Topolino ja Italian taloustsunami

 

Illalla päätän lähteä maleksimaan vanhaan kaupunkiin Ortigian saarelle. Kun olen astumassa kadulle vastaani tulee viisikymppinen samassa talossa asuva rouva tapansa mukaan viimeisen päälle pyntättynä. Tervehdin ja jatkan matkaa. Rouvaa huutaa perääni:

-Minne olet matkalla näin myöhään?

-Ortigiaan käveleskelemään.

-Odota olen viemässä äidilleni vamistamaani lasagnea. Pääset kyydissä.

Ajatus ei innosta mutta en keksi syytä kieltäytyä.

Näin sitten ajamme Corso Gellonea kohti rantaa. Kun olemme lähellä saarelle johtavaa siltaa kerron voivani jäädä tässä pois. Rouva puolestaa kertoo olevansa leski joka tuntee kaupungin joka kolkan.

-Miksi te turistit aina vain käytte Ortigiassa? Oletko nähnyt muuta osaa Sirakusesta?

No enpä paljon ollut joten matka jatkui rantatietä kauemmas keskustasta. Jokin villan tapainen se talo oli johon rouva kävi heittämässä sapuskat. Hän viipyy niin kauan että olisin lähtenyt kävelemään jos olisin tiennyt mihin suuntaan pimeyttä olisin suunnannut.

Kun hän palaa lopulta on jo niin myöhä etten viitsi selvinpäin lähteä katsomaan humalaisia perjantai-illan viettäjiä. Palaamme Corso Gelonelle. Rouva kertoo olevansa pankissa jonkin sortin finanssianalyytikko. Tästä pääsemme mieliaiheeseeni; Italian talouden hetkenä minä hyvänsä tuhoavaan taloustsunamiin.

Rouva naureskelee ja myöntelee. Kaikki on Italiassa niin sekaisin politiikassa ja taloudessa, että ei voi muuta kuin nauraa ja ummistaa silmänsä. Nyt tulee hyvää stooria, totean. Kutsun rouvan iltakahville asuntooni.

Jostakin syystä hän suostuu, vaikka yksin liikkuvan naisen ei Italiassa kannata yleensä suostua. Keitän Nescafet ja juttelemme Italian valtion velasta. Se on 150 prossaa bkt:stä. Velka ei ole kasvanut 80-luvun jälkeen merkittävästi, mutta siitä on kyetty maksamaan ainoastaan korot. Näin ollen velkataakka on ja pysyy, vaikka EU syytäisi rekkakaupalla joka päivä rahaa rajan yli.

Yritän kysellä että miten aiotte maksaa velat? Rouva nauraa, että jokainen on jo vuosia tiennyt ettei sitä eikä pian minkään muunkaan maan valtion velkaa koskaan makseta pois.

Rehdään jossain välissä kun näyttää tosipahalta semmoinen haircut jossa leikata kaikkien veloista osa pois. Näin homma saa taas jatkua. mutta lopulta kaikki kuitenkin aina loppuu.

Sen jälkeisestä ajasta pankkirouva tietää sanoa, että kannattaa olla omaisuutta jemmassa. Italiassa veronkierto on kansallishuvi, joten sen kotitaloudet ovat Suomea vauraammat, vaikka maa näyttää yhä enemmän maholta ladolta infran ja elämäntavan suhteen. Kahviloissa juodaan espressoa suurin osa päivästä eikä kukaan ole kiinnostunut kuinka tehottomaksi Italian talous on mm. tästä syystä muodostunut. Talous ei ole kasvanut 30 vuoteen, joten hiljainen ränsistyminen etenee koko ajan.

Juttua olisi jatkunut pitkään ellei olisi tapahtunut kohtalokas munaus. Rouva ottaa pöydältä apteekista ostamani Viagra paketin ja tutkii sitä tarkasti.

-Toimivatko nämä?hän kysyy aidon uteliaana.

-En tiedä vielä.En ole koskaan kokeillut.

-Mikset?

-Mulla seisoo muutenkin kaikki; kalu, järki, työt.

Haluan vain kokeilla tärähtävätkö ne kunnolla.

-Kenen kanssa aiot kokeilla kun asut yksin?

-Kai tuolta baareista joku lähtee matkaan.

