2.9.2023 Palermon ja Krunikan Tiikerikissat
Syksyn suursäätila on vallinnut lähes koko kesän. On kuitenkin ollut tarpeeksi lämmintä. Helteiden jäätyä kesällä väliin olen nauttinut elosta tällä Kotkansaarella Suomenlahden itäisessä osassa. Treenit ja kävelyt ovat sujuneet hyvin. Selkä oli kipeä about 30 vuotta mutta viimeisen vuoden aikana kivut ovat olleet täysin poissa. Se tekee elämästä kaikin puolin paremman elää.
Olen treenannnut kolme kertaa viikossa muun ohessa myös jalka- ja selkälihaksia. Luulin pitkään jaloissani olevan niin paljon voimaa että ne eivät punnustreeniä tarvitse. Väärin luulin.
Olen myös ostanut useammat juostavapohjaiset lenkkarit. Kaikki menee nyt kuin tanssi vaikka kovat kundit eivät edelleenkään tanssi.
Jörn Donnerin mukaan vanhoilla ihmisillä kuluu 80 prosenttia ajasta terveydestään huolehtimiseen. Ei minulla siihen läheskään noin paljon kulu ajastani vaikka pidänkin autistin tarkkuudella kunnostani säännöllisesti huolta. (Nykyään joka toinen tyyppi väittää itsellään oleva adhd ja vaatii siitä mustaa valkoiselle.)
Syön terveellisesti, olemme antaneet Woltille potkut jo aikoja sitten. Punnitsen painoni aamulla. Elän villieläimen tavoin jatkuvasti pienessä nälässä, se tekee terää kuten Knut Hamsun kertoo kirjassaan “Nälkä”.
Pari kertaa vuodessa käyn labrassa mittauttamassa arvoni. Ne paranevat vuosi vuodelta. Minulla on kaikki muut hyvässä mallissa reilusti viitearvojen rajoissa paitsi hemoglobiini 133. Sen pitäisi olla 134. Vähästä se on kiinni raja elämän ja kuoleman välillä. Lääkäri pisti jatkotutkimuksiin. Kaikki arvot huippua niissäkin, joutui hän myöhemmin pettyneenä toteamaan.
Ulkomaalainen lääkäri kehotti minua syömään enemmän punaista lihaa jatkossa. Yritin kysellä että eikö meille koko ajan hoeta punaisen lihan aiheuttavan syöpää ja suositella kanaa ja kalaa. Ei tullut selvää vastausta; joten pihvit pannuun paistumaan, kuului lääkärin määräys.
Olen tottunut elämässäni menemään aina sieltä missä aita on matalin. Ostin marketista rautatabletteja ja c.vitskuja. Eiköhän näillä saada anemian oireet pois pelistä. Seuraava labra keväällä kun palaan jos palaan ulkomailta säiden parantuessa.
Olemme eläneet sivilisaation uuteen vaiheeseen. Ne joilla fyrkkaa piisaa syövät suunnitelmallisesti vähemmän. Köyhät lihovat lihomistaan. He syövät epätervettä sapuskaa eivätkä halua treenata. Petteri Orpo rankaisee heitä viemällä leivän suusta ja kämpän alta. Näin Suomi saadaan liikkeelle laihtumaan kiloissa ja kuluissa!
Vain sossun rahapäivä saa ikkunamme alla olevan Sibeliuspuiston liikkeelle. Viereisessä kauppakeskuksessa on viinakauppa. Keskuskadulla sossu ja saaren perällä poliisilaitos. Tänne tullaan lähiöistä hörppäämään sossusta saadut avustukset tiukalla viinalla. Yöt vietetään poliisin pahnoilla. Ja kaikki parin korttelin sisässä. Nähdään taas kuukauden päästä!
Niinhän sitä sanotaan: Monacossa ei näe lihavia ihmisiä.
Finnair lähettää jo viestejä joissa yrittää myydä lisäpalveluita lähestyvälle Napolin lennolle. Hotelli viestii kaiken olevan valmiina. Tämä kuukausi vielä kovaa treeniä ja sitten kävelemään Mezzogiornon katuja vähintään 20.000 askelta päivässä. Paluu on avoin; minulle on ihan sama missä vietän loppuelämäni.
Koska olen saanut tutkijankoulutuksen perehdyn aiheeseen kuin aiheeseen perusteellisesti. Olen lukenut kymmeniä kirjoja Italian ja Sisilian historiasta. Kysy mitä tahansa!
Luin romaanin “Tiikerikissa” kirjoittajan Giuseppe Tomaso di Lampedusan elämäkerran på engelska Storytelistä. Itse kirjan olen lukenut kaksi kertaa. Se kertoo Sisilian maa-aatelin tuhosta 1800-luvulta alkaen. Kaikki vuosisataiset tavat elää ja olla alkoivat kadota historiaan. Aatelisten etuoikeudet joutuivat erityisesti kauppaporvariston uhkaamiksi.
