23.10.2023 Sisilian toksinen maskuliinisuus
Menen Ortigian turistitoimistoon. Työntekijät ovat sisilialaisessa vuosisataisessa unessa. Yksi lukee kirjaa, toinen pelaa tietokoneella pasianssia. Päät eivät nouse. Lopulta ulkona röökiä vetävä vanha rollaattorilla liikkuva nainen herättää työntekijät ikiunestaan. On vissiin toimistopäällikkö.
Johan olen kertonut että julkisen sektorin työpaikat jaetaan Keskipäivän maassa korruptiosuhteiden mukaisessa järjestyksessä. Pätevyys ei merkkaa mitään vaan on pikemmin uhka. Sama tosin pätee Suomen julkisella sektorilla ja isossa osassa myös yksityistä.
Kysyn bussireittiä kaupungin toiselle reunalle kuntosalille. Porukka menee paniikkiin. Tuntuu kuin he eivät koskaan olisi kuulleet bussiliikenteen joskus käynnistyneen kaupungissa.
Kukaan ei osaa sanaakaan englantia. Bussireittiä tutkitaan pitkään joukolla. Samalla tyypit ihmettelevät että miksi ihmeessä sinne kuntosalille pitää niin kauas lähteä?
Turistitoimiston työntekijät eivät edes tunnu tietävän missä ovat töissä. Hyvä kun ovat edes jaksaneet raahautua työpaikalle. Monet Italian julkisen sektorin työntekijät jäävät kotiin eikä kukaan ole heitä vailla hommiin.
Itse asiassa Suomessa julkisella sektorilla mennään aika pitkälti samaan tyyliin. Suurin osa työpaikoista hallinnossa ovat turhia, totesi Kuntaliittoon kentältä tullut rehtori. Sen jälkeen hän slummaili hallinnon mukatöissä seuraavat kolmekymmentä vuotta eläkkeelle saakka.
Joku “vihreä linja” minulle jää käteen lähtiessäni raivaamaan tietäni eteenpäin. Turistilaumat ovat edelleenkin täällä. Sesonki jatkuu ainakin marraskuun alkuun.
Ihmiset kävelevät päin. Olen liian tietoinen tilanteesta. 0.3 sekuntia ennen kohtaamista ihminen aistii kuka väistää. Suurin osa on niin tyhmiä alkueläimiä että eivät ymmärrä väistää.
Kestää aikansa ennen kuin tottuu väkijoukkojen tahtiin. Sen jälkeen tietoisuus alkaa kadota ja kulku sujuu paremmin. Mutta joskus minulla pinna palaa. Silloin tulee joillekin moukille pahoja tällejä kyynärpääsäni kylkeen.
Yksi vanha sisilialainen ukko taannoin lennolla Palermosta valtasi vieressäni minunkin tilaani. Aikani yritin mutta sitten noustessani pamautin kyynärpäällä kylkeen. Loppumatkan äijä itki valittamassa asiasta lentoemännille jotka typeryksen nähdessään olivat varmoja että oma vikansa. Eivät puuttuneet asiaan. Ukolle raivattiin uusi paikka koneesta.
Jaksan tiettyyn pisteeseen massojen kapinaa. Mutta kun mitta tulee täyteen jyrään kaiken eteeni sattuvan. Jos on viinaa kehissä tulee kyynärpäästäni kovia tälleja jatkuvalla syötöllä. Pohjimmiltani olen sikamaisen väkivaltainen pohjalainen.
Olen tutkinu asiaa. Se on 0,3 sekuntia ero sivistyksen ja pimeän keskiajan välillä. Tämän verran pohjoinen Eurooppa on edellä etelää. Siksi siellä homma pelaa ja nämä poloiset vain kiehuvat liemissään.
Nyt olen ollut täällä eteläisessä Italiassa kolme viikkoa ja alan sopeutua moukkien maailmaan. Voin milloi tahansa lentää takaisin maailmaan joka ymmärtää 0,3 sekunnin eron elämän ja kuoleman välillä.
