Seuraavana päivänä ilma kylmeni, kämppä muuttui jälleen jääkaapiksi, lopuksi vielä kämpän putket pamahtivat. Tuumailimme tilannetta, ostimme seuraavan päivän lennot takaisin kotiin.
Kaikki tapahtui nopeasti mutta emme ole katuneet paluuta. Suomenlahden rannalla on upea talvi. Lumi tekee maisemasta kauniin. Kunnon kamppeissa on ilo kiertää meren rantoja pitkin. Vanha tuttu kuntosali pelittää. Vähemmän väkeä ja melua kuin Siracusan salilla.
Paluun jälkeen olemme aloittaneet uuden kultaisen noutajan hankinnan. Koiran saa halutessaan parissa päivässä mutta koska kysymyksessä on vuosikymmen projekti ei kannata hätäillä. Meillä on loppuelämä aikaa. Se voi kestää lyhyen tai pitkän ajan.
Kaikki on kotona helpompaa. Ei tarvitse kärvistellä kylmässä kämpässä ja syödä Italian epäterveellistä sapuskaa. Otan vielä vitamiineja purkista. Tämäkin talvi kestetään helposti.
Toinen silmäni tulehtui pahasti reissun lopulla. Sain tänään terkkarista lääkkeet.
Omassa kotona pystyn paremmin keskittymään lukemiseen Storytelin lukulaitteella. 86 tuuman jättitelkulta dokkarit ja leffat maistuvat paremmilta kuin Ipadin räppänästä. Asunnon tilavuus tuo myös oman lisän viihtymiseen.
Meillä olisi edelleenkin viikko varattuna neljän tähden hotellissa Venetsiassa ensi vuoden alussa. Paluumatka myös maksettu. Mutta matkustaminen sinne on tällä hetkellä epätodennäköistä. Lentoja tosin järjestyy jos päätämme vielä lähteä
Porvarihallituksen sosiaaliturvan ja etuuksien leikkaukset eivät meitä koske.
Minulla on kuntoilu ja kulttuuri. En tarvitse muuta. Vähän olen miettinyt stadin reissua ennen joulua mutta en tiedä huvittaako sinne lähteä. Senaatintorin joulutori ja museot kutsuvat. Mutta museot ovat vielä vuoden vaihteen jälkeenkin. Lisäksi olen jatkanut Museokortin voimassaoloa vuoden 2025 maaliskuun alkuun.
Kello on vasta puolessa päivässä. Aurinko paistaa lumiseen maisemaan. Olen jo käynyt terkkarissa ja apteekissa. Kirjelmöinyt lääkeasiassa terkkaria sähköisesti. Kuuntelen Pomon minulle ostamilla uusilla Sonyn kuulokkeilla Bowien Next Day levyä.
Tänään en taida lähteä pitkälle kävelylenkille. Hesarissa oli tänään juttu tutkimuksesta jonka mukaan himoliikunta pikemminkin lyhentää kuin pidentää ihmisen elämää. Näin ollen voin hyvällä mielellä antaa tämän päivän mennä vapaalla. Huomenna taas Katariinan meripuisto kutsuu.
Pääni sisällä on kummallisen hiljaista. Ennen Italian reissua ahdistus vaivasi. Se hellitti vasta jonkin aikaa Napolissa oltuamme. Mutta joskus taas väsymys ja levottomuus valtaavat. Silloin näen asiat erilaisesta näkökulmasta.
Asuminen on helppoa täällä Kotkansaarella kaupungin keskustan keskustassa. Tämä talo sijaitsee omalla tontilla kahden puiston välissä. Ikkunasta avautuu kaupungin hienoin puisto Sibeliuspuisto, taka-ikkunan takana kohoaa Palotorninvuori.
Siellä sijaitsee vähässä käytössä oleva mukava koirapuisto. Siellä on tullut aikaa vietettyä, siellä tulee tulevaisuudessa aikaa vietettyä kunhan koira monimutkaisten matemaattisten laskutoimitusten jälkeen saadaan hankittua.
Kaupungin keskusta on viime vuosina hiljentynyt. Rollaattoriarmeija marssii kovaa tahtia taivaaseen. Kesällä Sibeliuspuistoon yrittävät päihteiden väärinkäyttäjät. Siinäkin sakissa harvennusta tapahtuu nopeasti. Kuolema, vankila, muutto.