“Kaiken on muututtava jotta kaikki voisi säilyä ennallaan”, kiteyttää Lampedusa ajan hengen 1800-luvulta saakka. Erityisesti Italian yhdistyminen vuonna 1861 pisti tyhjää toimittavan aatelin elämäntavan uhatuksi. Vanhat vuosisatoja vanhat suvut alkoivat kadota historiaan.
Esimerkiksi 1800-luvun alussa Palermossa oli vielä 200 aatelisten palatsia. Sata vuotta myöhemmin niitä oli jäljellä enää parikymmentä.
Lampedusa tuomitsee kirjassaan aatelisten laiskuuden ja kyvyttömyyden sopeutua uuden ajan haasteisiin. Hänen mukaansa oli ihan oikein heille että putosivat suurelta osin itse kaivamaansa kuoppaan.
Aateliset jättivät maatilojensa hoidon tilanhoitajille joista muodostui 1800-luvulla mafia josta Italia ei vieläkään ole päässyt eroon. Sisilia on aina ollut vieraiden valloittajien mielivallan alla. Ensin tulivat kreikkalaiset, sitten roomalaiset, bysantti, arabit, normannit, Bourbonien kuningashuone ja lopulta pohjoisen Italian uusi systeemi jota ei koskaan ole saatu eteläisessa Italiassa palaamaan kunnolla.
Lampedusa ymmärsi aateliston entisen etuoikeutetun elämäntavan tulleen tiensä päähän. Hän piti sitä ihan oikeana kohtalona muutokseen kykenemättölle porukalle. Mutta vaikka hän tuomitsi aateliston joutilaan elämäntavan, ei hän itsekään kyennyt siitä irrottatumaan.
Lampedusan suku köyhtyi mutta jälkeläisillä ei ollut halua lähteä palkkatyöhön. Virkamies- ja diplomaattiurat olivat mahdollisia tyhjäntoimittajille – kuten edelleenkin ovat – mutta monellakaan Sisilian aateliston jälkeläisellä ei ollut tarmoa niihin. Ei edes Lampedusalla itsellään. Hän aloitti okeustieteen opinnot Torinossa, Genovassa ja Roomassa mutta yhdenkään kurssin suorittamisesta ei ole jäänyt arkistoihin merkintää.
Sen sijaan Lampedusa eli Palermossa joutilasta elämää tutkien kirjallisuutta ja historiaa. Viimeinen ponnistus akateemiselle uralle tuli vielä 45 vuotiaana. Hän aloitti kirjallisuuden opinnot Palermon yliopistossa mutta eipä niistäkään mitään tullut.
Elämä kului tyhjiä nypätessä. Vanhuus tuli varkain. Keuhkot alkoivat oireilla viidenkympin rajan ylitettyään. Vähän ennen kuin oli liian myöhäistä hän kokosi voimansa lyhyeen luovuuden purskahdukseen. “Tiikerikissan” ohella hän kirjoitti muitakin kertomuksia mm. lapsuudestaan lyhyessä ajassa.
Kun kirja oli valmis ei sille löytynyt Italiasta kustantajaa. Elettiin neorealisimin aikaa 1950-luvun lopulla. Lampedusan käsikirjoitusta pidettiin vanhanaikaisena ja tylsänä. Hän täydensi käsikirjoitusta mutta julkaisijaa ei löytynyt.
Lampedusan kuoli 59 vuotiaana keuhkosyöpään roomalaisessa sairaalassa.
Hänen käsikirjoitus löydettiin vasta puoli vuotta myöhemmin. Kustantaja etsi siihen täydennystä Lampedusan jälkeen jääneistä papereista.
Lampedusa ei ehtinyt nähdä “Tiikerikissan” valtavaa menestystä. Eli liian myöhään, kuoli liian aikaisin.
Nykyään tuo elämäntapa edustaa mennyttä maailmaa sillä aatelisarvot lakkautettiin Italiassa toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1947 kun kansa äänesti maan perustuslailliseksi demokratiaksi.
Se ei kuitenkaan ole estänyt niiden käyttämistä myöhemmin vaikka ne ovat titteleitä vailla katetta. Eikä Sisilian ongelmaa ole pohjoisen toimesta saatu vieläkään ratkaistuksi. Georgia Melonin hallitus on jälleen kerran päättänyt yrittää yhdistää Sisilian mantereeseen rakentamalla sillan Messinan salmen yli. Lisäksi on päätetty rakentaa nopea junarata Palermon ja Catanian välille.
Mutta minkäs teet kun sisilialaiset haluavat edelleenkin vain nukkua eikä nähdä minkään muuttuvan, kuten Lampedusa kuvasi. Lisäksi mafia ja muu korruptio on edelleenkin niin vahva että rahat katoavat suureksi osaksi tämänkin elvytysyrityksen seurauksena pimeille kryptotileille bittiavaruuteen.
Sisilialaisten ikiunta uhkaa myös Melonin päätös lakkauttaa edellisen hallituksen aikana luotu kansalaispalkka. Sitä vastaan on jopa etelä-Italiassa ja Sisiliassa jaksettu osoittaa mieltä.