Minussa on iso annos toksista maskuliinisuutta enkä sitä pyri peittämään. Sääliksi käyvät ne kirjoittajat jotka pyrkivät todistelemaan olevansa ämmiä kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti. Kukaan ei jaksa lukea heidän toksista maskuliinisuutta vastustavia kirjojaan. Lopulta heille käy tietenkin köpelösti, alkavat juopoiksi tai menevät kirjaston tiskille töihin.
Kirjoitan aikoinaan sosiologian laitoksella hommissa ollessani tieteellisen artikkelin ihmisen ympärilleen tarvitsemista territorioista. Vaaralliset tyypit tarvitsevat isomman tilan ympärilleen kuin tavikset. Tämän vuoksi ison tilan miehet istuvat elämänsä pienissä kopeissa vankiloissa.
Sosiologit olivat kaikki entisiä stallareita jotka yrittivät kommunismin romahdettua näytellä normaalia. Muutaman kaljan jälkeen kuitenkin punalaulut raikuivat ja revanssin nimeen vannottiin.
Myöhemmin monet pelasivat itsensä korkeakoululaitosta määrällisesti laadusta piittaamatta kasvatettaessa jopa proffiksi vaikka osaaminen ei riittänyt edes normaalin ihmisen elämään. Nimiä en ala luettelemaan sillä nämä territorion vastustajat ovat joko kuolleet tai puskevat eteenpäin rollaattorillaan kuset vaipoissa.
Tämä sakki tietenkin tyrmäsi territorion tärkeyden. Heidän mielestään kaikki ihmiset ovat veljiä keskenään. Mitään tilaa ei kukaan vaadi itselleen muita enemmän. Jos vaatii niin se on sitten Kominternin asia määrätä rangaistus.
Se juttu jäi julkaisematta sosiobiologiaksi tuomittuna. Melkein jouduin Tatu Vanhasen kastiin. Myöhemmin stallarit alkoivat joukolla punavihreiksi. Naiset olivat ainoa sukupuoli ja ainoat oikeat miehet naismaisia naisten perseen nuolijoita. Jääköön taas näiden rikujen nimet mainitsematta. Juoppoja tuli niistä joilla oli älliä edes vähän jäljelle. Tyhmimmät liittyivät Naisasialiitto Unioniin.
Mutta silti meillä on ratkaisematta 0,3 sekunnin ero sivistyksen ja moukkamaisuuden välillä. Täällä syvässä etelässä toksinen maskuliinisuus rehottaa järjestäytyneen rikollisuuden muodossa mutta se on yhteiskunnan ainoa rakenne johon ihmiset voivat luottaa. Mutta siihen ei satunnainen matkailija törmää kuin satunnaisesti.
Toksinen maskuliinisuus saa täällä etelässä tosin pahan väärän kierteen. Naisiin kohdistuva väkivalta kasvaa koko ajan Italiassa ja muualla Välimeren Euroopan puoleisilla rannoilla. Televisiosta saamme seurata jatkuvasti tarinoita siitä kuinka aviomies tappaa vaimonsa. Usein kuvioon liittyy vielä toinen nainen. Entinen on raivattava tieltä jotta uusi elämä voi alkaa entisellä omaisuudella.
Tässä suhteessa asiat ovat täällä pahasti pielessä. Italian uroot ovat muutenkin menettäneet otteensa. Maan talous mataa, luottamus systeemiin ja toisiin italialaisiin on nollassa. Naisilla on täälläkin paremmat mahdollisuudet jatkossa pärjätä, kuten tilastot kertovat koko ajan Suomessakin tapahtuvan. Miehet eivät opi lukemaan, naiset ovat korkeasti koulutetuissa hyvin palkatuissa duuneissa.
Näin siis Suomessa. Italiassa palkat matavat koko ajan matalalla tasolla. Mutta veroja kiertämällä tilit tasataan. Ja naiset voittavat pelin täälläkin. Eikä minulla ole mitään sitä vastaan. En vain tykkää öyhöttäjistä tulevatpa he sitten vasemmalta tai oikealta.
Mutta on syytä olla kaikessa sanomisessa ja tekemisessä varovainen ettei käy kuin runoilija Ezra Poundille. Modernismin kärkimies kun tuli fasistien linjoille mietittyään yhteiskunnan ja talouden tulevia näkymiä.