Jäljellä pahnanpohjimmaiset joita tulee joka vuosi uusi satsi lähiöiden uumenista. Sen porukan kanssa tulee toimeen kun ei kiinnitä heihin mitään huomiota. Poliisi käy välillä tyhjentämässä puiston. Mutta jonkin ajan perästä porukka yrittää takaisin hoodeille.
Viereisessä kauppakeskuksessa on viinakauppa, torin laidalla sossu, saaren päässä poliisilaitos. Matkalle sinne tai palatessa sieltä väki kulkee läpi puiston. Se on syrjäytynyttä porukkaa. Köyhyys ja päihdeongelmat erottuvat vanhusten seasta. Epäsiisti olemus on tässä kaupungissa varsin vallitseva näkymä ihmisten joukossa.
Ikkunasta näkyy myös kauppakeskuksen kyljessä oleva kuntosali jossa olen treenannut koko vuoden kolme kertaa viikossa parin tunnin session. Koiran kuoltua olen lisäksi kävellyt pitkiä lenkkejä meren rantaa pitkin Katariinan meripuistossa. Muita hyviä reittejä en ole löytänyt enkä ole vailla. Käyn Kotkansaaren ulkopuolella kaupungin muissa osissa vain pari kertaa vuodessa hammaslääkärissä.
Minulle lähin kaupunginosa löytyy Helsingistä. Siellä käyn museoissa ja ravintoloissa. Stadissa voin kävellä kengän pohjat puhki; kaikkialla vanhoja tuttuja paikkoja joihin liittyy muistoja. Helsingin reissuni ovatkin nykyään matkoja omaan menneisyyteeni. Kaikki olennainen tapahtui siellä.
Kotkassa asuminen sopii pieneen elämääni kuitenkin hyvin. Olen tyytyväinen kun minulla on selkeät kuviot. Lisäksi viihdyn enimmäkseen omissa oloissani. En tunne tarvetta tehdä tuttavuutta kotkalaisten kanssa. Maailmamme eivät kohtaa. Koirapuistossa toki puhun sujuvasti niitä näitä.
Olohuoneen ikkunasta voin seurata kaupungin keskustan elämää. Ensi vuonna valmistuu uusi ammattikorkean kampus. Se tuo saaren keskustaan naapuriimme 3000 opiskelijaa ja muutaman sata opettajaa. Seuraan tilanteen kehitystä mielenkiinnolla vaikka en mitään uutta säpinää lähiympäristööni ole vailla.
Ravintolat ajavat jo asemiin. Tähän lähelle on tullut paljon uusia yrittäjiä tulevia kasvavia asiakasvirtoja ennakoiden. Vielä pitäisi kestää reilut puoli vuotta ennen kuin alkaa vähitellen paljastua kuka jää eloon ja kenet hukka perii.
Viimeksi avattiin aitoa napolilaista pizzaa tarjoava ravintola. Kuinka aitoa se on käynen jossain välissä tsekkaamassa koska siellä Napolissa tuli syksyllä oleskeltua ja syötyä hyviä pizzoja.
Kotkan kaupunki elää olemassaolonsa vuotta nolla. Syksyllä Stora Enso ilmoitti lopettavansa Sunilan sellutehtaan, Kotkamills päätti lopettaa tappiollisen sahansa, Venäjän liikenteen lakattua sataman läpikulkevat tavaravirrat ovat pudonneet ja pitkät lomautukset ovat henkilökunnan keskuudessa meneillään.
Kaikki meni kerralla. Suurin syy on halvan puun tulon loppuminen Venäjältä. Puuteollisuuden myötä kaupunki syntyi mutta nyt kun se alkaa kohta olla kaikki lopetettu on kuitenkin liian aikaista ennustaa kaupungin kuolemaa.
Nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa ei Kotkan sijainti ole paras mahdollinen. Investoijat miettivät alitajuisesti idän uhkaa. Länsirannikko elää teollistamisen uutta vaihetta tuulipuistoineen ja siihen liittyvin uusinen teknologisine ratkaisuineen. Tänne kaakkoon ei puolutusvoimien estelyistä johtuen ole samanlaista tuulivoimaa noussut koska ne häiritsevät tutkien toimintaa.
