Kevät saapui Toscanaan
Olemme nyt seikkailleet Italiassa tasan viisi kuukautta. Aika on mennyt joutuisasti. Viime viikolla se tapahtui yllättäen; ilma lämpeni, kevät ja linnut palasivat, puut alkoivat luoda silmuja. Muutos on suuri, vielä viime viikolla oli yöpakkasia.
Nyt olen pari päivää kulkenut Firenzen katuja pelkästään T-paidassa. Kevään ihme on tullut ainakin vielä tämän kerran koettua. Kaikki tuntuu helpommalta ja mukavammalta kun ilma on lämmin.
Välillä museot ja ravintolat aukaistiin. Koronatartunnat lähtivät uuteen nousuun taas kerran. Viikko sitten kaikki pantiin jälleen Toscanassa kiinni. Matkustaminen ilman tärkeää syytä kiellettiin jopa alueen sisällä.
Onneksi ehdimme käydä Luccassa, San Gimignanossa ja Sienassa.
Välistä näyttää matkustusrajoitusten vuoksi jäävän ainakin Elba, Padova, Venetsia, Torino, Genova. Mutta kun aurinko paistaa Firenzessä, paikalliset kaupunkikävelyt korvaavat osan. Onpahan ainakin tämä kaupunki tullut koluttua perusteellisesti. Muut sitten joskus myöhemmin.
Kaupunkien välinen liikkumiskielto jatkuu nykypäätösten mukaan 27.3. saakka joten täältä ei pääse muualle kuin taksilla Rooman Fiumincinon lentokentälle.
Totta tosiaan, enää reilut kolme viikkoa paluuseen Härmään. Se ei vituta mutta eipä isommin houkuttelekaan. Aika Italiassa on mennyt erinäisiä kiemuroita lukuun ottamatta hyvin. Tänne voisi ihan hyvin jäädä asumaan.
Kotkassa odottavat koira, meri, puistot, salit, 86 tuuman jättitelkku, pieni helppo elämä. Sinnekin voisi ihan hyvin jäädä asumaan.
Enkä tosiaankaan matkusta stadia pidemmälle ennen kuin koronapiikki on lyöty perseeseen kaikille kaikkialla. Sen verran pandemia on häirinnyt olemista Italiassa. Toisaalta tämä oli ainoa kerta elämässäni nähdä Ateena, Sisilia, Rooma, Firenze, Siena tyhjänä turisteista. Luultavasti tämä on lisännyt viihtyvyyttä melkoisesti.
Luin Hesarista että meikäläinen saa Suomessa koronarokotuksen aikaisintaan heinäkuussa. Ensi kesä menee siis Kotkassa, eikä kesä Suomessa ole suinkaan no no juttu. Voi vaikka lähteä Kotkan saaristoon ihastelemaan itäistä Suomenlahtea ja ryssien valtaan joutunutta Suursaarta.
Viime heinäkuun alussa alkanut Euroopan kierrokseni päättyy lähes joka suhteessa samaan tilanteeseen kuin tilanne oli ennen sen alkua. Mutta tulipahan reissattua vanhassa kunnon Euroopassa kunnolla. Luultavasti Kaakkois-Aasia on seuraavaksi vuorossa, jos jonnekin lähden.
Tai sitten palaan syksyllä takaisin Sisiliaan entisille hoodeille ja pestaudun hommiin Cosa Nostraan aikani kuluksi. Tuli meinaan Siracusessa sen perän mafiosot sen verran tutuiksi…
Tilanne on aika hyvä, sillä tällä hetkellä mikään ei minua paina. En keksi mitään valitettavaa. Seksihommat sujuvat vauhdikkaasti ilman viagraa, viinaa ei paljon kulu, enkä ole edes vielä vieraillut Firenzen kannabiskaupoissa.
Viime aikoina olen viimeinkin innostunut tuijottamaan sarjoja Netflixistä. Cecil hotellin kähmäistä meininkiä LA:N downtownin Skid Rowen tuntumassa ihmettelin kahden sarjan verran. Samalla ihmettelin miksi olen siellä kulkenut pelotta muina miehinä keskellä 30.000 koditonta entistä vankia ja hullua. Dokkarin mukaan se on yksi maailman vaarallisimmista paikoista.
Mutta käsiaseen uhka taskussa tekee ihmeitä. Kukaan ei tullut vittuilemaan yhtään mitään. Mutta ikävä LA:n downtowniin ei tosiaankaan ole. Muutenkin Los Angeles on aika rujo kaupungin kuvatus.
Nyt tsiigaan Ozark nimistä sarjaa, jossa huumerahaa pestään tämän Michiganissa sijaitsevan tekoaltaan äärellä.
Välipaloiksi katson Elisa Viihteeseen tallentamiani ohjelmia.
Aamulla nukun pitkään, päivisin muutaman tunnin kävely eri puolilla Firenzeä, iltaisin televisioviihdettä niin että silmiä särkee.
Koronan aika jatkuu, minun elämäni myös. Luultavasti mitään merkitsemisen arvoista ei enää jäljellä olevien kolmen viikon aikana tapahdu. Näin ollen tämä blogi voisi päättyä tähän näin.
Paljon kiersin, vähän näin, on aika mun jäädä tähän näin.
