Kävelen kuolleiden kivien keskellä
Päivät alkavat vähitellen kulua. Olemme kotiutuneet Siracusaan hyvin. Lämpöä piisaa vievä vaikka on syyskuun viimeinen päivä. Lähes 30 astetta päivisin ei kuitenkaan ole liikaa. Jaksamme kävellä kaupungin ja sen raunioiden keskellä.
Päätän lähteä museoon katselemaan kuolleita kiviä. Niitä piisaa Museo di Archelogico Paolo Orsissa. Niitä on kavettua satojen tuhansien vuosien takaa. Viimeinen vaihe jossa kaupungit syntyivät on vielä lyhyt vaihe, jonka kestämisestä ei ole varmuutta.
Olen aina tykännyt museoista. Niissä on viileää ja sesongin jälkeen niissä saa olla kaikessa rauhassa. Siracusen arkeologisessa museossa on lisäksi vain muutama hassu ihminen. Yksi nainen istuu lukemassa kirjaa Sisilian arkeologisista vaiheista koko vierailuni ajan. Kun poistun nainen jää tuijottamaan kirjaa kaikessa rauhassa. Hän näkee lukemisen myötä museon kivissä jotakin enemmän menneiden kulttuurien elämästä.
Minulle piisaavat kivet ja niistä kertovat opastaulut. Muistan kuinka ensimmäisellä interraililla uuvuin täysin jo Louvren ja Vatikaanin museon arkeologisilla osastoilla. Kun päästiin taulujen aikakaudelle silmät seisoivat päässäni. Olin katsonut niin paljon etten enää nähnyt mitään. Silti oli pakko katsoa ja kiertää kaikki osastot. Jalkoja särki mutta se oli vallitseva olotila menneessä junamatkailussa Euroopassa. Fyrkat olivat vähissä eikä voinut kuin marssia suurkaupungin pitkiä katuja.
Paolo Orsini tutki Sisilian muinaista arkeologiaa. Hän löysi paljon merkkejä joista jäljittää menneen tapahtumia. Arkeologit ovat dekkareita jotka päättelevät pienistä yksityiskohdista kokonaisia maailmoita. Nykyään ihmiset lukevat innoissaan salapoliisikertomuksia joiden idea on sama. Tosin murhaaja on aina se suvun musta lammas joka muutti aikoja sitten ulkomaille ja on kaikessa hiljaisuudessa palannut tasaamaan tilit menneisyyden kanssa. En jaksa niitä lukea. Raymond Chandler ja Donna Leone tekevät poikkeuksen.
Katselen menneiden patsaiden ruhjottuja kasvoja. Joskus nekin olivat nuoria, nyt jäljellä vain ihmisen kuoret. Näin käy myös meille; kasvot rypistyvät elämän kuluessa. Jäljelle jää vain kuoret joista ei voi tunnistaa sitä kuka ihminen oli tai luuli olevansa.
Arkeologisen museon jälkeen pohdin tilannetta läheisessä ravintolassa. Kolme bisseä uppoaa nestevajauksen täyttämiseen hujauksessa. Olo tulee huomattavasti paremmaksi. Katsomisesta särkevät silmät, lukemisesta jähmettyneet hartiat rentoutuvat.
Illalla katson uutisia. Leccen nuoren parin murhan taustalla lienee ollut mustasukkainen tuttava, nuori mies jolla napsahti yläkerrassa. Italiassa riehui taannoin murhamysteeri. Rakastavaisia pareja sarjamurhattiin vuosikaudet. Taustalla uskotaan olleen kultin jonka rituaalit vaativat veriuhreja. Ketään ei kuitenkaan ole murhista tuomittu.
Koronatapausten lukumäärä pyörii tällä hetkellä Italiassa 1500 molemmin puolin päivässä. Yli kaksisataa tapausta päivässä Lombardiassa, Lazziossa ja Campaniassa. Maskipakko asetettu joihinkin maakuntiin. Yhä enemmän ihmiset kulkevat täällä Siracussakin naamarit päässä. Alkaa tuntua ilman maskia liikkuessa kuin tekisi jotakin rikollista. Näin asia tosin on esimerkiksi Roomassa. Siellä ilman maskia liikkuvalle voi napsahtaa jopa tuhannen euron sakko.
Alan lukea Hesarin e-kirjastosta teosta ”Suomalainen kuolema”. Kuolema on sivilisaatioprosessin kuluessa siivottu näkyvistä, ehdin lukea ennen kuin nukahdan jo yhdentoista jälkeen.
Herään kahdeksalta. Ykkösuutinen Trumpin ja Bidenin ensimmäinen televisioväittely. Siinä on kuulemma ihmisyys ja sivistys molemmin puoli poljettu lokaan. Toimittajilla käy sääliksi amerikkalaisia äänestäjiä. Joka tapauksessa puolet on aina puolella ja toinen puoli vastaan. Presidentti Trump tietää jo kuukautta ennen vaaleja tuloksen olevan väärennetty. Biden kutsuu häntä klovniksi ja valehtelijaksi. Että tämmöistä sirkusta tällä kertaa.
Vaimo lähtee Ortigiaan työtilaan. Saatan häntä. Samalla kävelen jälleen koko saaren ympäri. Aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja kesä jatkuu Sisiliassa. Ortigian uimarannan tapaiset ovat täynnä väkeä. Monet ovat paahtaneet itsensä lähes mustiksi. Kai siitäkin jotkut saavat kicksit, vaikka pahimmat näyttävät minusta sairailta. Huomiseksi tosin luvataan sadekuuroja mutta hyvä puoli siinä on, että luonto on vihreä. Ei palanut karrelle kuten usein etelässä kesän kuluessa tapahtuu.
Strombolin tulivuori on eilen syössyt kidastaan tavallista enemmän laavaa ja nyrkinkokoisia kiven murikoita. Patikoijat on jouduttu evakuoimaan. Taidan sovinnolla jättää ensi viikolla Strombolin väliin. Suuntaan Messinaan ja katson sitten siellä minne jatkan. Nähtävää piisaa niissäkin kaupungeissa joissa ei ole nähtävyyksiä. Niissä elää tavallinen kansa. Senkin puuhia on välistä mielenkiintoista tarkkailla.
Kaikkea on kaikkialla. Tämä on syytä panna merkille.
