiä rakennuksia koska se oli silloisten hallitsijoiden suosiossa. Osa sen aikaisista eläneistä vastusti uuden tyylistä rakentamista haluten pysytellä vanhassa. Esimerkiksi Ragusassa toinen puoli rakennettiin vanhaan malliin ja toinen uuteen barokkityyliin. Maanjäristykset uhkaavat koko ajan. Vuonna 1968 se teki tuhojaan Palermossa, eikä kaikkia sen raunioita ole vieläkään korjattu. Toki iso osa meni toisen maailmasodan aikaisissa pommituksissa. Ehkä joskus tuhot saadaan korjattua, ehkä siihen ei edes tunneta tarvetta.
Menneisyys on vieras maa. Koko Euroopan tunnettu historia yhtä ja samaa sotaa ja tappamista. Syrakusen perustivat kreikkalaiset jo 700 vuotta ennen ajanlaskun alkua. 200 eaa roomalaiset onnistuivat pitkän sotimisen jälkeen valtaamaan sen.
800-luvulla j.a.a arabit piirittivät vuoden kaupunkia. Kun he lopulta saivat sen vallattua, kaikki asukkaat, miehet, naiset ja lapset tapettiin. Seuraavat kaksi arabien hallitsemaa vuosisataa kaupunki taantui. Mutta sitten tulivat normannit ja muut kristinuskon sankarit. Kaupunki heräsi uuteen kukoistukseen. Tarkemmin Syrakusen historiasta voi halutessaan lukea vaikka Wikipediasta.
Ei ole siis liioittelua panna tämän blogin alaotsikoksi ”Matkalla kuoleman kentillä”. Kambodzan kuoleman kentät ovat tietenkin yleisemmin tunnetut. Kun vietin pari viikkoa Phnom Penhissä kävin tietenkin katsomassa Tual Slengin kidutusvankilaa ja kuoleman kenttiä. Köyhässä maassa niistä on tehty turistinähtävyyksiä.
Mutta yhtä ja samaa tappamista touhu on ollut täällä Euroopassakin, sanokaa minun sanoneen. Uskoni ihmiskuntaan ja sen säilymiseen on tasan nolla. Eikä se mitään haittaa sillä kaikista eläneistä lajeista on kuollut sukupuuttoon 99,9 prosenttia. Kohta tulee väistämättä syystä jos toisesta myös ihmisen vuoro kadota planeetalta.
Matka tänne Syrakuseen meni rutiinilla. Auto oli Catanian kentällä vastassa ja toi meidät tänne Corso Gellonelle 80 eurolla. Asunnossa on kolme huonetta, joten ei tarvi koko ajan vaimon kanssa tuijottaa toisiamme. Neliöitä piisaa. Kahdessa huoneessa on ilmastointi joka on täällä vielä syyskuussa tarpeen lämpötilan ollessa kolmenkymmenen tienoilla.
Netin toimivuus on kehnonlainen. Tämä oli odotettavissa vaikka kysyttäessä kaikki tahot Suomessa vakuuttivat sen toimivan Sisiliassa moitteetta. Taloon ei ole vedetty valokuitua. Muutenkin infra on moottoriteitä luukuun ottamatta Suomea huonompi. Näin ollen netin kaista jää kapeaksi estäen suurten tiedostojen siirtämisen.
Ilmeisesti vaimon täytyy vuokrata tila Ortigian saarella vanhassa kaupungissa sijaitsevasta Impact Hub Siracusasta, joka on kansainvälinen co-working tilojen verkosto. Saapahan kävellä aamulla töihin ja illalla takaisin. Tutustunee paikallisiin tietotyöläisiin. Pienemmät hommat ja videopalaverit hoituvat kotoa käsin.
Automatisaatio, digitalisaatio, robotisaatio etenee kaikkialla koko jan huomaamattamme. Korona toi lisäksi jonkin sortin tuottavuusloikan. Monet työskentelytavat ovat menneet etätyön myötä uusiksi. Eikä läheskään kaikki palaa koskaan ennalleen. Hotellit, lentoyhtiöt, toimistotilat menettävät asiakkaitaan kun on huomattu hommien hoituvan kätevästi kotoa käsin.
Esimerkiksi tyttäreni joka työskentelee asiantuntijatehtävissä isossa kansainvälisessä firmassa on käynyt konttorilla Helsingin ydinkeskustassa viimeksi ennen juhannusta. Aamuisin pidetään yhdeksältä englanniksi videopalaveri ja hommat hoituvat etänä jopa paljon paremmin kuin konttorissa jossa häiriötekijöitä on paljon enemmän. Voi olla että monessa firmassa huomataan myös töiden hoituvan aikaisempaa pienemmällä porukalla. Death of the distance jyrää tällä hetkellä maailmaa uuteen kuosiin.
Asunto on iso mutta telkkari pieni. Siitä näkyy 80 italiankielistä kanavaa. Eilen päättyneessä kansanäänestyksessä italialaiset antoivat potkut kolmasosalle kansanedustajistaan. Jatkossa heitä on yksi 300.000 asukasta kohti. Suomessa luku on reilut 25.000. Italian politiikka ja taloudenpito ovat aiheita joiden uutisoinnilta ei ole voinut Suomessakaan välttyä.
