Syksy saapuu Sisiliaan

1.11.2023 Syksy saapuu Sisiliaan

 

Helteet jatkuivat lokakuun loppuun. Mutta vähitellen illat viilenevät. Pimeä tulee aikaisemmin, kelloja siirrettiin täällä Italiassakin. Iltaisin ei takki ole enää liikaa vaikka suurin osa turisteista menee edelleenkin t-paidassa.

 

Väki vähenee, pidot paranevat Siracusassa. Kun vieraat lähtevät, paikalliset uskaltavat ottaa haltuun tyhjenevän tilan. Risteilyalukset tuovat tosin pari kertaa viikossa lastinsa hortoilemaan Ortigian katuja. Mutta sama pätee täällä kuin esimerkiksi Venetsiassa ja Firenzessä. Pari katua syrjemmällä kadut ovat tyhjät.

 

Huomaan alkaneeni  paikallisten tavoin vältellä Duomon aukion tienoota päivisin. Mutta kun tuntee reitit ei massan vyöryminen haittaa mitään.

 

Kuntosalikin on löytynyt ja treeni jatkuu. Sali on mantereen puolella. Sinne kävelee 40 minuuttia, ja saman verran takaisin. Alku- ja loppulämmittelyt tulevat automaattisesti maisemia katsellessa.  Kalja tai pari jossakin katukahvilan terassilla nestehukan torjumiseksi.

 

Sali ei ole varusteiltaan kummoinen mutta kaikki tarpeellinen löytyy. Soutulaitteella tempaisen aluksi puolen tunnin vedon. Sitten väännän rautaa eri kulmista. Lopuksi vielä vedän varttitunnin soutulaitteella.

 

Käveltyä täällä tulee muutenkin tarpeeksi joten juoksumattoa en tarvitse. Tämän vuoden päivittäinen askelmääräni on jo 6000 askelta päivässä. Tästä puuttuu tosin vielä 75 x 2 tuntia salilla koska en ota kännyä sinne mukaan.

 

Tykkään kun ei tarvitse koko ajan pommittaa aivoja äänillä. Kotkassa kodin viereisellä salilla soi kunnon rokki taustalla sopivalla volyymilla. Täällä Palestran gymin salilla ämyrit vetävät jytäjumppamusaa nupit kaakossa. Aluksi se häiritsee mutta kun treenaa täysillä ei sitä enää huomaa.

 

Eikä paikalliset treenaajat paljon poikkea härmäläisistä. Tosin täällä ei yhtä paljon nosteta painoja kehonrakennus mielessä kuin Suomessa on muotia. Päinvastoin huomaan vetäväni heti kättelyssä isommilla painoilla. Mutta jokainen tyylillään. Saleilla vallitsee sääntö että toisten tuijottaminen on kiellettyä. Toimii näköjään myös Italiassa.

 

Suomessa maahanmuuttajat joskus eivät tätä aluksi ymmärrä mutta oppivat nopeasti. Lisäksi osa puhuu salin ilmaisella wifillä koko ajan kovaan ääneen nettipuheluja kotoväelleen Afrikan vihreille kunnaille.

 

Olenkin joutunut sanomaan parille tyyppärille että nyt turpa tukkoon ja vähän saatanan äkkiä. Jostakin syystä Afrikan miehet yrittävät ensin panna hanttiin mutta ei se auta. Turvat ovat ja pysyvät tukossa kun he nopeasti tajuavat että nyt ei paskanjauhaminen auta.

 

Eikä kyseessä ole rasismi vaan salikoodi. Se pitää näille uusille tulokkaille osoittaa heti kättelyssä.

 

Täällä Italiassa ei tätä merten yli liikkuvaa sakkia salilla näe. Muutenkaan pakolaisia ei juuri näy kaduilla vaikka Italiaan on tullut tänä vuonna jo 150.000 venepakolaista. Lisäksi Slovenian raja ylhäällä pohjoisessa on suljettu koska Balkanin reitin väkeä yrittää sieltäkin sisään maahan.

