Sateet tulivat
Pari päivää on satanut. Lämpötila tänä aamuna 15 astetta. Toppatakit ovat ilmestyneet katukuvaan. Muistan ihmetelleeni nuorena kun olin hommissa Tukholmassa, että heti kun kesällä vähänkin säät viilenivät oli svenskeillä toppatakit päällä. Täällä ne pistetään niskaan jo kun ollaan 20 asteen tuntumassa.
Enää en ihmettele mitään.
Huhu liikkuu, en tiedä mistä tulee ja onko siinä perää. Italian hallituksen odotetaan ensi viikon lopulla löysäävän karanteenia. Talous ja ihmiset eivät yksinkertaisesti kestä tätä eristystä pitempään. Korona luvut ovat kääntyneet laskuun. Eilen reilut 23.000. Kuolleiden määrä tosin menee jo kevään lukuihin, jopa yli.
Tilanne ei ole läheskään ohi. Nyt puhutaan jo joulun jälkeen tulevasta kolmannesta aallosta. Kun porukat kokoontuvat jouluna seuraa siitä vuoden vaihteessa taas nousevat koronaluvut. Rokote on ainoa ratkaisu, jos se toimii. Ensin rokotetaan terveydenhoidon henkilöstö ja riskiryhmät. Sen jälkeen muut. Minulla ei ole mitään mahdollisuuksia saada tätä rokotetta Italiassa, vaan pitäisi palata Suomeen sen saadakseen.
Mutta jos todellakin karanteenia löysätään ja matkustaminen keltaisten alueiden välillä sallitaan, aion heti lähteä Siracusasta. Suunnitelmana on lentää Cataniasta Venetsiaan kuukaudeksi. Sen jälkeen joko Rooma tai Siena. Firenze olisi maan sisäisen matkailun kannalta junaliikenteen risteyskohta. Sienasta sinne pitäisi matkustaa tunti junalla jos haluaa muualle Italiaan.
Italia ilman avoimia ravintoloita ei ole Italia. Paikka surkastuu lockdownissa tyhjäksi tilaksi, jota mä en ainakaan jaksa dallata edes takaisin. Panen toivoni siihen, että hommaa puretaan ensi viikolla, vaikka sairastuneiden määrä on edelleenkin korkea. Se tosin on laskenut nopeasti 40.000 tapauksesta päivässä 23.000:een.
Mutta peto on edelleenkin keskuudessamme kaikkialla.
Onpahan ainakin ollut aikaa selvitellä aviokriisiä. Se loppuisi onnellisesti jos jompikumpi osapuoli antaisi neuvotteluissa siimaa. Mutta eipä näissä liikeneuvotteluissa näytä pysyvää sopua löytyvän.
Näyttää siltä että tässä käy kuin EU:n huippukokouksissa; sopu väännetään vasta viime metreillä. Tai sitten se jää syntymättä, eikä uusista neuvotteluista enää sovita. Elämä on peliä jossa väännetään periaatteessa asioista, joista ei edes kannattaisi vääntää.
Olen pistänyt ilmastoinnin puhaltamaan 31 astetta lämmintä. Makuuhuoneessa se on liikaa. Herään hiestä märkänä aikaisin aamulla. Pitää säätää systeemiä alemmaksi. Sähkö on Italiassa Suomeen verrattuna kallista. Ihmiset eivät raski edes nostaa asuntojensa lämpötilaa asteella koska pelkäävät sähkölaskun nousevan. Suomessa sähkö on halpaa, eikä se ole mikään issue.
Veri ei kierrä Italian suonistossa. Se näkyy persaukisuutena jossa sellaiset asiat nousevat tärkeiksi joista Suomessa ei edes kukaan puhu. Italia on zombietalous. Se ei kasva ja veloista kyetään maksamaan vain korot. Koronan jälkeen tämä(kin) maa uppoaa entistä syvempään talouskriisiin. Euroopan keskuspankki ei kykene enää korkoelvyttämään Amerikan tavoin koska korot ovat olleet miinuksella jo pitkään.