Vuokraemäntämme Donna on neuvonut meitä elämisen edellytyksistä. Vessapaperia ei saa panna pyttyyn vaan erilliseen astiaan. Putket ovat niin kapeat ja kehnot että tukkeutuvat helposti. Tätä olen ihmetellyt jo vuosikymmeniä eteläisessä Euroopassa, eikä asiantilaan ole tullut parannusta.
Lähellä on hyvä Conad ketjun supermarket. Sieltä saa sapuskaa ja muuta rekvisiittaa. Hinnat ovat tietenkin paljon Suomea halvemmat kuuluu tässä yhteydessä mainita. Sieltä saa myös monipuolisesti viiniä ja viinaa jos ryyppy hirttää päälle.
Kaupungissa on valtavasti ravintoloita ja kahviloita. Se kuuluu etelä-Euroopan elämäntapaan. Vanhat ja nuoremmat ukot istuvat espressokupin voimalla tuntikausia puhelemassa ja katselemassa kaupungin elämää. Tällä hetkellä koronan ja italialaisten turistikauden päätyttyä paikoista on runsaasti ylitarjontaa, vaikka sunnuntaina illalla vanha kaupunki Ortigian saarella oli täpötäynnä paikallisia syömäreitä ja juomareita.
Vuokraemäntä Donna työskentelee joogan opettajana ja shiatsu hierojana. Vaimo innostui asiasta ja aikoo mennä perjantaina joogastudion avoimien ovien päivään. Siihen vielä kielikoulu päälle, niin hän verkottuu tänne niin hyvin, että hän ei enää lähde Suomeen sovinnolla.
Koska aikaa on ainakin ensi kevääseen voi oleskelun ottaa kaikessa rauhassa. Ei ole kiire minnekään. Olemme tosin kumpanakin täällä viettämänämme iltana pyörineet pallo hukassa ympyrää vanhassa kaupungissa. Mutta eiköhän meno vähitellen rauhoitu. Välillä teemme toki yhdessä ja erikseen lähiaikoina reissuja sinne sun tänne.
Luen iltaisin Hesarin e-kirjastosta juuri ilmestynyttä Juho(?) Järvelän teosta ¨Mika Waltarin Helsinki”. Se kuvaa tuttuja mestoja vanhemmasta näkökulmasta. Jokainen kortteli Etu-Töölössä kätkee sisäänsä salaisen historian. Muualle Helsinkiin en ole kirjassa vielä ehtinyt.
Sitä ennen luin Gaudeamuksen julkaiseman artikkelikokoelman filosofi Georg Henrik von Wrightistä. Ukko oli maailman luokan logiikan taitaja jolle tuli elämän lopulla pakkomielle yrittää ymmärtää humanismia. Hän tutki Dostojevskia, Tolstoita, jopa eksistentalisteja. Mitään erityisen omaperäistä hänen kirjoituksensa eivät sisällä. Hampaaton humanisti, kuten joku kirjailija häntä 1980-luvulla haukkui. Ehkä kiinnostavinta von Wrightin humanismissa on pakkomielle yrittää ymmärtää elämän perimmäisiä kysymyksiä. Hänen oppi-isänsä Ludwig Wittgenstein olisi tiennyt neuvoa sen olevan turhista turhinta puuhaa. Se mitä kaipaamme on epäselvä kuva, jota emme voi perustella loppuun saakka.
von Wright valittiin Suomen johtavaksi intellektuelliksi vuosina 1991 ja 2001. Nykyään todellisuus ja sen tutkiminen ovat pirstaloituneet lukemattomiin osiin. Enää ei ole sellaista yhtenäiskulttuuria että olisi mielekästä yrittää valita Suomen johtava intellektuelli. Jos valittaisiin se olisi Jussi Halla-aho tai Esko Valtaoja tai joku muu humu.
Tänään Syrakusessa on eilisen iltapäivän sateen jälkeen aurinkoinen sää. Lämpöä on 28 astetta. Reilun sadantuhannen asukkaan kaupungissa on kaupunkia paljon enemmän kuin Suomen vastaavan kokoisissa. Sama pätee etelä-Euroopassa joka paikassa. Ihmiset ovat pakkautuneet yhteen ja kaupungit ovat isoja.
Askeleemme suuntautuvat kuitenkin automaattisesti upeaan vanhaan kaupunkiin Ortigian saarelle. Sinne johtaa mantereelta kolme siltaa. Joskus ennen ajanlaskun alkua se oli penkereellä yhdistetty muuhun kaupunkiin.
Emme kuitenkaan hankkineet kämppää sieltä, sillä joku varoitti että meren ympäröimällä saarella on talvella kosteaa ja kaikki homehtuu nopeasti. Tosin osa kämpistä on uusittu kokonaan mutta vanhoissa vähän rempallaan olevissa taloissa kylmyys ja kosteus tunkeutuu sateiden tultua luihin ja ytimiin.
Corso Gellone jossa asumme on kaupungin keskustassa. Liikeitä, baareja sun muuta on tarjolla heti kun astuu ovesta ulos. Lisäksi lähellä on paikallinen sossu, jonka edessä mustat miehet ulkona odottavat kärsivällisinä paikallisten kanssa vuoroaan. Kerjäläinen koirineen istuu kadun kulmassa. Pitääkin lähteä käveleskelemään ja heittää koiralle lantti.