Vanha teollisuus on kadonnut. Uutta on vaikea saada. Haminassa Summan lakkautettuun paperitehtaaseen tuli Googlen suuri palvelinkeskus. Kouvolaan on islantilainen yritys päättänyt rakentaa vanhan sellutehtaan ympärille oman palvelinkeskuksensa.
Kotkassa jää nähtäväksi saadaanko Alvar Aallon suunnittelemaan Sunilan tehtaaseen samanlaisia tulevaisuuden investointeja. Mahdollisuudet ainakin ovat olemassa. Aika näyttää kuka investoi ja minne investoi.
Kiinalaiset puuhaavat tänne itäiselle Suomenlahdelle suuria akkutehtaita. Mutta nämä valmistuvat toteutuessaan vasta viiden vuoden päästä. Lisäksi niiden ympäristöä saatuttavasta puolesta tullaan vielä käymään kovaa keskustelua ja valitusrumbaa.
Kotkassa siirtyminen teollisista työpaikoista palvelualoille tulee länteen verrattuna perässä. Osaamista tietoteknisiin ammatteihin ei ole, väki vähenee, on ostovoimaltaan köyhää. Lisäksi moni hurauttaa 130 kilometrin päähän Helsingin jättimäisiin kauppakeskuksiin. Hiljaista on keskustassa arki-iltaisin, ravintoloitsijat valittavat.
Kaiken katastrofin päälle iski lisäksi toinen paha takaisku. Sote-uudistuksen myötä Kepun viimeisenä iltalypsynä saatiin Suomeen liian monta elinkelvotonta aluetta. Toiminta on konkurssikypsä jo heti lähtöpeleissä. Eikä väestön vanhetessa ja julkisen rahoituksen vähentyessä tämä kriisi tule kuin syvenemään.
Luultavasti jo muutaman vuoden kuluttua heikoimmat sote-alueet, kuten tämä Kymenlaakso, tullaan yhdistämään suurempaan yksikköön. Ainoa järkevä ratkaisu on luoda viiden yliopistosairaalan ympärille rakentuva järjestelmä. Vasta tällöin voidaan systeemiä kehittää kokonaisvaltaisesti. Nyt jokainen alue sekoilee osaamattomuutaan itse omaa kriisiään syventäen.
Entäpä sitten kunnat joilta vietiin sosiaali- ja terveystoimen mukana valtaosan toiminnoista ja rahoista? Suurin osa tynkäkunnista, Kotka erityisesti, on pakollisten toimintojen leikkausten edessä. Se tulee tuomaan ennen muuta henkilöstön irtisanomisia. Suurin osa kuluista kun tulee palkoista. Mutta samalla joudutaan lopettamaan ja karsimaan toimintoja.
Osaisin heti luetella ne toimialat joista Kotkassa voitaisiin väkeä reilusti vähentää. Mutta se ei ole minun tehtävä, vaikka olenkin Helsingin yliopistossa suorittanut organisaatiokonsulttien koulutusohjelman.
Kysyttäessä kuntalaiset ovat aina valmiita karsimaan ennen muuta kulttuuri- ja liikuntapalveluista ja viheralueiden hoidosta.
Niistä ei kuitenkaan saada isoja säästöjä joten teuraalle kunnissa joutuu opetustoimi. Siellä joudutaan miettimään koulujen sulkemisen ohella myös ei lakisääteisten toimintojen karsimista. Kaiken kivan aika alkaa olla Kotkan kaltaisissa taantuvissa teollisuuskaupungeissa kortilla.
Mielenkiintoista on että soteuudistuksen jälkeen kuntien rahoituksesta löytyi aukko? Tämä johtuu siitä että sosiaali- ja terveystoimen valtionosuuksia on valunut muihin kunnan toimintoihin. Näin ollen kunnat ovat tässäkin suhteessa ampuneet itseään jalkaan.
Sääliä tuskin porvarihallituksen taholta tulee. Sen piiloagendana on järjestelmän kriisiyttäminen. Tosin se on kriisissä jo tällä hetkellä. Mutta kun rahahanat pidetään tiukalla sote-alueet kaatuvat kuin keilat. Ja kunnille käy samalla tavoin. Näin saadaan suoritettua loppuun se kuntauudistus joka tehtiin Ruotsissa jo 1970-luvulla ja jota Suomessa Kepun johdolla on viimeiseen saakka vastustettu.