 

Marraskuu on alkanut mutta ei haittaa. Mulla on täällä selvät systeemit. Kulttuuria ja kuntoilua. Ruumis ja sielu kulkevat vaivatta perässäni. Ja kun elää keskellä turistinähtävyyttä ei tarvitse kuin astua ulos kadulle niin saa katsoa nähtävyyksiä jokainen päivä, jokainen ilta.

 

Viikonloppuna lähdetään Noton laaksoon katsomaan unohdetuinta barokkihelmeä Scicliä. Tosin sekin ollaan löytämässä kuten massaturismin markkinalogiikkaan kuuluu.

 

Lisäksi pitää vielä käydä Ennassa ja Caltagironessa tämän kuukauden aikana. Näin senkin vuoksi että pääsen näin hotellibonusohjelmassani huipputasolle ja saan halvemmalla hyviä huoneita ja muuta mukavaa.

 

Elämä on ristiriitaista. Olen päättänyt että kun uusi koira tulee en matkusta seuraavan parin vuoden aikana minnekään. Kuitenkin haluan napata hotellitarjousten parhaan bonustason kun se on tarjolla. Missä on totuus? Ja kuka meistä tätä kyselee?

 

Koska tilanne on jälleen kerran Lähi-idässä päällä aloin kuunnella äänikirjaa “Jerusalem – kaupungin historia”. Se on pitkä kuin nälkävuosi 1,5 kertaisella nopeudellakin kuunneltuna. Olen päässyt vasta Jeesuksen jälkeiseen aikaan kun 300-luvulla keisari Konstantinuksen aikana kristinuskosta tuli Rooman valtakunnan virallinen uskonto.

 

Jerusalem on kuitenkin ehditty jo tuhota monen monta kertaa ja Israelin kansa kuskata pakkotyöhön Egyptiin ja Babyloniaan. Juutalaisia on massamurhattu satoja tuhansia lukuisia kertoja. Silti he aina ovat historian sattumusten seurauksena palanneet pyhälle maalleen. Sitä se on tosin myös kristityille ja muslimeille. Tämä on tietenkin lisännyt hyvien pyhien asioiden nimissä tehtyä tappamista kaikkien osapuolten taholta.

 

Koska juutalaisia ei saatu pysymään pois Jerusalemin tienoilta muutti Rooman keisari alueen nimen Palestiinaksi filistealaisten mukaan. Ei auttanut. Ympäri maailmaan levittäytyneet juutalaiset eivät luopuneet pyhästä kaupungistaan, eivät fyysisenä paikkana eikä hengellisenä ideana paikasta josta lopulta noustaan aluksilla Jumalan valtakuntaan.

 

Koska aluksen lähtö on viivästynyt ja maailmanloppua odotellessa historia on jatkanut sekopäistä kulkuaan, tapellaan taas samalla kaistalla. Luultavasti näin tehdään täältä ikuisuuteen ellei alusta saada nousemaan jollain opilla taivasten valtakuntaan.

 

Lisäksi luen lukemalla lukulaitteella Varesen kirjaa “Mafia sen syntymästä kuolemaan”. Olen se lukenut aikaisemminkin. Mutta koska askartelen pyhien asioiden parissa on hyvä kerrata rituaaleja joilla joidenkin piruparkojen elämään saadaan tarkoitus ja tienesti vannomalla verivala mafioiksi kutsuttujen veljeskuntien jäseneksi.

 

Ymmärrän yhä paremmin miksi monet täällä etelä-Italiassa uskovat enemmän mafian kykenevän pitämään homman hanskassa kuin etäiseksi koetun pohjoisten poliittisten pölvästien hallitseman Italian valtion. Toki apupaketit otetaan vastaan ja koko ajan vaaditaan lisää.

 

Mutta sanottakoon vielä kerran: En ole liittymässä mafiaan ja mafiayhteyteni ovat pelkästään ystävällisissä merkeissä solmittua vastavuoroista kaupankäyntiä.

 

Esimerkiksi kun Italiassa ei enää saa myydä kannabiskaupoissa keksejä, saattaa joku myyjä vilauttaa hyvää hyvyyttään tiskin alta lisää bensaa sekaan. Mutta minä en tietenkään voi tietää kuka lisää ja mitä lisää. Olen viaton periaatteettoman maailman periaatteiden uhri.