-Mehän voisimme kokeilla näitä? Minuakin kiinnostaa miksi ukot syövät näitä. Eikö heillä enää kalu seiso muuten?

-Yleensä iän myötä yhä huonommin.

-Alahan tulla Topolino, rouva sanoo ja marssi makkariin Viagra pussi kädessään. Minä olen koira hänen hihnassaan ja seuraan kiltisti.

Tutkimme netistä että Viagraa kannattaa ottaa tyhjään mahaan, jotta vaikutus on suurempi. Lisäksi se alkaa vasta noin tunnin kuluttua. Rouva työntää tabun huuleeni ja sitten vain käymme odottamaan.

Ensin ei tunnu mitään, mutta jossain kohtaa alkaa veri virrata humisten päässä. Vähitellen koko keho alkaa virrata tuoretta verta. Kun rouva vetää kuteet veke on mulla jo itsestään tappi pystyssä, voin vannoa että oli.

Ei siinä paljon esileikitty vaan patukkaa piiraaseen oli homman nimi seuraavan tunnin ajan. Kalu on isompi ja kovempi. Lisäksi jyystämistä jaksaa loputtomiin. Rouvakin tykkää kun kerrankin saa kunnolla kun miehillä on kuulemma aina liian kiire.

Olen hiestä märkä ja uupunut kun olen lähes tunnin hinkannut rouvaa. Silti tappi ei paljon ärsykettä kaipaa kun taas ollaan taistelukunnossa.

-Turpa kiinni, rouva joutuu sanomaan minulle monta kertaa sillä alapään ohella Viagra panee myös yläkertani käymään kierroksilla. Se vähän haittaa panemista kun puhetta tulee kuin porolta paskaa.

-Topolino, suu kiinni.

Sitten taas mennään ja kovaa rouvan vuosien aikoina oppimilla tekniikoilla. Välistä minusta tuntuu että olen vain dildo jolla rouva tyydyttää itseään. Ja sehän on juuri homman juju.

Eli jos en olisi puhua pälpättänyt koko ajan niin kokemus Viagrasta olisi ollut täysi kymppi. Seuraavalla kerralla pitää oppia pitämään turpa kiinni. Vaikutus aivoihini oli niin suuri, että tiede ja taide hyötyisivät suuresti, jos joka ukolle ja akalle pantaisiin pilleri huuleen työpäivän aluksi yliopiston ovella ja Kaapelitehtaan portilla.

Kun touhu parin tunnin kuluttua alkaa hiipua olemme rouvan kanssa samaa mieltä: Viagra toimii sairaan hyvin. Siksi sitä äijät syövät levykaupalla. Tosin vaarana on, että jos ottaa liikaa niin pumppu pettää.

Ottelun jälkeen nauramme makeasti. Kokemus on ollut vanhalle väelle jännittävä. Rouva vetää kuteet niskaan ja toivottaa hyvät yöt.

Istun nojatuolissa kulli kipeänä kuuntelemassa kerta toisensa jälkeen kipaletta ¨Tinseltown in the Rain”:

Do I love you?

Yes I love you.

Jos sana leviää Viagra varastostani mulla on kohta akkoja jono korttelin ympäri venaamassa vuoroaan. Mulla saatana menee kohta kaikki fyrkat Viagraan, mietin ja nauran koko jutulle.

Yöllä en saa nukuttua. Kuuntelen Thåströmiä ja muistelen nuoruuteni Tukholmaa, jossa elin elämäni onnellisimmat ajat. Viagran jälkivaikutuksena päätä särkee ja joudun ottamaan kourallisen buranaa. Ja jos rehellisesti sanon: Myös pumpusta Viagran täräys otti niin kovaa, että pelkäsin välillä saavani sydärin.

Aamulla lähtiessäni ulos on tulossa helteinen päivä. Huomaan apteekin edessä jonon; korona tulee, korona tappaa, välimatkoja on pidennettävä vaikka naapurin rouvan kanssa meillä taisi maskit unohtua aktin aikana päästä.

Tunnen alkavani viihtyä entistä paremmin Syrakusessa.

Menen Ortigian puistoon polttamaan röökiä äijien kanssa. Joka päivä sama kööri, eikä mitään ole enää tarvetta sanoa. Tämä kaikki voisi ihan hyvin loppua näin yhtä äkkiä, ilman syytä…