Kymenlaakson rannikon ruostevyöhykkeen kunnat Kotka, Hamina, Pyhtää, Vironlahti voidaan yhdistää. Näin voidaan yhdistää päällekkäisiä toimintoja ja vähentää väkeä istumasta kunnantalolla. Ainostaan tällä tavalla voidaan edes yrittää taistella vastaan aluemaantieteilijöiden Kymenlaaksolle ennustamaa kaikinpuolista taantumista.
Hyvä neuvot ovat kalliit. Ne ovat niin kalliit että niitä ei osteta vaikka kunnan elinvoimasta ei ole jäljellä kuin aikaisempien virheinvestointien velat.
Kotkassa muiden kuntien tavoin virkamiesten ja ennen muuta päättäjien osaamattomuus kuntatalouden asioissa on karmivan huonoa. Jokainen alaa tunteva tiesi että kun viimeiset rahat satsattiin Satama Areenaan;
1) Kustannukset on tahallaan aliarvioitu ja kymmeniä miljoonia lisää pitää rakentamisen varrella satsata. Kyseessä on joko tahallinen harhautus tai totaalinen kustannusten laskemisen osaamattomuus. Tutkimusten mukaan julkiset hankkeet todellakin tarkoituksellisesti alibudjetoidaan. Näin ne saadaan helpommin myytyä päättäjille ja kuntalaisilla.
2) Satama Areenan laiva ui jo valmistuessaan syvässä velkalastissa. Sen toiminnan ylläpitämiseen tarvitaan kuukausittain 100.000 euroa veronmaksajien rahoja. Ensi vuodelle tämä summa on pakon edessä jo sille myönnetty.
Lapsellisena kuvitelmana on että Satama Areena pyörisi tulevaisuudessa omillaan tai peräti toisi voittoa kaupungin kassaan. Jokainen näiden kulttuuripalatsien rakentamista Suomessa seurannut tietää että edes nolla tulosta ei tulla koskaan saavuttamaan. Vähitellen toiminta hiipuu, työntekijöitä pitää vähentää, kunnat nyörien mennessä kiinni saattavat valot sammua koko laitoksesta…
En kuitenkaan ole vastustanut Satama Areenan ja sen yhteydessä olevan uuden kampuksen rakentamista. Asun tässä lähellä. Kaupungin elinvoimaa lisäävä vaikutus heijastuu kotikonnuille. Kaiketi joku manipulaattori laskee tästä Kotkalle miljoonien vuosittaiset hyödyt…
Lisäksi asuntojen hinnat ja vuokrat tykkäävät hyvää kun tulee pulaa esimerkiksi perheasunnoista koska Kotkaan ei muun Suomen valtavan rakennusbuumin aikana mitään rakennettu. Se on syventänyt Kotkan eroa länsirannikon kasvukeskuksiin. Esimerkiksi Oulussa Pohjanmaan taivaalle on noussut valtavat määrät jättikorkeita tornitaloja.
Kotkansaari on kaunis ja viihtyisä merellinen elinympäristö joka sopii hyvin koiran kuskaamiseen. Niin kauan kuin oma toimeentulo ei ole kaupungista ja sen päätöksistä riippuvainen täällä voi elää mukavaa pientä elämää.
Mutta se edellyttää että ei ota millään tasolla osaa kaupungin toimintoihin. Näin ollen voin sosiologina tarkastella käynnissä olevaa vuotta nolla Kotkassa kiinnostuneena kuin hyönteistutkija.
Erityistä mielelläni seuraan virkamiesmafian alamäkeä. Se kun on vienyt Kotkassa päättäjiä kuin pässiä narussa. Kaikki uudet pätevät virkamiehet on savustettu ulos, viisaimmat älynneet tilanteen karmeuden paljastuttua lähteä itse.
Kotkan henkisestä ilmapiiristä en ole kiinnostunut. Mutta jos jotain pitäisi lausua niin se olisi:
Tervetuloa keskinkertaisuuteen!