 

Kuuntelen tätä nykyä aina samoja vanhoja levyjä. Lähes joka päivä soi Radioheadin Kid A Mnesia. Sitä kuuntelin jo stadissa maatessani treenien jälkeen rentoutumassa olohuoneen lattialla kuulokkeet päässäni. Koira kuorsasi vieressäni. Mutta nyt olen jo niin kovassa tikissä etten mitään toipumista tarvitse. Koirakin on kuollut, olenhan muistanut mainita asian?

 

Nyt soi  bluetooth kaiuttimessa toinen ikisuosikkini Santanan Caravanserai. Uudesta musiikista en ole kiinnostunut koska se on niin huonoa. Suomalaisista uusista en kuuntele ketään, vanhoistakin vain muutamaa parasta.

 

Kotona Kotkassa on taloyhtiössämme menossa viisi viikkoa kestävä hissiremontti. Huonojalkaiset mummot ja papat kokevat kovia. Onneksi

kaupat toimittavat sapuskan nykyään myös kotiin. Muuten he kuolisivat nälkään.

 

Kotkan talous menee kovaa alamäkeä. Stora Enso lopettaa Sunilan tehtaan, satama on vaikeuksissa Venäjän liikenteen lakattua. Asumme Kotkansaarella keskustan keskustassa. Meitä ei haittaa Kotkan konkassa muu kuin että säästösyistä katuvalot sammutetaan yöksi.

 

En tosin liiku öisin ulkona ja jos liikunkin se tapahtuu stadissa jossa vietän usein vapaa-aikaani vapaa-ajasta. Myös ulkomailla olen joskus myöhään liikkeellä. Katuvalot palavat kaikkialla muualla kuin takaisin 70-luvun öljykriisin aikoihin palanneessa Kotkan kaupungissa.

 

Pimeys kuvastaa tietenkin ennen muuta Kotkan päättäjien pimeyttä. Se saattaa kilpailla kohta maailman syvimmän pimeyden tittelistä.

 

Valot sammuttamalla säästetään loppuvuonna 50.000 euroa. Samaan aikaan upouuden Satama Areenan vuokriin myönnettiin tuosta vaan loppuvuodeksi 500.000 euron avustus. Ja ensi vuonna kaksi kertaa enemmän. Eli kaupungin viimeisen elinvoiman syö heti kättelyssä kohde josta piti tulla uusi elinvoiman lähde.

 

Mutta ensi vuonna valmistuu Kantasatamaan uusi ammattikorkean kampus jonne tulee 3000 opiskelijaa ja monta sataa opettajaa. Asumme siinä ihan vieressä. Muu Kotka uppoaa mutta Kotkansaaren keskustan elinvoima kasvaa olennaisesti. Näin ollen en valita asioiden tilaa koska hyödyn näistä velalla tehdyistä epätoivoisista yrityksistä muuttaa taantuvan teollisuuskaupungin kehityksen suuntaa.

 

Eli en kannata päättäjien älyttömyyksiä elleivät ne suoranaisesti hyödytä itseäni. Jos hyödyttävät niin siitä vaan lisää rahaa kankkulan kaivoon. Saadaan keskustaan lisää uusia ravintoloita ja muita bisneksen haistavia yrityksiä.

 

Live kulttuurin olen hakenut ja haen jatkossakin Helsingistä 130 kilsan päästä. Se on Kotkasta katsottuna liian kaukana ja liian lähellä. Kaukana työmatkalaisille, liian lähellä julkisen hallinnon investointeja. Näin se on ja näin se tulee olemaan kunnes jälleen kerran mannaa sataa taivaasta syystä jota tällä hetkellä ei kukaan voi vielä edes aavistaa.

 

Paluu Suomeen on hämärän peitossa. Näillä näpyin joskus vuoden vaihteen jälkeen. Ihan sama mulle missä mä oon. Treeni kulkee täällä yhtä hyvin, ellei paremmin. Sama se mulle missä telkkaria töllöttää. Lukee uutisia netti-Hesarista. Kuuntelee ainoastaan hyvää musaa, kuten jo edellä esitin.

 

Suomesta kaipaan vaan… vaan… kevään valoa, päivän pitenemistä… ja … ja Museokortti museoita…

Sisilia koronan aikaan ja jälkeen