Lukeminen kannattaa aina, totesi Jörn Donner Suuren suomalaisen kirjakerhon mainoksessa. Eräänlainen Lampedusan antiteesi oli tämä Kruununhaassa syntynyt ja kuollut mammutti jonka lesken muistelot on juuri julkaistu kirjana.
Jörn Donner on onneksi niitä menneen ikoneja jotka katoavat nopeasti historiaan. Vielä kun Nalle Wahlroos heittää veivin alkaa wanha Suomi olla taputeltu pois kuvioista.
Philip Teirin ja Bitte Westerlundin kirja ei ole erityisen hyvä. Sitä lukiessa tulee tunne että tirkistelee verhojen taakse suurmiehen todelliseen elämään jonka narsistisesta sadismista ovat saaneet vuosikymmenet kärsiä vaimot ja lapset.
Jörkka kuvataan kirjassa maanisena nussimiskoneena joka petti vaimoaan aina tilaisuuden tullen. Hän oli koko elämänsä henkiseltä tasoltaan 4 vuotiaan tasolle jäänyt lapsi joka kapinoi äitiään vastaan. Sublimaation kohteina oli vaimo, valtio, lapset, mikä milloinkin.
Donner sai kaiken mutta sisäisessä tyhjyydessään tunsi että oli jäänyt kaikesta ilman. Onnekseen hän vihasi psykiatreja. Lähete pakkohoitoon olisi voinut vastaanotolla napsahtaa hänen massiivisen problematiikkansa paljastuessa.
Bitte on leski joka haluaa kirjallaan kostaa patturiaviomiehelleen. Luultavasti nämä asiat olisi ollut viisaampaa pitää perheen sisällä mutta nyt Jörkan totaalinen paskamaisuus on meidän kaikkien luettavissa.
Kävimme heinäkuussa Hietanimen hautausmaalla. Siellä oli Jörkalle oma pieni musta laatta Donnerien sukuhaudassa. Tuhkat siroteltiin mereen ja kompostiin, kuten Bitte haluaa meille kostonsa julmuutta painottaa.
Sattumalta luin muutama viikko sitte Märta Tikkasen muistelmat. Samaan tapaa kuin Jörkan tapauksessa kuvaus oli siinäkin elämästä narsistisen suurmiehen varjossa ja tämän kaiken kattavan paskamaisuuden armoilla. Sitä ei sanottu että Märtalla ja Jörkalla oli seksisuhden vuosina 1988-1990. Mutta Bitten kostokirjassa tämäkin tuodaan esiin. Nytpä tämäkin historian tuntematon suurtyö on kaikkien tiedossa!
Ymmärrän etten ymmärrä. En ymmärrä dominoivia sadistisia miehiä, en kaikkeen paskaan alistuvia naisia. Ja näitähän tässä maailmassa riittää, tulee aina riittämään.
Onneksi luen nyt Hesingin kirjastojen tämän viikon kolmanneksi eniten varattua romaania “Tervapääskyt”. Mies päättää tappaa itsensä tasan vuoden päästä ja kertoo ajastaan ennen itsemurhaa. Tämä on miehen puhetta! Ei muuta kuin kuula kalloon jos maailman vittumaisuus alkaa ottaa pattiin!
Jörkka ja Henrik Tikkanen olivat mielestäni sellaisia äijiä että jos heitä olisi vetänyt kadulla turpaan, kumpikaan ei olisi yrittänyt tehdä vastarintaa. He olisivat alistuneet uikuttaen iskujen armoille ja huutaneet äitiä apuun. Ja turpaan ja kunnolla he molemmat olisivat kerran päivässä enemmän kuin ansainneet!
Vitut mä vihaan kirjoja mutta olen sillä tavalla lapsuudessa koodattu että en pysty olemaan koko ajan lukematta niitä.
En jaksa seurata politiikkaa. Sama se mulle kunhan eivät minulta leikkaa. Kotkassa alkaa muutenkin olemaan kaupungilta fyrkat finaalissa ja saan seurata sosiobiologin tarkkuudella tässäkin tapauksessa nåytelmää pitkä valmistautuminen äkkikuolemaan.
Mutta onneksi olen poissa pitkään tästä maasta. Olen jo aikoja sitten havainnut että Suomen asiat eivät kiinnosta ulkomailla ketään.
Sen verran vielä otan osaa vaikka en halua, että menen ensi viikonloppuna Kotkan upouuteen Satama Areenaan katsomaan Suomen kotiseutupäiviä.
Ne ovat pahinta jälkijättöistä paskaa maan päällä. Mutta joskus menneisyydessä jouduin viran puolesta asioimaan myös kotiseutuääliöiden kanssa ja näyttelemään olevani inessä heidän paskassaan. Ei ihme että hermopillereitä kului purkittain. Ja nyt vielä pääsen omin silmin ihmettelemään: miksi ihmeessä hyypiöt huijarijuttuineen ovat vielä hengissä.
Elämä ei ole oikeudenmukaista. Tyhmimmät elävät pisimpään. Liian rankat jäävät ulos ja jäätyvät kylmään.
Että anna mun kaikki kestää…