Amerikassa ei eksentrisellä runoilijalla ollut tulevaisuutta. Niinpä hän muutti 1908 Italiaan. Euroopassa tyhjätaskuiset jenkkitaiteilijat saattoivat elää mukavasti hintojen ollessa matalat. Ja sitä taidesakkia tuli tänne ovista ja ikkunoista. Hemigway, F. Scott Fitzgerald, Gertude Stein… Erityisesti Pariisi oli pullollaan amerikkalaisia taiteilijoita.
Mutta tänne Italiaan heitä riitti myös. Ezra Pound auttoi mm. James Joycea ja Ford Maddox Fordia saamaan jalansijaa taiteen kentillä. Futurismi eli kultakauttaan. Vuosi 1910 oli Ezra Poundin mukaan käännekohta; koko maailma muuttui sähköllä kyväksi. Tämä näkyi myös taiteessa. Tuli erilaisia futuristien manifesteja taiteen kaikilla alueilla.
Ezra oli muiden taiteilijoiden tavoin persaukinen. Hön asui vaimnsa kanssa 30 vuotta Italian rivieralla Rapallossa toimitellen taidekirjoituksiaan. Samalla hän tunsi katkerruutta entistä kotimaataan kohtaan. Erityisesti hän vihasi presidenntti Rooseveltia. Ezra Pound jopa matkusti Amerikkaan ojentaakseen harhateille joutunutta pressaa mutta hänet käännytettiin ulos jo porstuassa.´
Vähitellen hän ajautui vastaopuolen leiriin. Nöin käy usein ihmiselle joka ei saa vastakaikua omalta ryhmältään. Niinpä tilaisuuden tarjoutueesa Ezra Pound teki fasistisia propagandaohjelmia englanniksi toisenmaailmasodan ajan täällä Italiassa. Kun liittoutuneet valtasivat Italian Ezra pantiin rautoihin. Hänet lennätettiin oikeudenkäyntiin jenkkeihin. Oikeus ei ymmärtänyt modernismin kärkirunoilijan diskurssia vaan määräsi hänet pakkohoitoon mielisairaalaan.
Ezra Pound vietti seniilien hoitokodissa seuraavat 13 vuotta ennen kuin T.S. Eliotin ja kumppanien anomuksesta hänet vapautettiin. Lopulta kovia kokenut runoilija palasi Eurooppaan. Hänet haudattiin Venetsian San Michelen hautausmaasaarelle.
Olen toki käynyt Venetsiassa hullun runoilijan hautaa katsomassa. Siellä protestanttisella puolella lohkeilevien kivien seassa lepää myös mm. Igor Stravinsky ja Nobel palkittu neukuista ulospotkaistu runoilija Joseph Brodsky. Hautausmaa murenee hoitamattomana. Katoliset eivät ole unohtaneet uskonpuhdistusta.
Eletään lokakuun loppua. Helle painaa edelleen päälle, turistien laumat vyöryvät Ortigian saaren yli. Mutta parin viikon päästä hiljenee. Mutta ei taida enää täälläkään sesonki koskaan täysin loppua. Fiksuimmat tietävät tulla vasta kun joukot ovat poissa. He muodostavat nykyään turistikohteissa oman uuden joukon.
Naton sotalaivat päivystävät satamassa valmiina lähtemään jahtaamaan Tunisiasta veneen romuilla tulevia laittomia siirtolaisia. Syksyllä tosin hiljenee koska Välimeren yli ei enää ole turvallista tulla. Lisäksi EU:n pomot ja Italian ministerit kävivät Tunisiassa lupaamassa ison kasan rahaa jos ihmissalakuljetus saadaan lopppumaan. Samanlaisen sopimuksen rahoittamana Libyan suunnalla on viime aikoina ollut rauhallista.
Mutta maailmat ovat liikkeessä. Eilen saapui Kanariansaarille purtiloillaan monta sataa tyyppiä Saharan eteläpuolisesta Afrikasta. Vyöryn patoamisessa riittää puuhaa täältä ikuisuuteen.