Lopulta tapahtuu väistämätön: Italian talous luhistuu, eikä Euroopalla ole mitään mahdollisuuksia sen pelastamiseen. Tästä seuraa raju euron kriisi joka todennäköisesti johtaa nykyisen rahamallin tuhoon. Sitten voidaan miettiä Pohjoista euroa sun muuta. Mutta persaukiset tippuvat matkasta; Italian, Espanja, Kreikka, Portugali. Bileet hiipuu enkä mä edes tätä sure.
Euro on kummallinen sosiaalinen kokeilu, kuten Nobel palkittu suomalainen taloustieteilijä Bengt Holmström totesi jo sen syntyvaiheissa.
Luis Bunuel rakasti tyhjien baarien estetiikkaa. Minä puolestani vihaan suljettujen baarien estetiikkaa. Toki voi hengailla marketissa sapuskoja ostamassa. Ruoan hinta on noin kolmanneksen Suomea halvempi. Mutta ei jääkaappia jaksa joka päivä täydentää.
Katsoin dokkarin Marrakechistä, jonne olisi mahdollisuus erään henkilön kanssa koronan jälkeen matkustaa. Muotisuunnittelija Yves Saint Laurent rakasti paikkaa täysillä. Osti sieltä hulppean talon, johon vetäytyi kaksi kertaa vuodessa suunnittelemaan mallistoaan. Hän otti paljon vaikutteita marokkolaisten naisten värikkäistä kaftaaneista.
Rakkaus oli niin syvää että YSL osti miesystävänsä kanssa rappiolla olleen puutarhan Marrakechistä ja kunnostutti sen viimeisen päälle.
Lisäksi hän perusti Marrakechiin maailman ensimmäisen berberi kulttuurin museon. Muita huippupaikkoja olivat vanha kaupunki eli medina ja kaupungin bazaari.
Yves Saint Laurent kärsi pahasta masennuksesta. Lopulta hän vetäytyi Marrkechin taloonsa, eikä enää liikkunut sen ulkopuolella. Hänen kuoltuaan Pariisissa tuhkat tuotiin Marrakechiin ja levitettiin hänen ja miesystävän kunnostamaan puutarhaan. Miesystävä on vielä hengissä. Hänen mielestään olisi ollut väärin jos YSL olisi haudattu jonnekin Pariisin hautausmaalle ¨ties minkälaisten ihmisten sekaan¨.
Nykyään YSL:n koti on muutettu museoksi, josta Marrakechin asukkaat ovat ylpeitä.
Ihmisten silmitön rakastuminen johonkin paikkaan on upeaa ja mielipuolista. Itse en ole löytänyt mestaa jossa lymyillä pysyvästi vaan vietän kuljeskelevaa elämää. Luultavasti en koskaan tule löytämään satujeni saarta. Maailmassa on niin paljon mielenkiitoisia paikkoja että jääminen jonnekin pysyvästi ei luultavasti tule mieleeni ennen kuin ikä ja sairaus pakottavat pysähtymään.
Jokainen sulkeutuva ovi avaa uuden maailman edessään. Cataniassa asuva Marokosta kotoisin oleva tulkki ja kääntäjä saivat minut innostumaan Marrakechistä, hänen kotikaupungistaan. Kun siihen lyödään vielä päälle dokkari Yves Aaint Laurentin Marrakechistä, olen valmis vaikka heti lähtemään sinne. Mutta koronavirus pitää senkin rajan kiinni vielä ties kuinka pitkään.
Kello on puoli yhdeksän aamulla. Minulla ei ole mitään ohjelmaa täksi päiväksi. Pysähtyminen tylsyyteen on nykyihmiselle vaikeaa, vaikka se voi olla elvyttävä ja luova tila. On mulla kässäreitä koneella, mutta kun sain romaanin ”Murskaamo” suht valmiiksi, en halua kiirehtiä seuraavan kimppuun, vaikka tiedänkin mitä ja miten tehdä.
Parasta lohduttautua jo aikoja sitten tajuamallani elämänfilosofialla: Stay empty, stay.
